Katuoja

Ilmestyessään vuonna 1991 ensimmäinen Sin City -sarjakuva yllätti lukijat ja kriitikot. Miller esitteli uuden, dramaattisen pelkistetyn mustavalkoisen tyylinsä. Vaikka Miller onkin aiemmissa töissään käyttänyt karrikointia ja pelkistämistä tyylikeinona, Sin Cityn kuvat ovat suorastaan symbolisia. Millerin piirroksissa on jylhää painon ja tilan tuntua. Sin City -albumit ovat sarja kovaksikeitettyjä rikostarinoita, joissa liikutaan jälleen nihilistisen moraalittomassa maailmassa. Miller hylkää realismin täysin niin tarinan kuin kuvituksenkin tasolla ja kärjistää hahmonsa äärimmilleen: sankarit ovat kaiken nähneitä toiminnan miehiä, naiset kauniita ja kohtalokkaita ja roistot moraalittomia hirviöitä. Välillä Sin City lipsuu suorastaan itseparodiaksi, mutta Millerin mestarillinen kerronta pitää Sin Cityn arkkityyppien kuolemantanssin kiehtovana.

Miller on myös käsikirjoittanut sarjakuvia monille aikalaisilleen. Hän on valinnut yhteistyökumppaninsa hyvin. Kuulun Dave Gibbonsin kuvittamat Martha Washington -sarjakuvat ovat Millerin yhteiskuntakriittisimpiä töitä. Niissä seurataan nuoren mustan naisen matkaa ammattisotilaaksi dystooppisessa lähitulevaisuudessa, jota hallitsevat korruptoituneet poliitikot ja suuryritykset. Sarjan ensimmäinen osa Antakaa minulle vapaus on Millerin pessimistisimpiä töitä. Siinä idealistiset hahmot murskautuvat välinpitämättömän maailman rattaisiin, ainoastaan sivullisen Marthan selvitessä. Suomentamattomassa jatko-osassa Martha Washington Goes To War nimihenkilö astuu objektivistisen sankarin saappaisiin ja löytää keinot parantaa maailmaa.

Millerin yhteistyöt Geof Darrow’n kanssa ovat maanisia pop-sarjakuvia. Hard Boiledissa seurataan psykoottisen tappajakyborgin harharetkeä läpi tulevaisuuden kyberpunk-miljöön. Iso heppu ja Rusty robottipoika on taasen vinksahtanut, Toho-elokuvista lainaava pastissi, jossa taistelurobotit ottavat yhteen liskohirviön kanssa Tokiossa. Molemmissa sarjakuvissa juonta on vain siteeksi, mutta Miller kirjoittanut riemastuttavan suuruudenhulluja toimintakohtauksia pikkutarkan Darrow’n kuvitettavaksi. Lopputulos on toimintasarjakuvaa kauneimmillaan ja mielipuolisimmillaan.

Historiallinen eepos 300 esitteli Millerille tyypilliset yli-inhimilliset vastarannankiisket puolustamassa Kreikkaa Persialaisten hyökkäykseltä. Thermopylaen taistelua kuvittava tarina esittelee kuvittajana jälleen uudenlaisen Millerin. Kolmasti Eisner-palkitussa teoksessa Miller käyttää suuria, dramaattisia kuvia jotka pääsevät oikeuksiinsa kovakantisessa kokoelmassa, jossa sivukokoa en entisestään lisätty. 300 on myös Millerin pitkäaikaisen värittäjäkumppanin ja silloisen puolison Lynn Varleyn paras työnäyte. Varleyn maalaukselliset värit ja jyrkät kontrastit tekevät sarjakuvasta väkevän visuaalisen kokemuksen.

Paremman kuvauksen puutteessa sarjakuvapiirtäjien tyyliä luonnehditaan usein “elokuvamaiseksi”. Millerin taide on inspiroinut niin monta elokuvaa, että hänen tapauksessaan määritelmä on perusteltu. Yön ritarin paluun vaikutus on nähtävissä Tim Burtonin synkissä Batman-elokuvissa. Samoin Mark Steven Johnsonin Daredevil-filmatisointi pohjaa Millerin versioon hahmosta. Myös Elektra on saanut oman elokuvansa. Miller on itse ollut apulaisohjaajana Sin City -filmatisoinnissa, joka on visuaalista ilmettään myöten uskollinen sarjakuvalle. Samoin tuleva 300-elokuvasovitus näyttää uskolliselta Millerin sarjakuvan visuaaliselle ilmeelle.

Miller on yksi yhdysvaltalaisen sarjakuvan eläviä supertähtiä, arvaamaton tekijä, jonka jokaista uutta teosta odotetaan mielenkiinnolla. Vuonna 2001 Miller shokeerasi julkaisemalla jatko-osan Yön ritarin paluulle, Yön ritari iskee jälleen -minisarjan. Sen tiimoilta Milleriä toisaalta syytettiin amatöörimäisestä toteutuksesta ja suoranaisesta rahastuksesta, toisaalta arveltiin hektisesti poukkoilevan supersankaritarinan olevan kommentti genren tilasta. Samoin tuore, vielä keskeneräinen Batman-tulkinta All-Star Batman and Robin the Boy Wonder on herättänyt kysymyksiä Millerin ammattitaidosta. Paikoin merkillisen epälooginen tarina on toimintaa ilman merkillistä syvyyttä; Jim Leen pin-up-kuvitusta myöten silkka eksploitaatiosarjakuvaa.

Jos jotakin, Millerin uusia tuotoksia ympäröivä keskustelu on todistanut jokaisen uuden Frank Miller -sarjakuvan olevan edelleen tapaus.

Kategoria: Kolumni.
Tagit: Frank Miller