Katuoja » Blogin arkisto » Pohtikaamme supersankaria

Pohtikaamme supersankaria

27.04.2005 - 11:15 / Otto Sinisalo.


Katuojassa tällä viikolla:

EX MACHINA: THE FIRST HUNDRED DAYS
DC Comics / WildStorm
Brian K. Vaughan, Tony Harris
136 sivua, värillinen

MADROX: MULTIPLE CHOICE
Marvel Comics
Peter David, Pablo Raimondi
120 sivua, värillinen

SLEEPER: A CROOKED LINE
DC Comics / WildStorm
Ed Brubaker, Sean Phillips
144 sivua, mustavalkoinen

Pohtikaamme jälleen supersankaria. Supersankari-parka on sarjakuvakulttuurin ei-toivottu lapsi. Sitä syytetään amerikkalaisen sarjakuvakulttuurin rappiosta. Yleisö ei tunnu tietävän mitä se haluaa supersankarilta. Välillä ne ovat lapsellisia voimafantasioita, välillä taas liian synkkiä ja väkivaltaisia. Eivät tarpeeksi moderneja. Eivät tarpeeksi perinteisiä.

Ei siis ihme, että supersankari on elänyt viime vuosikymmenet kriisiä. On helppo kuvitella supersankari puimassa nyrkkiä huoneensa tyhjille seinille, kiroavan ei varsinaisesti ketään: “Mitä te vielä haluatte minusta? Mitä vielä?!”

Samankaltaisessa tilassa ovat olleet suuret amerikkalaiset sarjakuvakustantajat. Supersankareiden vanhenevan lukijakunnan ja pienenevien levikkien edessä he ovat yrittäneet tavoittaa uusia yleisöjä julkaisemalla myös muiden genrejen sarjakuvia. Yhtiöiden jakeluverkosto tavoittaa kuitenkin vain sarjakuvakaupoissa asioivan yleisön, joka ostaa – aivan – supersankarisarjakuvia. Ihailtavalla takaperoisella logiikalla kustantajat ovat viime vuosina päättäneet ampua itseään molempiin jalkoihin julkaisemalla supersankarisarjakuvia, jotka on risteytetty jonkin muun genren kanssa. Ajatuksena on kenties myydä tarina lehtimuodossa sarjakuvakauppoihin ja kokoelmina kirjakauppoihin. Sääli vaan, että tuloksena on supersankaritarinoita, jotka eivät kiinnosta kirjakauppayleisöä risteytettynä supersankariyleisön kaihtaman genrefiktion kanssa.

Tällä viikolla Katuojassa arvioidaan muutama sarjakuva, jossa supersankarit vierailevat eri genreissä ja joita kukaan ei niiden ilmestyessä ostanut. Yksin huoneessaan, supersankari itkee viittaansa.

EX MACHINA on erinomainen esimerkki. Brian K. Vaughanin sarjakuva kertoo maailman ensimmäisestä ja ainoasta supersankarista, joka pystyy kommunikoimaan sähkölaitteiden kanssa yhdistyttyään Hudson-joen pohjasta löytyneen muukalaisreliikin kanssa. Kun rikosta vastaan taistelu ei ota luonnistuakseen sankarin kehittämästä kirbyteknologiasta huolimatta, hän päättää lähteä mukaan politiikkaan ja päätyy New Yorkin pormestariksi. THE FIRST HUNDRED DAYS -albumi kokoaa WildStormin julkaiseman sarjan viisi ensimmäistä numeroa, jossa juuri virkaan astunut päähenkilö apulaisineen joutuu selvittämään muun muassa yleisöä shokeeraavan taideteoksen ympärille syntynyttä kohua ja lumiaurakuljettajia murhaavan psykopaatin uhkaa.

Y – the Last Man ja Runaways -sarjakuvista tuttu Vaughan on pätevä sarjakuvakirjoittaja. Hän osaa kirjoittaa vetävää dialogia ja pitää tarinan liikkeessä, onnistuen lähes mahdottomassa: Ex Machina saa New Yorkin kunnallispolitiikan näyttämään kiinnostavalta. Muun muassa Starmanissa kunnostautunut Tony Harris rakentaa tapansa mukaan kiinnostavia ruutusommitelmia. Ihmishahmot hän on piirtänyt valokuvamalleista. Tulokset ovat ilmeikkäitä, joka onkin tärkeää lähinnä keskustelukohtauksia sisältävässä sarjakuvassa.

Ex Machina on viihdyttävää poliittista fiktiota ja Vaughanilla on selvästi ideoita pitkälle tulevaisuuteen. Ei voi kuitenkaan olla ajattelematta, että supersankarielementti on sarjakuvassa täysin tarpeeton. Se, että pormestari on supersankari ei varsinaisesti lisää albumin tarinoihin mitään. Mukana on muutamia hienoja science fiction -henkisiä hetkiä liittyen päähenkilön voimiin, mutta ei voi olla ajattelematta, että pelkkänä poliittisena jännärinä se olisi voinut tavoittaa potentiaalisen yleisönsä paremmin.

SUOSITUS: Ex Machina on viihdyttävä ja paikoin älykäskin sarjakuva. On kiinnostavaa nähdä, pystyykö Vaughan tulevaisuudessa parantamaan sarjakuvaa vaivaavan jakomielitaudin yhdistämällä supersankarielementin tarinaan mielekkäämmin.

MADROX on Marvel hiljattain julkaisema minisarja, jossa supersankarisarjakuvaa yhdistellään noir-henkiseen etsivätarinaan. Kirjoittaja Peter David palaa aikanaan X-Force-sarjakuvassa käyttämiensä mutanttihahmojen pariin. David näyttää välittävän hahmoistaan ja kokonaisuutta värittää tietty jälleennäkemisen tunnelma.

Tarinan keskipisteenä on Jamie Madrox, jonka supervoima on Marvel-hahmoksikin sangen kahjo: hän pystyy luomaan itsestään kopioita. David saa paljon irti Madroxin kyvyistä. Sarjakuvassa Madrox on lähettänyt kopioitaan ympäri maailmaa oppimaan taitoja ja elämään elämiä tämän puolesta tullakseen myöhemmin sulautetuksi takaisin isäntäänsä uusine muistoineen. Tarina alkaa, kun kuolettavasti haavoittunut kopio raahautuu Madroxin vasta-avatun etsivätoimiston ovelle. David kehittelee hauskaa noir-pastissia, kun Madrox lähtee selvittämään “itsensä” murhaa.

Suomalaiset muistanevat Davidin pitkän ja laadukkaan rupeaman Hulkin kirjoittajana. Hänen vahvuutensa on aina ollut hahmovetoinen huumori, joka on auttanut hänen töitään erottumaan edukseen patsastelevasta massasta. Myös Madrox on hauska sarjakuva. Huumorintaju auttaa Davidia tasapainottelemaan eri genrejen välillä. Hänen Madroxinsa haluaa kovasti leikkiä kovapintaista etsivää, mutta todellisuudessa ei tiedä lainkaan mitä on tekemässä ja päätyy törmäilemään vaaratilanteesta toiseen.

Madrox on ensisijaisesti supersankarifiktiota ja sellaisena sangen onnistunutta. Kuvittaja Pablo Raimondin kevyesti karrikoiva tyyli ei ole kovin kiinnostavaa, mutta pitää tarinan liikkeessä ja helppona seurata. Kokonaisuuden suurin heikkous on itse tarina, joka on lopulta melko ennalta-arvattava salapoliisijuttu. Mitkään juonenkäänteet eivät ole erityisen yllättäviä ja tarinan roistot ovat kovin värittömiä ja tylsiä. Valitettavaa on myös, että tarinan sivujuonet eivät koskaan kunnolla yhdisty. Vaikka alun alkujaan minisarja olikin, Madrox vaikuttaa enemmän jatkuvan sarjan avauskappaleelta. Davidin toiveajattelua, kenties?

SUOSITUS: Vaikkei Madroxin noirilla maustettu supersankaritarina kummoinen olekaan, Davidin humoristinen ote hahmoistaan pitää kokonaisuuden kasassa. Kevyttä ja hauskaa viihdelukemista.

SLEEPERISSA supersankarifantasiat ja vakoilufiktio kohtaavat. Myös se on WildStormin julkaisema. Genrejen sekoittaminen kaupallisiksi epäonnistumisiksi näyttää olevan WildStormin erikoisalaa. Ilmeisesti joko hyvät kritiikit tai kokoelma-albumeiden menekki on pitänyt Sleeperin hengissä, sillä nyt ilmestynyt kokoelma on järjestyksessä jo kolmas.

Holden Carver on supervoimainen salainen agentti joka on soluttautunut huippuälykkään Tao-supervihollisen johtamaan rikollisorganisaatioon. Paha vaan, että ainoa mies, joka tietää ettei Carver ole loikkari vaan kaksoisagentti, makaa koomassa. Carver puolestaan alkaa menettää uskoaan asiaansa ja päätyy yhä syvemmälle vihollistensa joukkoon. Carver on hienosti tyypitelty antisankari, jonka joustava moraali antaa hänen muuttua toistuvasti entistä välinpitämättömämmäksi teoistaan. Onko lopulta väliä, kenellä hän on töissä jos hän tekee pahaa yhtä kaikki? Kirjoittaja Ed Brubaker liikuttaa Carveria kiinnostavasti harmaalla alueella.

Kuvituksesta vastaan Sean Phillips, joka on kuvittanut muun muassa X-Menia. Toisin kuin X-Menissa, Sleeperissa Phillips pääsee loistamaan. Hänen kulmikas ja rosoinen tyylinsä välittää täydell
isesti Brubakerin tarinan hengen. On myös hauskaa, miten paljon Phillips ja Brubaker saavat mahtumaan yhdelle sivulle: Sleeperissa tapahtuu jatkuvasti ja paljon. Viime aikoina supersankarisarjakuvissa suositusta dekompressoidusta tyylistä ei näy Sleeperissa jälkeäkään. Olen kahta mieltä värittäjä Carrie Strachanin työstä. Hän käyttää paljon ruskeaa ja harmaata. Vaikka toisaalta väritys sopii tarinan henkeen, tekee tummien sävyjen runsaus kokonaisuudesta tylsän näköisen.

Brubaker suhtautuu Sleeperin supersankarielementteihin tietyllä ironialla. Hän iskee silmää lukijalle: molemmat tietävät, mistä puhutaan. Hykerryttäviä ovat esimerkiksi kohtaukset, jossa superroistot istuvat juomassa ja kertovat toisilleen “salaisia alkuperiään” vanhojen supersankarilehtien tyyliin. Lopulta Brubaker kuitenkin syleilee supersankarielementtejä tyylikkäästi, ei häpeillen mutta tiedostaen niiden merkityksen tarinalle. Supervoimat ja avaruusolioiden kojeet ovat koko ajan esillä ja pitävät tarinan liikkeessä, mutta silti Sleeper ei kerro niistä. Se kertoo Holden Carverista ja tämän matkasta kohti tuhoa.

Sleeperin lukeminen kannattaa aloittaa joko sarjan ensimmäisestä kokoelmasta tai Point Blank -albumista, joka on eräänlainen esiosa tarinalle.

SUOSITUS: Sleeper on monitasoista, anteeksipyytelemätöntä ja haastavaa toimintaviihdettä. Suosittelen.

Kategoria: Arvio.
Tagit:



2 vastausta - “Pohtikaamme supersankaria”

  1. Justen Kirjoittaa:

    Eihän Ex-Machinaa ole vielä lopetettu? Madrox kuului Tekijä-X:ään (X-Factor). X-Force oli se Liefeldin lehti.Mut hyvä teksti, kannattaisi kuitenkin olla huolellinen ainakin noiden “mitkä on saanu kannua” ilmoitusten kanssa.

  2. Otto Sinisalo Kirjoittaa:

    Kas. Menivät X-lehdet sekaisin.Mutta mitään arvioiduista sarjakuvista ei olla lopetettu, myyntiluvut ovat vain olleet sangen hirveät. Madrox oli minisarja, joten sitä ei varsinaisesti lakkautettu vaan se loppui.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus