Taistelevat tuulimyllyt

11.05.2007 - 12:00 / Rami Rautkorpi.



Gary Groth on toinen Fantagraphics-kustantamon perustajista ja The Comics Journalin päätoimittaja. Harlan Ellison on kirjailija sekä TV- ja elokuvakäsikirjoittaja. Molemmilla miehillä on vittumaisen jätkän maine, ja nyt he ovat käymässä toistensa kimppuun oikeussalissa.

Jossain on varmasti kerrottu selkeästi ja objektiivisesti, mistä Ellisonin Grothia vastaan nostamassa kanteessa on kysymys, mutta se on nyt sivuseikka. Paljon kiinnostavampaa matskua ovat The Beat -blogin kirjoituksen kommentit, joihin sekä Ellison että Groth kävivät henkilökohtaisesti änkemässä ylisuuret egonsa alkuviikosta. Itse kirjoitus oli vain huvittunut linkitys “Liian Paljon Kahvia Miehen” luojan, Shannon Wheelerin kertomukseen kohtaamisestaan Grothin kanssa San Fransiscon Alternative Press Expossa, mutta tapahtumien taustalla oli Grothin yritys kerätä rahaa Fantagraphicsin asianajokuluja varten, joten keskustelu väistämättä ajautui itse oikeusjuttuun, ja itse pääpukarit ilmaantuivat paikalle vielä saman päivän aikana.

Täytyy myöntää, etten itse asiassa tiedä, miksi Grothia inhotaan niin paljon. Toisten kirjoittajien kommenteissa tulevat tietysti esille kaikki tavanomaiset syytökset — hän on tekopyhä, ylimielinen, tyly — joten voin hyvin kuvitella. En vain tiedä mitään spesifisiä tapauksia. Harlan Ellisonin kohdalla sen sijaan olen riittävän valveutunut osatakseni mainita viimeisimmän, tai ehkä edellisen, rikkomuksen vuoden 2006 Hugo-palkintogaalassa, jossa Ellison puristi Connie Willisin rintaa osana performanssia, jolla hän häiritsi Willisin yritystä juontaa hänet lavalle. Hetken mielijohdetta enemmän Ellisonin luonteesta kertoo kuitenkin hänen vastineensa tapahtumasta tuohtuneille, mikä myös osoittaa hänen maineensa verrattomana sanaseppona olevan ansaittu, sillä se vie anteeksipyytämättömän anteeksipyynnön aivan uusiin sfääreihin. Kun siihenkään ei reagoitu asianmukaisella pelonsekaisella kunnioituksella, Ellison laati uuden version, jossa hän hyvin uljaasti selitti törttöilynsä olleen kosto Willisin taholta vastaanottamistaan nöyryytyksistä.

Ellison esittelee hurmaavaa luonnettaan auliisti myös The Beatin kommenteissa. Lukijalle, joka on ottanut itseensä, ei Ellisonin käyttämästä sivistyssanasta, vaan siitä että sivistyssanaa seurasi suositus käydä selvittämässä se sanakirjasta, ikään kuin lukija olisi oletusarvoisesti kirjoittajaa tietämättömämpi, Ellison sylkee herjoja Paris Hiltonin himoitsijasta tyhjäpäähän ja paviaaniin. Tämä sen jälkeen, kun blogin emäntä on kahdesti kehottanut muita keskustelijoita välttämään solvauksia. Ellisonin runosuonen alettua pulputa ei moisia kehotuksia näkynyt.

Ellison on siis mulkku. Siitä ei välttämättä ole Grothille paljonkaan iloa oikeudessa. Ellison ei nimittäin ole hävinnyt yhtäkään nostamistaan oikeusjutuista. Tunnetuin niistä on varmaankin se, joka pakotti James Cameronin laittamaan Terminator-elokuvan lopputekstien alkuun tunnustuksen Ellisonin töille, koska Cameron oli pöllinyt ideoita tarinaan kahdesta Ellisonin kirjoittamasta Outer Limits -sarjan jaksosta. Olisi kuitenkin virheellistä päätellä, että koska Ellison ei ole aiemmin hävinnyt yhtäkään juttua, hän ei tulisi ikinä häviämäänkään. Näyttää nimittäin siltä, että Ellisoniin on iskenyt vanhenevia tieteiskirjailijoita vainoava myyttinen olento, joka tunnetaan aivojensyöjänä.

Grothilla on hyvät mahdollisuudet voittaa, ainakin osittain, koska Ellisonin voitto olisi ennakkotapaus, joka käytännössä kaventaisi vapautta kritisoida julkisuuden henkilöitä. Grothia mollataan kommenteissa sananvapauden kaapuun kääriytymisestä ja väitetään, että Comic Book Legal Defense Fundin päätös olla antamatta taloudellista tukea Grothille osoittaa, ettei kyseessä ole sananvapausjuttu. CBLDF on kuitenkin antanut lausunnon, jonka mukaan päätös perustui siihen, ettei jutussa ole kyse sarjakuvajulkaisusta.

Mutta kuten todettu, tässä ei ole nyt kyse oikeusjutun yksityiskohdista. Groth julkaisi jonkin kirjan, jossa oli joku Ellisonin haastattelu, ja kannessa Ellisonia kutsuttiin sarjakuvadiletantiksi… plääh, ei kukaan tule muistamaan, miksi he taistelivat tai miten se päättyi. Vain sillä on väliä, että kaksi kusipäätä asettui toisiaan vastaan.

Kategoria: Kolumni.
Tagit:



Yksi vastaus - “Taistelevat tuulimyllyt”

  1. Salo Kirjoittaa:

    Jos Ellisonin kirjat ovat yhtä hyvin kirjoitettuja kuin nuo kommentit, niin minulla on selkeästi aukko yleissivistyksessä. Asia pitänee korjata.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus