Linkkejä perjantaille

8.06.2007 - 16:20 / Otto Sinisalo.


Hieman kiire, joten tässä pari linkkiä.

Aamulehti on alkanut julkaista sarjakuvasovitusta Risto Isomäen tieteisromaanista Sarasvatin hiekkaa. Sovituksen takana ovat Petri Tolppanen ja Jussi Kaakkinen ja alku ainakin vaikuttaa miellyttävältä eurotyyliseltä sci-fi-maalailulta, mitä nyt hahmot oksentavat jokaisessa ruudussa pakonomaista ekspositiota. Sivun mittaisten episodien yhteydessä on myös Risto Isomäen kirjoittama tiedepläjäys, jossa puretaan auki sarjakuvassa heiteltyjä käsitteitä. Sarjan toistaiseksi ilmestyneet osat voi lukea Aamulehden arkistosta. Kokonaisuus ilmestyy myöhemmin omana sarjakuva-albuminaan.


Laukaiskaa infodumppi! Käynnistäkää ekspositiomoottorit! Yleisössä on idiootteja!

Egmont on julkaissut lehtikioskeille uuden painoksen Frank Millerin ja David Mazzucchellin Batman: Ensimmäinen vuosi -sarjakuvasta. Mainio Ensimmäinen vuosi toimi pohjana toissavuotiselle Batman Begins -elokuvalle ja edustaa parhaimmistoa varhaiselta periodilta Millerin tuotantohistoriassa, joten kutsun myös Millerin selväjärkiseksi kaudeksi. Maininnan arvoinen julkaisu siis, mutta Egmontin verkkosivuilla ei ole nostoa aiheesta. Sen sijaan minulle kylläkin tarjotaan mahdollisuutta osallistua Skimbaajan nettikyselyyn. Voin voittaa laskettelulasit! Valitettavan taas kerran näyttää siltä, että julkaisijan koko korreloi negatiivisesti niiden kykyyn päivittää julkaisulistaansa webbisivuilleen.

Kategoria: Kolumni.
Tagit:



2 vastausta - “Linkkejä perjantaille”

  1. Ilja Kirjoittaa:

    Millerin oletetusta selväjärkisyydestä: suunnitteilla olevan Ronin-elokuvasovituksen ohjaaja totesi että Millerin sarjakuvat ovat piristäviä koska ne ovat “cerebral”. Kun haluat itseparodian rajoilla epäkorrektisti riehuvia pulp-hahmoja, soita Alan Moorelle. Kun haluat älyllisiä sarjakuvia, ota yhteys Frankiin!

  2. VesaK Kirjoittaa:

    Ehkä heebon piti sanoa “cereal”? Snap! Crackle! Pop!

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus