Hype: Täydellinen keräilijän laitos

13.03.2008 - 15:52 / Otto Sinisalo.


Sinä, rakas lukija, elät onnellisia aikoja. Sinulla on mahdollisuus paitsi lukea tekstejäni sähköisestä Internetistä sekä paperille painetuista lehdistä sekä myös nähdä minut esiintymässä lihasta tehtynä ihmisenä. Todellakin, nämä ovat päiviä, joista vielä kerrot lastenlapsillesi tulevaisuudessa, titaniumista rakennetussa vanhainkodissa Kuun pinnalla.

Lumonetti on julkaissut kirjoittamani pitkän arvion Revolverimiehen alku -sarjakuvasta, joka pohjaa Stephen Kingin Musta torni -kirjoihin. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että teksti sisältää vertauksen “jokseenkin yhtä romanttista kuin joku läiskisi kahta sisäfilepihviä vastakkain lukijan kasvojen edessä ja päästelisi pusutteluääniä”.

Japan Pop 2/2008 on ilmestynyt. Lehdessä on toinen osa päivitetystä Viisi valhetta mangasta -artikkelisarjastani. Numeron pääteemana on poikarakkaus mangassa; asia josta lehden kansikuvapoika tuntuu olevan vähemmän innoissaan.

Ensi viikonloppuna järjestetään ensimmäiset Lahden kirjamessut, jossa olen avustamassa lavaohjelmaa. Nykyään saattaa tuntua siltä, että jokaisella Suomen kaupungilla, niiden koirilla ja niiden kirpuilla on omat kirjamessunsa. Tämä on oikeastaan hyvä asia ja omiaan tasapainottamaan aiemmin vallalla ollutta, nyrjähtänyttä tilannetta, jossa vuoden kaikki uutuuskirjat ilmestyivät Helsigin kirjamessuille. Lahdessa haastattelen sunnuntaina 16.3 kello 15 Lahden parasta taiteilijaa Marko Turusta ja Lahden parasta ihmistä Solja Järvenpäätä Kirjakahvilassa.

Maanantaina 17.3 järjestetään Helsingissä toista kertaa Sangatsu-päivä, Tammi-kustantamon manga-alamerkin promo-, hengailu- ja puuhatapahtuma. Osallistun päivän ohjelmaan haastattelemalla Vartijat-suomimangan piirtäjää Elli Puukangasta aiheesta “kuinka tulla sarjakuvapiirtäjäksi”. (JUONIPALJASTUS: osta kynä, piirrä.)

Pelastakaa lapset -lehden numeron 1/2008 teema on lapsen seksuaalinen riisto. En ole mukana suinkaan varoittavana esimerkkinä, vaan olen kirjoittanut lehteen haastattelun ja taustoittavan jutun kenestäpä muustakaan kuin Milla Paloniemestä. Paloniemen uusi sarjakuva Minna alkaa ilmestymään Pelastakaa Lapset ry.:n lehdessä säännöllisesti.

Tässä olin minä, puhaltamassa omaan trumpettiini. Trumpetti on metafora.

Kategoria: Arvio, Hype.



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus