Hype: Sarjainfo 3/2007

5.02.2008 - 16:34 / Otto Sinisalo.


Viime vuoden kolmas Sarjainfo on, loogisesti, nyt saatavilla. Melkein heti viivästyneen kolmosnumeron perään julkaistaan viime vuoden nelosnumero, joka onkin jo pitkälti valmis.

Uusimmassa numerossa on enemmän arvioita minulta kuin kenties koskaan aiemmin. Pölkylle joutuvat mm. Keltaiset neekerit, Hokuto Manga -antologia ja melkein koko Pauna Media Groupin julkaisulista. Silläkin uhalla, että kuulostan sietämättömän itseriittoiselta, on minun todettava monien Sarjainfo 3/2007:n tekstien myös kuuluvan henkilökohtaiseen parhaimmistooni. Kun aloitin kirjoittamaan Sarjainfoon 2000-luvun alussa, olin ehdollistunut lehden terävän asialliseen linjaan ja peilasin omia arvioitani 90-luvun Sarjainfon kritiikkeihin. Tämä oli tietysti ongelmallista, sillä en ole terävä enkä asiallinen. Sittemmin olen oppinut kirjoittamaan lehteen vapautuneemmin. Vapautusmisprosessi kulminoituu uusimpaan numeroon, jossa kriittinen ääneni alkaa muistuttaa tyyppiä, joka saarnaa kolmosen ratikassa Supo:n kännykkäsäteilysalaliitosta, ilman housuja.

Hyvällä tavalla, tietysti.

Kategoria: Hype.



2 vastausta - “Hype: Sarjainfo 3/2007”

  1. Tuuk42 Kirjoittaa:

    Otto: tiedät sen jo valmiiksi, mutta sanotaan nyt toistamiseen:Olet sankarini.Pidän sinua etenkin uusimman Sarjainfon luettuani henkisenä mentorina kaikessa tulevassa kirjoittamisessani.

  2. MK Kirjoittaa:

    jos tämä oli Se sarjainfo, jossa kirjoitit mm:”Jos albumi olisi graafisesti yhtään pelkistetympi, se olisi sarja valkoisia ruutuja.” tms. on tekstisi toden totta omaa mielenlaatuasi kuvaavaa, itsellesi sopivaa ja kaiken lisäksi osuvaa ja viihdyttävää luettavaa, ei mikään halpiskopio oikeasta kriitikosta. Miksiköhän kaltaisesi tyyppi saa näin positiivista palautetta?

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus