Viisi valhetta mangasta: Manga on kultakaivos

29.03.2007 - 21:54 / Otto Sinisalo.


Aloitetaan anekdootilla. Nimeltä mainitsemattoman japanilaisen kustannusyhtiön edustaja on vierailemassa Frankfurtin kirjamessuilla. Hänelle esitellään paikallisten kustantajien laitoksia japanilaisista sarjakuvista. Osasto on massiivinen – nämä kuitenkin ovat Frankfurtin kirjamessut. Kierrettyään isäntiensä kanssa osastoa edustaja vaikuttaa hämmentyneeltä. “Mistä täältä pääsee seuraavaan kerrokseen?” hän tiedustelee. Isännät joutuvat selittämään, että tämä nyt valitettavasti oli kokonaisuudessaan tässä.

Japanin sarjakuvamarkkinat ovat valtavat. Eräs tärkeimmistä syistä siihen, miksi manga löysi tiensä suomalaisille kioskeille vasta hiljattain on se, että japanilaisia ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Jos viikottaisen mangapuhelinluettelon levikki japanissa lähentelee viittä miljoonaa, kannattaako julkaisijan käyttää resursseja ottamaan haltuun markkinat, jossa kuukausittainen pokkari saattaa yltää täpärästi viisinumeroiseen myyntiin?

Vasta kun mangan myynti notkahti, aktivoituivat japanilaiset kustantamot markkinoimaan tuotteitaan myös ulkomaille. Muun muassa tästä on seurannut mangan suosion huikea kasvu 2000-luvulla länsimaissa. On helppo katsoa nousevia käyriä ja kuulla kassakoneen kilinää päässään. Mutta vaikka suomalainen kustantaja saisikin tehtyä kustannussopimuksen japanilaisen yhtiön kanssa, merkit viittaavat eivät niinkään mangan suosion hiipumiseen, mutta sen suosion tasoittumiseen.

Vuonna 2006 japanilaiset sarjakuvamarkkinat kokivat huomattavan 4,2 prosentin notkahduksen. Kun puhutaan yli 3 miljardin euron markkinoista, muutamankin prosentin lasku on kymmeniä miljoonia. Japanin mangamarkkinat ovat olleet loivassa laskussa jo kymmenen vuotta. Syyksi epäillään nuorisokohderyhmän pienenemistä sekä vaihtoehtoisten medioiden suosion kasvua.

Länsimaissa puolestaan mangan myynnin kasvu on hidastumassa, tasoittumassa: kaupat ovat ymmärtämässä, miten paljon mangaa kannattaa asetella hyllyihin ja miten paljon sitä menee. Japani on ollut edelläkävijä mangan suhteen, mutta tuleeko mangan suosion hiipuminen näkymään suhteellisena myös länsimaissa?

Yksi syy suosion laantumiseen länsimaissa on yksinkertainen: varkaus. Internetin toinen sääntö – ensimmäisen ollessa “siitä on jo porno” – on “piraatit voittavat aina”. Manga- ja animeharrastajat ovat järjestäytyneet tehokkaiksi vertaisverkoiksi, jotka eivät ainostaan levitä piraatteja mangasta ja animesta, vaan peräti kääntävät niitä itse. Niin sanotut fansubit leviävät nettiin tuoreeltaan, samalla kun mahdollinen käännös saattaa olla vasta harkinta-asteella.

Aika näyttää, mitä tapahtuu mangalle nuorisokulttuurina. Vaikka niin sanottu “manga-elämäntapa” häviäisikin, markkinat on jo luotu ja mangan aseman vakiinnutettu osana sarjakuvaa länsimaissa. Manga ei ole katoamassa mihinkään, mutta voimme nähdä jo suosion katon. Jos olemme onnekkaita, manga voi maksaa palkan joukolle kustannustoimittajia ja kääntäjiä, mutta manga tuskin tulee maksamaan kenenkään bemaria.

Kategoria: Kolumni.
Tagit: , ,



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus