Väsyneitä nörttejä

11.10.2005 - 16:32 / Otto Sinisalo.


PVP
Scott Kurtz
Webbisarjakuva

Scott Kurtzin PVP on seitsemän ilmestymisvuotensa aikana voittanut tylsyydellään ja keskinkertaisuudellaan puolelleen koko joukon lukijoita. PVP on myös loikannut omaan sarjakuvalehteensä, jota kustantaa alun perin tylsillä ja keskinkertaisilla supersankarisarjakuvilla itsensä läpi lyönyt Image-kustantamo.

Olen ilkeä, koska välitän. PVP on yksi ensimmäisistä webbisarjakuvista, jota olen seurannut säännöllisesti. Alun perin pidin siitä paljonkin. Alkuvuosinaan PVP oli netin lukemattomista nörttisarjakuvista definitiivisin: se tavoitti sen sukupolven – minun sukupolveni – tunnot, jolle Tähtien Sota on tutumpi kuin Raamattu, Batman läheisempi kuin C.G.E Mannerheim ja fantasiaroolipelit kiinnostavampia kuin kyykkä ja muu pallourheilu. PVP puhutteli suoraan ihmisiä, joita on rintaruokittu pop-kulttuurilla ja kasvatettu television äärellä. PVP onkin eräs suosituimmista webbisarjakuvista.

pwn3d! PVP:n Francis pätee verkkopeleissä. Scott Kurtzin taidetta.Sarjakuvan PVP (“Player vs. Player”) on kuvitteellinen pelilehti, jonka toimituskunnan arkea seurataan neljän ruudun stripeissä. Hahmojoukkoon mahtuu erilaisia variaatioita nörttistereotyypeistä: roolipelaajia, urheilupelifanaatikkoja, verkkopelaava teinipoika ja kyllä, yksi Mac-käyttäjä (Macit ovat hauskoja). Eräänlainen näkökulmahahmo ja sarjan symboli on Skull, maaginen peikko ja toimituksen maskotti. Kurtz käyttää taitavasti tämän kaltaisia kevyen surrealistisia ja metasarjakuvallisia keinoja. Hahmot usein tiedostavat olevansa sarjakuvassa ja muuttuvat vaivattomasti karikatyyreiksi tutuista hahmoista tietokonepeleistä, tieteissarjoista tai vaikka muista sarjakuvista. Kurzin yksinkertainen piirrostyyli on vuosien varrella hioutunut toimivaksi ja kiitettävän ilmeikkääksi käyttökuvitukseksi.

Alun perin PVP:n vitsit käsittelivät enemmän erilaisia nörtti- ja pelikulttuurin lieveilmiöitä ja pelaamista yleensä oivaltavastikin. PVP-lehden ensimmäisten numeroiden ilmestymisen aikoihin sarja alkoi menettää teemaansa, siirtyen peliaiheista vahvemmin kohti hahmovetoista komediaa. Oireellista on, että kun yritin etsiä kuvituskuvaksi ruutua tuoreesta peliaiheisesta stripistä, minun piti penkoa arkistoja vartti.

Uskon, että vahva teema on oikein käytettynä vahvuus säännöllisesti ilmestyvälle strippisarjakuvalle, kun lukija tietää mitä saa odottaa päiväannokseltaan. Käyttöviihteen pitää olla jossain määrin ennalta-arvattavaa. Teeman merkityksen väheneminen ei olisi ongelma muuten, mutta PVP:n stereotyyppejä lähestyvät hahmot eivät ole riittävän kiinnostavia kannettelemaan hahmoihin perustuvia vitsejä ilman pelikontekstia. Odotan kauhulla, mihin suuntaan tuorein saippuaoopperajuoni kehittyy. Tuntuu, etteivät hahmot kiinnosta oikein Kurtziakaan. Vakava oire tästä ovat hiljattain esitellyt puhuvat eläinhahmot, lukemattomista muista strippisarjakuvista tuttu klisee.

Internet voi olla mainio keino markkinoida sarjakuvaansa, mutta usein tämä edellyttää, että tekijä laittaa itsensä likoon, astuu esiin sarjakuvansa takaa ja näyttäytyy yleisölle. Tietty etäisyys tekijän ja teoksen välillä on kuitenkin hyvästä, varsinkin jos teos ei lähtökohtaisesti ole tunnustuksellinen tai omaelämäkerrallinen. Kun tekijän ja teoksen raja häilyy, voi lopputulos olla intiimillä tavalla vaivaannuttava, nolo. Tietyllä tavalla näin on käynyt internetiä vahvasti hyödyntävälle Warren Ellisille, jota on nykyään vaikea erottaa sarjakuvahahmoistaan.

Ollakseen ilmeisen onnellisessa avioliitossa elävä mies, jolla on menestyvä sarjakuvabisnes Kurtz näyttäytyy paikoin merkillisenä internet-häirikkönä. Hän ajautuu blogissaan ja foorumeilla julkisiin riitoihin kollegoidensa kanssa eikä oikein näytä osaavan ottaa vastaan kritiikkiä. Nyt Kurtzin julkinen hahmo näyttäytyy sellaisena heikkoitsetuntoisena nörttinä, joista hän itsekin tekee pilkkaa, eikä tämä aina vaikuta tiedostetulta. Ei myöskään auta, että Kurtz piirtää toisinaan itsensä hahmoksi omaan sarjakuvaansa.

SUOSITUS: PVP on väsynyt, ennalta-arvattava ja aiheeltaan tutun turvallinen webbisarjakuva. PVP on nykytilassaan niin tylsä, että voisi jo kelvata sanomalehteen. Se on jotain se.

Kategoria: Arvio.
Tagit:



2 vastausta - “Väsyneitä nörttejä”

  1. JukkaV Kirjoittaa:

    Tuntuu siltä että useimmilla hyvänkin alun omaavilla webbisarjakuvilla on kaksi mahdollista kohtaloa. Joko ne ajan myötä kääntyvät väsyneiksi ja ennalta-arvattaviksi tai sitten ne muuttuvat kaaottiseksi säntäilyksi kadotettuaan oman ytimensä (vrt ihmissuhdesaippua muuttuu yhtäkkiä action maailmapelastuksen kautta kauhuksi tms).Olen ollut huomaavinani että mitä kokeneempi sarjakuvan tekijä on, sitä todennäköisemmin sarjakuva “tylsistyy”, kun taas tuota käsiin räjähtämistä tapahtuu enemmän kokemattomilla tekijöillä. Oletko itse havainnut vastaavaa nettisarjiksissa (tai onko printtipuolella vastaavaa jakoa havaittavissa)?Olen päätynyt itse siihen että webbisarjakuvista kannattaa nauttia silloin kuin ne ovat vielä tuoreita. :)

  2. MEITTI Kirjoittaa:

    Minun mielestäni sarjakuvat aina vaihtuvat tekijöiden mielen mukaan. Kun ne ovat kuin imprinttejä tekijöiden sisäisistä ideoista ja ajatuksista, myös ne muuttuvat kokemuksen ja ajan myötä. Ihmiset muuttuvat koko ajan, ja siinä samalla muuttuvat sarjakuvatkin. Jos lukee jotain sarjakuvaa vain jonkin tietyn asian takia, mikä on nyt sittemmin myöhemmin muuttunut, ei se välttämättä sinua miellytä. Toisaalta kaikki sarjakuvat ovat kuin nykyajan bändit. Niiden varhaisempi musiikki on jotain uutta ja vallankumouksellista, mutta myöhemmin he alkavat pehmentää ja rikastuttaa tyyliänsä uusien kuuntelijoiden toivossa. Mutta jos olet avoin mieli tai olet muuttunut samaan suuntaan sarjakuvan kanssa, ovat muutokset vain uusi tervetullut asia. PvP:stä on tosiaan tullut hieman tylsähkö sarjakuva, en kiellä sitä. Mutta silti sitä vielä kieli pitkällä ja silmät verta valumassa käväisen fantasialiikkeistä povaamassa että joko tilaamani albumi on tullut.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus