Näin meidät muistetaan

11.04.2007 - 16:33 / Otto Sinisalo.


Jos meidät muistetaan kun kuolemme, meitä ei mitä todennäköisemmin muisteta suurimmista saavutuksistamme. Voittomme unohtuvat ja kenties vasta vuosien jälkeen elämämme asetetaan perspektiiviin, nähdään kokonaisuutena. Muutumme fiktioksi, jolla on alku, keskikohta ja mielekäs loppu, olimme sitten tragedia tai komedia. Välittömästi poistuttuamme meidät muistetaan kuitenkin viimeisimmästä raivoisan sekopäisestä oireestamme.

Mikä kirjain puuttuu? Ote surullisenkuuluisasta Pulteri-stripistä.Kun luin Johnny Hartin kuolemasta, ensimmäinen ajatukseni mukaili jokseenkin muotoa “se uudelleensyntynyt kristitty sekopää, joka tosissaan vihasi muslimeita, kuoli”. Ihmismieli on julma: tekihän Hart tuhansia sarjakuvastrippejä, joissa ei esiinny kristittyä kiihkoilua tai muuta kyseenalaista. Ja jos olemme reiluja, Hartin kohua nostaneet stripit voidaan tulkita myös muilla tavoin. Ei välttämättä mielekkäin tavoin, mutta kuitenkin.

Sarjakuvantekijät tuntuvat olevan erityisen alttiita merkillisille aivo- ja asenneoireille ikääntyessään. Sarjakuvapiirtäjän työ on yksinäistä. Kun tekijä sulkeutuu vuosiksi studionsa lannistavaan yksinäisyyteen, on helppo kuvitella, että ajatukset alkavat harhailemaan ja pian ollaankin kirjoittamassa maailmanhistoriaa uudelleen. Jos he eivät luo mitään poikkeuksellisen mullistavaa ennen kuolemaansa, John Byrne tullaan muistamaan outona nettihäirikkönä, Neal Adams oman luonnonhistoriansa kehittäjänä, Steve Ditko objektivististen traktaattien tehtailijana ja Dave Sim miehenä, joka valoenergian imivät naiselliset tyhjiöt tai mitä ihmettä Tangents-essee nyt pitikään sisällään. Itsesuojeluvaistoiset aivoni kieltäytyvät muistamasta enempää.

Hartin muistoksi tarjoan teille linkin Pulteri-strippiin, jossa Yhdysvaltain postitoimistoa symboloivan kilpikonnan päällä seisova lintu pohtii Kristuksen rakkauden olemusta ja joutuu kenties valtion ja kirkon eroa symboloivan geometrisen kuvion keskeyttämäksi ja minä en tiedä enää mitä helvettiä tapahtuu. Hyvää matkaa, herra Hart!

Kategoria: Kolumni.
Tagit:



3 vastausta - “Näin meidät muistetaan”

  1. Salo Kirjoittaa:

    Ei kyllä suoralta kädeltä tule yhtään “hyvää” Pulteria mieleen.On se muuten varmaan aika kovaa. Byrnet ja Adamsit tehtailevat outoja ja idioottisia ideoita työkseen – ja kun takana on vielä fanilauma joka palvoo sinua kuin Kristuksen uutta tulemista niin helposti se kusi siihen päähän menee. Ei olisi varmaan maailmanhistorian ensimmäinen tapaus jossa ihmiset alkavat uskomaan omaan markkinointiinsa. Huumediileritkin sen tietää; ei ole hyvä idea koskea tuotteeseen jota myy.

  2. VesaK Kirjoittaa:

    Onhan niitä hyviä Pultereita vaikka miten, nimittäin 1960- ja 1970-luvun alussa ilmestyneitä. Ja Velho oli eka kosketukseni todelliseen kreisikomiikkaan. Mutta silloin minä innostuin vielä Luuta-Hiltastakin, silloin muinoin, muinoin muinoin… jolla ei ollut tok mitn tekoa Pulterin kanssa, olipahan vaan kreisiä sekin. Taannoin ostin yhden Luuta-Hilta -pokkarin, ja se oli aivan pashaa. Vanhat Pulteri-pokkarit taas säväyttävät edelleen. “Mutta tässähän sanotaan että “kirja on kurja”! – Kriitikko ei voi alistua ennakkosensuuriin.” Jumalan tosi, tosin ei ehkä sen jumalan jota Hart uskoi palvovansa.

  3. Ugus Kirjoittaa:

    Hartin kunniaksi on sanottava ettei hän koskaan vajonnut samaan mitäänsanomattomaan tylsyyteen kuin Mort Walker nykyisin Maseineen. Pulteri muuttui kyllä häiriintyneeksi – mutta pysyi sen kautta ehdottomasti kiinnostavana ilmestyksenä, piti siitä tai ei.60- ja 70-luvuillahan sarja oli oivaltavaa ja estotonta absurdihuumoria parhaimmillaan, hillitöntä ja hurjaa tavaraa.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus