Katuoja

HARD TIME: 50 TO LIFE

DC Comics

Steve Gerber, Brian Hurtt

144 sivua, värillinen

Katuoja on ollut hieman katkolla, josta pahoittelut teille molemmille säännöllisille lukijoille. Tällä viikolla otetaan hieman taukoa syksyn suomenkielisten uutuuksien arvioinnista ja käsitellään kiinnostava tuontisarjakuva.

HARD TIME on DC-yhtiön epäonnistumaan tuomitun Focus-alanimikkeen kriittisesti menestyneimpiä tuotoksia. Focus-nimikkeen kantava ajatus oli esitellä sarjakuvia, joissa supervoimaisten ihmisten edesottamuksia seurataan niin sanotussa “todellisessa” maailmassa: supervoimia ilman supersankareita, siis. Tuo ääni, jonka kuulette on pidempään amerikkalaista mainstreamia lukeneiden suusta pääsevä valitus. “Realistiset” superolennot olivat uusia idea sarjakuvassa 80-luvun alkupuolella. Lähestymistavassa itsessään ei ole mitään vikaa. Se vain siirtää sarjakuvan supersankarigenrestä lähemmäs kauhua tai tieteisfantasiaa. Mutta idea itsessään ei ole tarpeeksi uusi tai kiinnostava kannattelemaan kokonaista sarjakuvalinjaa. Kuvitteliko DC todellakin lukijoiden innostuvan Focuksesta?

Markkinoiden vastaus oli apatia. Focus-lehdet myivät ja myyvät edelleen maailmalla arviolta vähemmän kuin esimerkiksi Hämähäkkimies Suomessa. Vaikka sarjakuvat saivatkin jossain määrin hyvän vastaanoton kriitikoilta, markkinoinnillisesti Focus oli – puhun imperfektissä, koska ainakaan Hard Time -kokoelma ei kanna alamerkin leimaa – mahalasku.

Sääli sinänsä, sillä Hard Time ei ole lainkaan hullumpi jännityssarjakuva. Tarinan alku näyttää DC:n asenteiden muuttuneen. Aikanaan Warren Ellisin kirjoittama Hellblazer-tarina jätettiin julkaisematta, koska se käsitteli ampumavälikohtausta yhdysvaltalaisessa koulussa. Columbinen kaltaisten murhenäytelmien shokkiarvo näyttää laskeneen, sillä Hard Time alkaa kohtauksella, jossa 15-vuotias päähenkilö Ethan ja tämän toveri kaappaavat asein joukon luokkatovereitaan ja opettajiaan. Tilanne räjähtää luonnollisesti käsiin ja Ethan päätyy varoittavana esimerkkinä istumaan viidenkymmenen vuoden tuomiota.

Kaltaiseni Kylmä rinki -vankiladraamasarjan ystävät voivat tunnistaa vaikutteita sarjakuvasta. Muun muassa Howard the Duck -sarjakuvasta tuttu käsikirjoittajaveteraani Steve Gerber esittelee vankilan vaarallisena ryhmittymien ja liittoutumien verkostona, jossa uuden tulokkaan henki on halpa. Mutta koska Focus-nimikkeen mukaan kyseessä pitää olla yliluonnollinen draama, Ethanin apuna on näkymätön henkiolento, joka toisinaan irtautuu tämän ruumiista rangaisten Ethanin henkeä uhanneita. Tarinan hahmot eivät näe oliota, mutta lukijat kylläkin. Ratkaisu on kiinnostava ja toimii, joskin se etäännyttää lukijaa tarinasta, antaen tälle ikään kuin linnunsilmäperspektiivin sarjakuvaan.

Gerber käyttää surutta modernin vankilafiktion stereotyyppejä: mustia jengiläisiä, skinheadeja, uskonnollisia fanaatikkoja, vanhoja, viisaita veteraanivankeja. Hahmot eivät kuitenkaan ole yksiulotteisia, vaan kaikilla on omat tavoitteensa ja luonteensa. Syntyy kiinnostavaa saippuaoopperaa kun Ethan ja tämän henkisuojelija alkavat sekoittaa pakkaa. Gerber osaa kirjoittaa herkullisia tilanteita ja kokoelman lukee mielellään yhdeltä istumalta kuten hyvää kauhujännäriä yleensä.

Hard Time ei ole erityisesti aikuisten sarjakuva, ainakaan varoitustekstin puutteesta päätellen. Tämä on hivenen naurettavaa. Sarjakuvassa on verisiä kuolemia ja viittauksia seksuaaliseen hyväksikäyttöön, mutta tarinassa ei kiroilla. Myöskään tarinan yliluonnollinen elementti – vaikka sen pitäisikin olla sarjan kantava idea – tuntuu kovin kömpelöltä. Ethanin haamukumppani on deus ex machina, joka ilmestyy aina tarvittaessa edistämään tarinaa, eikä kyseistä voimaa missään vaiheessa selitetä tyydyttävästi. Oletettavasti Gerber käsittelisi asian jossain vaiheessa sarjaa, mutta kokoelmassa ei kertaakaan edes vihjata Ethanin voiman alkuperään. Tämä on lievästi turhauttavaa, vaikka Gerber siirtääkin lukijan huomiota Ethanista myös sarjan suureen sivuhahmokaartiin. Takakannessa sarjaa verrataan Garth Ennisin ja Steve Dillonin Preacheriin. Epäedullista Hard Timelle sinänsä, että Preacherissa vastaava asetelma toteutettiin paljon kutkuttavammin. Preacherissa päähenkilön yli-inhimilliset voimat selitetään varhaisessa vaiheessa ja ne ajavat tarinaa eteenpäin. Hard Timessa ei päästä edes alkuun. Lukija ei tiedä, pitäisikö hänen olla kiinnostunut Ethanin voimista vai ei. Hard Time on vankiladraama, johon on pakotettu yliluonnillista kauhua. Sarja olisi voinut olla tyydyttävämpi kokonaan ilman supervoimia ja ilman tarvetta vältellä sensoreiden vaatimuksia.

Hard Timen kuvittaja on ainakin Queen & Countrysta tuttu Brian Hurtt. Hurttin lievästi karrikoiva mutta realismia tavoitteleva piirrostyyli sopii kokonaisuuteen hyvin. Brian Haberlinin ja Avalon-studion väritystyö on huomionarvoista. Hard Time on väritetty lannistavilla siniharmaan sävyillä. Ethanin käyttäessä voimiaan väritys muuttuu punasävyiseksi. Tehokeino on kiinnostava, vaikkakin monokromivärityksen takia sarjakuvan yleisilme on hieman tylsä.

SUOSITUS: Hard Time on kelvollinen sarjakuva, jonka ytimessä on mainio sarjakuva joka haluaa ulos. Gerber ja Hurtt ovat molemmat erinomaisia tarinankertojia ja kokonaisuus onkin viihdyttävä ja jännittävä. Hard Time kuitenkin tempoilee rajoitteitaan vastaan. Tasapainoa vankiladraaman ja yliluonnollisen kauhun välille ei löydetä, joten kokonaisuus jää vajaaksi. Stephen King -tyyppisen amerikkalaisen kauhuviihteen ystävät voivat löytää Hard Timesta varmastikin paljon tuttua.

Kategoria: Arvio.
Tagit: DC