Elokuun kirjat

31.05.2005 - 23:54 / Rami Rautkorpi.


Erään Kvaakin keskustelun innoittamana päätin ryhtyä matkimaan Johanna Draper-Carlsonin Previews Recommendationsia, jossa hän listaa huomionarvoisia tulevia julkaisuja. Keräsin Kvaakin foorumia varten listan neljän suurimman amerikkalaiskustantamon sarjakuvakirjoista elokuussa, ja kommentoin erikseen niitä julkaisuja, jotka aion itse tilata. Katuojaa varten olen jättänyt pois yleisen listauksen, mutta olen lisännyt epärakentavia kommentteja sarjakuvista, joita en ole lukenut, enkä aio.

Olen listannut julkaisut ytimekkäästi muodossa:

KIRJA / Kirjoittaja(t) / Piirtäjä(t)

Muutama kirja on tulossa myöhemmin kuin elokuussa, mutta odotetun suosion takia on mukana jo näissä listoissa. Olen lisännyt ilmestymiskuukauden suluissa kirjan nimen eteen.

Tilaan

HULK: TEMPEST FUGIT TPB / Peter David / Lee Weeks & Jae Lee
Peter Davidin alkuperäinen urakka Hulkin parissa on yksi supersankarisarjakuvan klassikoista. Voi olla, että kotiin ei voi koskaan palata, mutta Lee Weeksin kuvituksen pitäisi taata mukava meno.

(Lokakuu) WATCHMEN: THE ABSOLUTE EDITION HC / Alan Moore / Dave Gibbons
Hyvin mahdollisesti kaikkien aikojen paras supersankarisarjakuva, ikinä, hillittömän ylellisissä puitteissa. Ehkä jopa hintansa väärti.

TERRA OBSCURA VOL. 2 TP / Alan Moore & Peter Hogan / Yanick Paquette & Karl Story
TOM STRONG’S TERRIFIC TALES BOOK ONE TP / Alan Moore & Steve Moore / Arthur Adams, Paul Rivoche, Jerry Ordway & Co.

Alan Mooren sivutöitä, mutta nekin ovat yleensä aika paljon parempia kuin 90% tarjonnasta.

(Syyskuu) V FOR VENDETTA – NEW EDITION HC / Alan Moore / David Lloyd
Tämähän on tulossa suomeksikin, mutta tämän edition avulla voin sitten tutkia, miten hyvin Rmäki on suoriutunut käännöstyöstä.

THE AMERICAN TPB / Mark Verheiden / Chris Warner, Grant Miehm & Doug Braithwaite
Mielenkiintoiselta vaikuttava Kapteeni Amerikka -muunnelma.

Tilaisin, mutta…

EARTH X HC / Alex Ross & Jim Krueger / John Paul Leon
Ihmeen tuntua täynnä oleva tulkinta Marvelin universumista. Tämä löytyy hyllystä jo pehmeäkantisena.

RUNAWAYS VOL. 1 HC / Brian K. Vaughan / Adrian Alphona & Takeshi Miyazawa
Loistava uusi sarja nuorista supersankareista, jotka kapinoivat superrikollisvanhempiaan vastaan. Löytyy jo hyllystä kolmena pokkarina.

ASTONISHING X-MEN VOL. 2: DANGEROUS TPB / Joss Whedon / John Cassaday
En ole täysin vakuuttunut, että Joss Whedon osaa kirjoittaa Ryhmä-X:ää (Storm ei puhu kuin Buffy, hra “Salama-Osuu-Sammakkoon”), mutta John Cassadayn taide on riittävä syy ostaa tämä. Sitten kun se tulee vuoden lopulla kovakantisena.

(Syyskuu) TOM STRONG BOOK FIVE HC / Brian K. Vaughan, Ed Brubaker & Co. / Pascual Ferry, Duncan Fegredo & Co.
Tomppa on väkevä, mutta jään odottelemaan pehmeäkantista.

CONAN: THE GOD IN THE BOWL AND OTHER STORIES HC / Kurt Busiek / Cary Nord & Thomas Yeates
Robert E. Howardille uskollinen tulkinta kimmerialaisesta. Tämä löytyy jo hyllystä lehtinä.

No en taatusti tilaa!

ULTIMATES 2 VOL. 1: GODS AND MONSTERS TPB / Mark Millar / Bryan Hitch
Olen ajatellut mennä katsomaan Michael Bayn tulevan elokuvan The Island, koska siinä näyttää olevan rymistelyn alla kohtalaisen fiksu tieteiskonsepti, mutta sarjakuvien Michael Bay ei ole vielä ansainnut hyvää tahtoani.

SUPERMAN/BATMAN: SUPERGIRL HC / Jeph Loeb / Michael Turner
Michael Turner ei osaa piirtää.

(Syyskuu) IDENTITY CRISIS HC / Brad Meltzer / Rags Morales & Michael Bair
Niin, en siis ikinä pääse näkemään, kuinka Kumimiehen vaimo Sue Dibney raiskattiin ja polttomurhattiin. Yritän selviytyä.

WANTED TP / Mark Millar / J.G. Jones
Tämä on minun naamani, kun en lue sarjakuviasi, Mark Millar.

Lähteet:
Comic Book Resources

Diamond Previews

Kategoria: Kolumni.
Tagit:



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus