Sarjakuvia sisäiselle lapselle

4.03.2008 - 19:58 / Otto Sinisalo.


SHAZAM! THE MONSTER SOCIETY OF EVIL
DC Comics
Jeff Smith
240 sivua, värillinen

Kukaan meistä ei ole oikeasti aikuinen. Enkä puhu ainoastaan sarjakuvaharrastajista. Me olemme kaikki lapsia isojen ihmisten vaatteissa. Tietysti meillä on iän mukanaan tuomia vastuita: perhettä hoidettavanamme, töitä tehtävänämme ja laskuja maksettavanamme. Kuitenkin jos voisimme, viettäisimme todennäköisesti suuren osan aikaamme verkkareissa syömässä karkkia ja leikkimässä legoilla. “Sisäinen lapsi” on siitä huono vertaus, että sisällämme ei välttämättä ole mitään muuta kuin se lapsi. Sen sijaan että leikkisimme rallikuskeja tai ritareita, leikimme aikuisena akateemikkoja, LVI-asentajia tai yrityskonsultteja.

Minä esimerkiksi olen pelkästään viimeisen viikon aikana pelannut rooli- ja videopelejä, kuunnellut heviä, käynyt katsomassa rokkibändiä ja lukenut supersankarisarjakuvia. Ei mitään, mitä en olisi tehnyt – tai olisi halunnut tehdä – reilusti toistakymmentä vuotta sitten. Ja minä olen kaksikymmentäkahdeksanvuotias methuselah.

Seuraavan kerran, kun olette vaikkapa työpaikkanne palaverissa, katsokaa ympärillenne. Voin vannoa, että joka ikinen puhumies ja jakkunainen huoneessa leikkisi mielummin hippaa ulkona kuin keskustelisi työasioista. Ajatelkaa tätä ja yrittäkää olla nauramatta.

Vuonna 1940 debytoinut sarjakuvahahmo Kapteeni Ihme on määritelty usein lapsiin vetoavaksi fantasiaksi. Lausumalla taikasanan pieni orpopoika Billy Batson pystyy muuttumaan ylivertaiseksi aikuiseksi supermieheksi. Kapteeni Ihme voi kuitenkin näyttäytyä vanhemmalle lukijalle päinvastaisena: Kapteeni on aikuinen, jolla on harteillaan koko maailman pelastaminen, mutta hän pystyykin halutessaan muuttumaan pikkupojaksi.

Tämä tulkinta vahvana tulee mieleen lukiessa Jeff Smithin Kapteeni Ihme -sarjakuvaa SHAZAM! THE MONSTER SOCIETY OF EVIL. Mittava Luupäät-sarja nosti Smithin yhdysvaltalaisen sarjakuvan mestariluokkaan, mutta Luupäiden jälkeen Smith on julkaissut hyvin vähän. Shazamiakin hän työsti kokonaiset neljä vuotta. Smith on kuitenkin taas ajankohtainen, sillä Shazam! -kokoelma ilmestyi hiljattain ja viime viikolla nähtiin Smithin uuden Rasl-sarjan ensimmäinen numero.

Rasl on jälleen omakustanne, mutta Shazam on tilaustyö DC-yhtiölle. Smithille on kuitenkin näemmä annettu vapaat kädet tehdä oma tulkintansa Kapteeni Ihmeestä ja onneksi Smith on jättänyt DC:n nykyisen jatkumon omaan arvoonsa ja tehnyt hahmolle uuden syntytarinan puhtaalta pöydältä. Näemme, miten kurjuudessa elävä katulapsi Billy löytää muinaisen velhon luolan ja yhdistyy punatrikoiseen Kapteeniin. Smith ottaa innolla haltuun kaikki Kapteeni Ihmeen tavallistakin supersankarisarjakuvaa kahjomman mytologian elementit puhuvine tiikereineen, supervoimaisine pikkusiskoineen ja pahoine telepaattisine matoineen.

Kaikkine fantasiaelementteineen Shazam! on hyvinkin sadunkaltainen, lapsille sopiva sarjakuva. Mutta samalla tavalla kuin sen päähenkilökin, on myös Smithin luenta Kapteeni Ihmeestä kiinnostavalla tavalla kaksijakoinen. Smithin inspiraationa on toiminut vierailu syyskuun 2001 terrori-iskujen muistomerkillä ja tarina sisältääkin viittauksia nyky-Yhdysvaltoihin. Paha kääpiövihollinen Sivana on tarinassa Yhdysvaltain oikeusministeri ja “Heartland Security” -virasto valvoo kansalaisia. Samalla tavalla kuvaus kadulla asuvan Billyn arjesta ovat muuhun tarinaan verrattuna sangen raadollisia.

Sarjakuvapiirtäjänä Smith on verraton. Shazam!:in tarina on kevyt, mutta Smithin tavassa kuvata toimintaa – takaa-ajoja, taisteluita, piileskelyä – on mukaansatempaavaa energiaa. Kuten Luupäissäkin, Smith saattaa käyttää puolen tusinaa sivua kuvaamaan pelkästään hahmoa juoksemassa paikasta toiseen, mutta hän osaa luoda kuviinsa poikkeuksellisen hienon illuusion liikkeestä. Hienoja ovat myös Smithin piirtämät vieraan ulottuvuuden hirviöt, jotka muistuttavat tosin hieman Luupäiden rottaolioita.

SUOSITUS: Shazam! on mainio lastensarjakuva ja tervetullut uutuus harvakseltaan julkaisevalta Smithilta. Vaikka onkin väsynyt klisee kutsua lastensarjakuvaa kaikenikäisille sopivaksi, pitää se Shazam!:in tapauksessa paikkansa. Siinä tavassa, jossa “aikuisen” maailman vaikeudet kohtaavat voittajansa lapsenmielisessä ja maagisen voimakkaassa yli-ihmisessä on jotain, joka puhuttelee kaikkia aikuisen nahoissa piilottelevia kakaroita.

Kategoria: Arvio.
Tagit:



5 vastausta - “Sarjakuvia sisäiselle lapselle”

  1. Ninni Kirjoittaa:

    “Voin vannoa, että joka ikinen pukumies ja jakkunainen huoneessa leikkisi mielummin hippaa ulkona kuin keskustelisi työasioista”.Otto, Otto. Mitä happy pillsejä sä nyt olet syönyt? Ellei tuo ollut sarkasmia, jonka avulla on tarkoitus kestää läpi palaverien, on sinulla selvästi edelleen liian optimistinen maailmankuva. Olen varma, että on olemassa ihmisiä, jotka _nauttivat_ jakkupuvuista ja saavat _tyydytystä_ solmion käytöstä. Juuri heidän vuokseen maailma on paha paikka. (Työhuonetoverini kertoo, että Piia-Noora Kauppi käytti jakkupukua jo yläasteella).

  2. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    Mutta Ninni, kysehän oli vain hipan leikkimisestä, ei siitä millaisessa asussa sitä leikitään. James Bondkin tykkää säntäillä ympäriinsä smokkiin pukeutuneena. Se on vain univormu muiden joukossa, niin kuin supersankarin trikootkin.(Vai onko tämä huono vertaus, koska smokin kanssa käytetään rusettia, ei solmiota?)Astro Cityn The Gentleman käyttää muuten supersankariunivormunaan smokkia, ja hänen ulkonäkönsä esikuva on näyttelijä Fred MacMurray, kuten oli myöskin Kapteeni Ihmeen.

  3. Otto Sinisalo Kirjoittaa:

    Minä saan tyydytystä solmion käytöstä. Joskin aina solmiota pitäessäni leikin salaa Lex Luthoria.

  4. Lurker Kirjoittaa:

    Piia-Noora Kauppihan tykkää hipasta! Hänethän tunnetaan mm. siitäkin että on juossut nakuna Bottan ympäri.

  5. Riikka Kirjoittaa:

    Onneksi kuitenkin seuraavana viikonloppuna sait nauttia kirkkokonsertista (Espoossa) ja taide-esityksestä (Espoossa) – kumpikaan tuskin asioita, joista unelmoit pienenä :)

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus