Katuoja

LAIKKU 04

Asema Kustannus

Pauli Kallio, Joel Melasniemi, Tuula Tuisku Honkanen, Jyrki Heikkinen, Mikko

Väyrynen, Ville Pirinen, Ville Ranta, Terhi Ekebom, Christer Nuutinen, Kati

Kovács, Mika Lietzen

144 sivua, mustavalkoinen

Syksyn uutuusalbumeiden arviointi Katuojassa jatkuu. Koska monet kirjoittamisprojektit työllistävät minua, tälläkin viikolla nähdään vain yksi arvio.

Pauli Kallio on Suomen ainoa päätoiminen sarjakuvakäsikirjoittaja. Miehen tuotantoa arvioimalla voi todeta määritelmän olevan perusteltu: hänen kirjoittamiaan sarjakuviaan on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, TV-maailmassa ja Soundissa ja; hänen tarinoidensa kuvittajien lista on kuin suomalaisen sarjakuvan kuka-kukin-on, tunnetuimpina mainittakoon Kati Kovács ja Jukka Tilsa. Pallion kirjoituskoneesta ovat saaneet alkunsa sellaiset sarjakuvat kuin Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Postimies Niilo ja FC Palloseura. Hän on myös kustantanut merkittäviä sarjakuvia oman Suuri Kurpitsa -kustantamonsa kautta. Kallio on suomalaisen sarjakuvan jättiläisiä. Fetsipäinen, levyjä soittava, jalkapalloa pelaava jättiläinen; mies, josta vielä tullaan käyttämään termiä “grand old man”, halusi hän sitä tai ei.

Kun Kallio ilmoittaa Laikku 04 -antologian olevan päätyönsä, asettaa se huomattavat odotukset teokselle.

Aseman Laikku-teema-antologiasarjassa julkaistun kokoelman kaikki sarjakuvanovellit ovat Kallion kirjoittamia. Tarinat ovat omaelämänkerrallisia, vaikka mukana on luonnollisesti tulkintaa. Velmussa Mika Lietzenin kuvittamassa jälkipuheessa Kallio määrittelee tarinoiden “omaelämänkerrallisuusasteen” olevan yli 50 prosenttia, kuitenkin.

Albumi on jaettu kahteen osaan, “Vaikea lapsuus” ja “Mahdoton keski-ikä”. Ensimmäisessä osassa näemme episodeja Kallion lapsuudesta Ylivieskassa 60-luvun lopulla. Nuori Kallio kokee koulukiusaamista, kisailee ikätovereidensa kanssa ja todistaa naapurin pojan kuolemaa. Tarinoissa on häivähdys lämmintä nostalgiaa, varsinkin kun kuvataan Kallion vanhempia. Mutta kaunistelevia lapsuuskuvaukset eivät ole: Kallio tutkii vaikeita kokemuksiaan, vastoinkäymisiä ja konflikteja.

Neuroosien ja epävarmuuksien kuvaaminen jatkuu, kun hypätään 30 vuotta

ajassa eteenpäin Kallion keski-ikään. Tarinoissa Kallio pui ihmissuhteitaan, käy terapiassa ja potee alemmuudentunnetta kirjoittajana. Keski-iän tarinat tuntuvat ymmärrettävistä syistä tarkemmilta kuin asteen eteerisemmät lapsuusmuistot. Tähän vaikuttaa merkittävästi kertojanääni, joka on vahvemmin läsnä loppupään tarinoissa.

Kallio käsittelee vaikeita asioita, mutta hän ei jää hieromaan vaikeuksiaan lukijan naamaan. Hän etäännyttää itseironialla ja huumorilla. Tarinat keskittyvät kuvaamaan tilanteita, lyhyitä tuokiokuvia jotka yhdessä muodostavat kokonaiskuvan kertojasta ja tämän tilanteesta. Tämä on Kallion kerronnalle ominaista: hetkestä-hetkeen siirtymiä, pohdiskelevasti etenevää dialogia. Lähestymistapa vaatii lukijalta havaintokykyä: tarinat ovat merkillisen vaivattomia lukea – todiste Kallion kyvyistä kertojana – mutta tunnelmiin tarttuminen kysyy lukijalta hieman vaivannäköä. Merkki aikuisille lukijoille suunnatusta sarjakuvasta, jos mikä.

Antologiaa on kuvittamassa huomattava joukko suomalaisen sarjakuvan eturivin tekijöitä, monet Kallion entisiä yhteistyökumppaneita. Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjan taannoinen kuvittaja, muusikkona paremmin tunnettu Joel Melasniemi palaa sarjakuvan pariin Laikku 04:n myötä. Hän on taitava kertoja, jonka ohuella, tarkalla viivalla hahmotellut karikatyyrit ja maisemat luovat yllättävän hyvää ajankuvaa. Yllättävän hyvää siksi, ettei Melasniemi ollut vielä syntynytkään 60-luvulla eikä hän ole koskaan käynyt Ylivieskassa. Tuula Tuisku Honkasen naivistisessa tyylissä on vielä hieman jäykkyyttä mitä tulee kuvakulmiin, mutta tarinankerronta toimii. Jyrki

Heikkinen on puolestaan oma tuttu itsensä; hänen venkula kynänsä kuljettaa tarinaa vaivattomasti, vaikkakin tarinan hahmoja on vaikea tunnistaa toisistaan. Mikko Väyrysen konemaisen kylmä piirros toimii hyvin kontrastissa kuvattuihin traagisiin tapahtumiin.

Keski-ikä-tarinat avaa Ornette Birks Makkosen kuvittajana tunnettu Ville Pirinen jo tavaramerkiksi muodostuneella kulmikkaalla, vahvasti karrikoivalla tyylillä. Olen aina pitänyt Pirisestä ja tämän jälki näyttää soveltuvan myös Ornettea vähemmän toiminnalliseen ihmissuhdekamaan. Terhi Ekebomin harmaasävyiset, sumuiset lähikuvat etäännyttävät lukijaa hieman liikaa tarinasta. Ville Ranta piirtää tutulla, luonnosmaisella tyylillään: toimivasti, joskin yllätyksettömästi. Toinen Kramppi-taiteilija Christer Nuutinen yllättää tarinassa, jossa koetaan pika-ihastus. Vanha taistelupari pelaa yhteen ihailtavasti: Nuutisen pelkistetty piirros jättää tilaa Kallion tarinan nyansseille. Kokonaisuuden paras tarina, jossa on ihastuttavaa

lämpöä. Kati Kovács on kuvittanut albumin esittelysivut, kannet ja lopun katharttisen unikuvauksen fyysisellä tyylillään. Myös Kalliolla ja Kovácsilla näyttää synkkaavan hyvin. Pitänee jossain vaiheessa tarkastaa kaksikon albumi Onnen Lahjat.

Rakenteestaan johtuen Laikku 04 hämärtää sarjakuvaromaanin ja sarjakuva-antologian rajoja. Kokoelman sinänsä itsenäiset sarjakuvat muodostavat yhdessä tarinakokonaisuuden, henkilökuvan sarjakuvahahmo Pauli Kalliosta. Kuvattujen ajanjaksojen valinta herättää kuitenkin kysymyksiä. Jako lapsuuteen ja keski-ikään vaikuttaa pakotetulta, varsinkaan kuin yhtymäkohdat aikakausien välillä eivät ole kovin ilmeisiä, kahta sotateemaista tarinaa lukuun ottamatta. Alku- ja loppuosan välinen kontrasti on tyylirikko, joka vähentää kokonaisuuden arvoa. Miksi 30 vuoden siirtymä? Nähdäänkö joskus Pauli Kallion “Nuoruus tuskallinen”?

SUOSITUS: Laikku 04 jatkaa mainiota antologiasarjaa. On hauska nähdä, miten Asema Kustannus jaksaa kokeilla erilaisia teemoja kokoelmissaan. Kallio on puolestaan ottanut albumin hyvin vakavissaan, joskin onnistuu hyvänä kirjoittajana välttämään raskassoutuisuuden. Kokonaisuus on kiinnostava ja kaikki albumin sarjakuvat ammattimaisia, mutta onko Laikusta Kallion pääteokseksi? Määritelmä on mielenkiintoinen, koska ainakin minä miellän Kallion strippien ja lyhyiden sarjakuvanovellien kirjoittajaksi. Laikun kaltainen pitkä, yhtenäinen teos erottuu joukosta ja on kiinnostavaa, että Kallio haluaa nostaa sen potentiaaliseksi päätyökseen. Laatunsa puolesta albumiin leiman voi kuitenkin huoletta iskeä.

Asema Kustannuksen sivut

Kategoria: Arvio.