Katuoja » Blogin arkisto » Fiktiopolis tai kuinka lakkasin huolehtimasta ja kirjoitin romaanin

Fiktiopolis tai kuinka lakkasin huolehtimasta ja kirjoitin romaanin

25.11.2008 - 15:35 / Otto Sinisalo.


Ensimmäinen romaanini, Fiktiopolis, on valmis.

“Valmis” voi tässä tapauksessa olla törkeää liioittelua. Vajaassa kolmessa viikossa kirjoitettu proosateelmä on tuskin millään mittarilla “valmis”, vaikka NaNoWriMo-standardien mukaan olenkin voittaja:

Haluaisin kiittää äitiäni ja isääni ja akatemiaa

Tekstini pituus ylitti kisan vaatimat 50 000 sanaa viime sunnuntaina. Valvoin lauantaiyön läpi tekstini kanssa ja väänsin tarinan loppuun sunnuntaina, Sillä Sen Täytyi Kuolla. Kokonaisuus on 50 889 sanaa, 412386 merkkiä ja 160 A4-tulostesivua pitkä (fontti 12, riviväli 1,5, ei sisennyksiä) ennen kunnollista oikolukua. Tekstimassa on suurempi, kuin mitä kirjoitan kokonaisen normivuoden aikana. Romaanin pituuteen mahtuu esimerkiksi parisen sataa sarjakuva-arvioita.

NaNoWriMo on näin jälkikäteen tarkasteltuna koko lailla älyvapaa hanke. NaNoWriMo on huono massiivimoninpelaajaroolipeli, jossa leikitään kirjailijaa. Välillä pysähdytään vertailemaan high scorea. 10 000! 35 000! 50 000! Voitto! Lisäksi käytössä on erilaisia palkkeja ja käyriä, jotka nousevat sitä mukaan, kun pelaaja hakkaa näppäimistöä. Kenellä on suurin? On vaikea kuvitella, että romaanin pikakirjoittaminen opettaa kenestäkään parempaa kirjoittajaa.

Toisaalta minun on myös vaikea kuvitella, millä muulla tavalla romaanin voisi kirjoittaa. Romaanin työstäminen tarkoittaa, että kirjoittajan pitää kuljettaa mukanaan tarinan hahmoja, teemoja ja tapahtumia kaiken aikaa. Minä aloin kyllästyä niihin jo parin viikon jälkeen. Kyllästyin selittämään lukijalle, mistä tarinassa on kysymys. Kyllästyin odottamaan, koska pääsisin kirjoittamaan kiinnostavia juonenkäänteitä ja kun lopulta pääsin kirjoittamaan niitä, toivoin että pääsisin nopeasti seuraavaan kohtaukseen. Ja kyllästyin hahmoihin, jotka harhailivat kohtauksesta toiseen puhuen latteuksia, ryypätäten, tupakoiden, nussien, itkien, kusten housuunsa ja tappaen toisiaan. Jos joutuisin pyörittämään kokonaisuutta päässäni esimerkiksi vuosia, yrittäisin ennen pitkään lobotomiaa ruosteisella haarukalla.

(Ovatko romaanit avain kirjailijan ajatuksiin? Jos näin, hahmoistani päätellen vihaan ihmisiä. Kaikki romaanin hahmot tuntuvat olevan epäpäteviä häviäjiä, jotka ovat näemmä alati purskahtamassa itkuun. Kiitos fiktio, tunnen itseni todella kypsäksi juuri nyt.)

Mutta onko Fiktiopolis hyvä romaani? Totta puhuen, ei harmainta aavistusta. Olen edelleen täysin sokea omille kyvyilleni tai niiden puutteelle.

Jos haluat lukea tekstini – anteeksi, romaanini – laita sähköpostia tai jätä kommentti yhteystietoinesi, niin lähetän sen. En julkaise sitä Katuojassa, vielä ainakaan. Ajattelin lähettää sen käsikirjoituksena valikoiduille kustantamoille.

Kaikesta huolimatta on parempi olla hylätty kirjailija kuin pöytälaatikkokirjaija.

Kategoria: Fiktio, Meta.



2 vastausta - “Fiktiopolis tai kuinka lakkasin huolehtimasta ja kirjoitin romaanin”

  1. VesaK Kirjoittaa:

    Myötätuntoisella helvetin lieskan lämmöllä ajattelen kaikkia maailman kustannustoimittajia, joiden niskaan nano-nanowrimot kohta oksentavat höyryäviä hengentuotteitaan… Pitää ensi vuonna osallistua itekin. Kyllä, varmana nääs juu!

  2. Elli Kirjoittaa:

    No herpana. Ei näin hyvää tilaisuutta kateuteen ja katkeruuteen sovi jättää käyttämättä. Nimim. “en kirjoittanut nanowrimo-romaania, koska piti tiskata”. elli ät phnet piste fi

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus