Katuoja

Tällä kertaa arvioijana on poikkeuksellisesti Rami, ja arvioitavana poikkeuksellisesti suomalainen omakustanne — Oton omakustannearvioitahan voi edelleen lukea Sarjainfon sivuilta.

DROLICA: SIELUNVAELLUS
Deep Black Comics
Tomi Kerminen, Sami Kivelä, Jussi Piironen
36 sivua, mustavalkoinen
www.drolica.coms.ph

Päälle päin DROLICA: SIELUNVAELLUS näyttää erehdyttävästi amerikkalaiselta mainstreamsarjakuvalta. Lehden ulkoasu on viimeisen päälle suunniteltu, ja kansitaide tuo mieleen McFarlane Productionsin Hellspawnia kuvittaneen Ashley Woodin työt. Drolica ei kuitenkaan ole täysin mainstreamia, eli siis supersankarisarjakuvaa, vaan jonkinlaista goottista scififantasiaa. Lokerointi ei ehkä kuitenkaan anna oikeaa kuvaa. Drolica muistuttaa Richard Corbenin Deniä, jossa vähäpukeinen miehen mallikappale nuijii hirviöitä ja kaapuihin pukeutuneita pappeja, ja rakastelee naisen mallikappaleita. Drolican tapauksessa päähenkilö on vain itsekin naisen mallikappale.

Drolican scififantasia on kirjoittaja Tomi Kermisen keino esittää mietteitään identiteetistä, kohtalosta ja muista tärkeistä asioista populäärissa muodossa, ehkä hieman Alan Mooren Promethean tapaan. Oletan näin siitä huolimatta, ettei sarjakuvasta käy ilmi, mitä ne mietteet oikeastaan mahtavat olla. Käsikirjoitus perustuu Kermisen ja Pasi Ravattisen novelliin, ja en voi olla ajattelematta, että adaptaatiossa jäi jotain matkan varrelle. Käsittelytapa on kiusallisen arvoituksellinen, mutta myönnettäköön, että se on aina parempi ratkaisu kuin selittelevä luennoiminen. Se, että tarinan merkitykset eivät avaudu minulle, ei tarkoita, että teoksessa olisi jotain vialla. Varsinainen ongelma on siinä, että syvälliset pohdinnat elämän tarkoituksesta voivat tehdä hienosta sarjakuvasta loistavan, mutta ensin teoksen pitäisi toimia perustavanlaatuisemmalla tasolla. Drolican tapauksessa vastauksetta jäävät — ilmeisesti sen arvoituksellisen tunnelman nimissä — kaikkein pinnallisimmatkin kysymykset: kuka, mitä, miksi?

Koko tarinan aikana Drolicalle ei kehity varsinaista persoonallisuutta. Osittain tämän selittää hänen muistinmenetyksensä, joka myös pääasiallisesti vie juonta eteenpäin. Vastauksia etsiessään hän päätyy outoihin ja vaarallisiin tilanteisiin jonkinlaisessa fantasiamaailmassa. Hän ei kuitenkaan tunnu tekevän mitään yksilöllisiä valintoja, joiden kautta lukija oppisi tuntemaan hänet, vaan kaikki tuntuu tapahtuvan jonkin ulkopuolisen tahon suunitelman mukaisesti. Tämäkin on ilmeisesti tekijöiden tietoinen ratkaisu, mutta fatalistinen tunnelma ei riitä korvaamaan päähenkilön persoonattomuutta. Jotain on vialla, kun lehden mielenkiintoisin hahmo on kahdella sivulla esiintyvä juoppo poliisikomisario. Hän on täysin kliseinen tapaus, mutta herätti heti kiinnostukseni: Pääseekö hän irti pullosta, vai ehditäänkö hänet erottaa poliisivoimista, ennen kuin hän tapattaa jonkun ollessaan juopuneena virantoimituksessa? Siitä, mitä Drolicalle tapahtuu, en välittänyt juuri ollenkaan.

Yksi koukku Drolican hahmossa on, jonka ehkä on tarkoitus herättää lukijan mielenkiinto: Hän on mies, jonka sielu on siirtynyt naisen kehoon. Tarinan alussa Drolica varmistaa asian tunnustelemalla rintojaan, ja myöhemmin hyödyntää tilannetta rakastelemalla toista naisen kehoon siirtynyttä miestä. Tämä on ilmiselvää pienimpään yhteiseen nimittäjään vetoamista, ja sellaisenaan minulla ei olisi mitään sitä vastaan. Minua vain vaivaa se ajatus, että tekijät ovat ehkä halunneet sanoa teoksellaan jotain. Siinä tapauksessa on vaikea löytää mitään muuta viestiä kuin se, jonka Drolica kiertelemättä ilmaisee:

“Mies tuomittuna naisen kehoon. Voiko mikään olla julmempaa?”

Itse asiassa kyllä, mieleeni tulee parikin asiaa. Sudanin kansanmurha. Se juttu, mikä Mel Gibsonille tehtiin Braveheartin lopussa. Jälleen uusi CSI-sarja. Jos Drolicalla olisi jonkinlainen persoonallisuus, tai jos tarinasta kävisi jollain tavalla ilmi, miksi hän on siirtynyt nimenomaan naisen kehoon, hänen lausuntonsa huikea naisviha saisi jonkinlaisen kontekstin. Ilman sitä en mieluummin ajattelisi Drolican transseksuaalista sielunvaellusta lainkaan, mikä on aika hankalaa, koska tarina suurelta osin pyörii juuri sen ympärillä.

Lisäksi tyttöjen välisen ystävyyden selittämätön viehätys kärsii hieman, kun ne tytöt ovat oikeasti miehiä.

Miehet kuitenkin näyttävät tytöiltä, ja tämä tuntuu olevan pääasia. Kuvittaja Sami Kivelä ja tussaaja Jussi Piironen jäljittelevät tunnollisesti amerikkalaisen Top Cow -kustantamon talon tyyliä, josta Suomessa on saatu nauttia Witchbladen ja Darknessin sivuilla. Puolisen tusinaa ensimmäistä sivua on tehty niin huolellisesti, että väritettynä ne sopisivat täysin huomaamattomasti minkä tahansa Witchbladen numeron väliin. Panostus ei pysy aivan samalla tasolla koko lehden ajan, ja anatomian sekä perspektiivin puutteellinen hallinta paistavat tyylittelyn läpi. Drolican näköistä sarjakuvaa on tuloksena, kun piirtämistä opetellaan sarjakuvista, eikä todellisuudesta. Sama tietenkin pätee moniin suosituimmista amerikkalaisista sarjakuvista, mikä voi olla ihanne sinänsä.

SUOSITUS: Jos vähäpukeiset naiset kiinnostavat sinua, ja ajatus, että vähäpukeisella naisella on miehen sielu, ei vähennä kiinnostustasi vaan saa sinut ajattelemaan syvällisiä, tilaa Drolica. Sen sijaan piirtämään opetteleville suositukseni on Jenö Barcsayn Anatomia – Opas taiteilijalle.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Arvio, pienlehdet