Katuoja

Tein mitä uhkasinkin. Nyt: hieman arvioita.

DEATH NOTE 1 – 7
Viz media
Tsugumi Ohba, Takeshi Obata
200 – 216 sivua, mustavalkoinen

Toisinaan sarjat ovat supersuosittuja syystäkin. Ahkerasti hypetetty ja ankarasti fanitettu mangasarja Death Note on esimerkillisen koukuttava.

Alun perin Shonen Jump -antologiassa ilmestynyt Death Note on koottu Japanissa 12 kirjaksi, joista englanniksi on käännetty tätä kirjoitettaessa 7. Teos on sovitettu elokuvaksi, jolle kaavaillaan jatko-osia sekä hiljattain alkaneeksi animesarjaksi.

Kyseessä on siis ilmiö. Ensimmäisen osa luettuaan sarjan suosion syyt voi ymmärtää. Toisin kuin voisi sarjan pituuden puolesta pelätä, Death Note lähtee liikkeelle juosten. Tapaamme Light Yagamin, lukiolaispojan, joka löytää shinigami-demonin, eräänlaisen kuoleman jumalan, muistikirjan. Kun kirjaan kirjoittaa ihmisen nimen, tämä kuolee. Pian näemme shinigamin vaatimassa kirjaansa takaisin, mutta Light onkin jo ottanut sen käyttöön: kirja on täynnä nimiä. Light on päättänyt tehdä maailmasta paremman paikan, raato kerrallaan.

Sarjan varsinaiseksi kantavaksi juoneksi muodostuu eräänlainen nyrjähtänyt etsivätarina. Light saa vastaansa teinimestarietsivä L:n, joka yrittää pysäyttää Kira-nimimerkin taaksen kätkeytyvän Lightin murha-aallon ja samalla pysyä itse hengissä. Ratkaisu on kiinnostava. Kirjoittaja Tsugumi Ohba pelaa avoimella kädellä: lukija tietää, kuka on syyllinen ja miten murhat tehdään, mutta Kira ja L:n välinen kimurantti peli pysyy silti ennalta-arvaamattomana. Soppaa sotkemassa nähdään muuan muassa poliiseja, FBI-agentteja, Kira-faneja ja lisää shinigameja. Toisinaan tarina juuttuu paikoilleen, kun seurataan lähinnä huoneessa istuvia etsiviä puimassa erilaisia hypoteeseja. Puuduttavista suvannoista kuitenkin päästään taas liikkeelle, kun Ohba sekoittaa pakkaa uusilla käänteillä.

Maailman paras etsivä vastaan maailman etevin sarjamurhaaja! Sinänsä epätodennäköisestä lähtöasetelmastaan huolimatta Death Note ottaa itsensä äärimmäisen vakavasti eikä yritä etäännyttää lukijaa ironialla, vaikka tarinassa toisinaan huumoria viljelläänkin. Ohban uhkapeli toimii eikä kokonaisuus ole toistaiseksi muuttunut itsetarkoituksellisen pönäkäksi, vaikka vaara onkin koko ajan olemassa.

Kiinnostava näkökulma Death Noteen avautuu päähenkilöitä tarkastelemalla. Lukijan samastumiskohteiksi tarjotaan kaksi ylimaallisen etevää teini-ikäistä sosiopaattia, siinä missä tarinan aikuiset ovat lähinnä hyödytöntä yleisöä. Asetelma on samankaltainen kuin vaikkapa Akirassa tai Battle Royalessa: lapset vastaan aikuiset, panoksena tulevaisuus. Death Notea voikin halutessaan lukea vertauskuvana Japanin poikkeuksellisen syvästä sukupolvien välisestä kuilusta.

Kuvittaja Takeshi Obata on tuttu toisesta huippusuositusta mangasta, Hikaru no Go’sta. Obatan jälki on miellyttävän hillittyä ja selkeää, melkeinpä kliinistä. Se palvelee ensisijaisesti tarinaa. Obata elävöittää Death Noten pitkiä dialogikohtauksia välittämällä mainiosti eksentristen hahmojen ruuminkieltä.

SUOSITUS: Death Note on saamansa suosion arvoinen fantasiasarjakuva. Se ottaa keskeisen premissinsä anteeksipyytelemättömän vakavasti ja lähtee kirien liikkeelle, sukeltaen jo ensimmäisessä osassaan vastustamattoman monimutkaisiin ajatusleikkeihin. Aika näyttää, jaksaako tarina pysyä kiinnostavana koko 12 osan pituutensa, mutta toistaiseksi Death Note ei ole pettänyt.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Arvio, manga, Viz