Puolilastomia miehiä ja camp-väkivaltaa

14.04.2007 - 17:01 / Otto Sinisalo.


300
Ohjaus Zack Snyder
Pääosissa puolialastomia miehiä
Elokuva

Nähtyäni 300-elokuvan olen nyt 20% enemmän mies. Olen toisaalta myös 20% vähemmän heteroseksuaali.

300 perustuu Frank Millerin samannimiseen sarjakuvaan, joka puolestaan on sovitus Thermopylain taistelusta vuonna 480 e.a.a., jossa vähälukuinen joukko Spartalaisia johtajanaan kuningas Leonidas pidätteli Persian Kserkseksen Kreikkaan hyökkäävää armeijaa.

“I’ve shown this movie to world-class historians who have said it’s amazing. They can’t believe it’s as accurate as it is.”

Ohjaaja Zack Snyder elokuvasta MTV.com -sivustolla

En tiedä minkälaisia historiantutkijoita Snyder tuntee – tai oikeastaan tiedänkin: ilmeisiä päihteiden väärinkäyttäjiä. Historian kuvittamisesta ei kuitenkaan ole kyse tai sitten Persialaisilla oli armeijassaan luolapeikkoja ja örkkejä, Kserkses oli kolme metriä pitkä ja Spartalaislapset pystyivät selviämään päiväkausia pakkasessa ilman housuja.

300 on mielipuolinen, testosteronilla kyllästetty toimintaelokuva, jonka kestosta yli puolet on toinen toistaan epätodennäköisempiä toimintakohtauksia. Siinä kaikki repliikit mylvitään, kaikki hahmot ovat toinen toistaan korskeampia karikatyyrejä ja kaikki sadat kuolemat näytetään vuoroin hidastettuna tai nopeutettuna.

Tämä on naurettava elokuva. Ja minä hymyilen vieläkin, kaksi päivää leffan nähtyäni.

Jos on olemassa camp-splatteria, 300 on juuri sitä. Snyderin tavassa kuvata väkivaltaa on häiriitynyttä rajankäyntiä hurmoksellisuuden ja erotiikan välillä. Thermopylain solassa seisovien puolialastomien miehisten kiilteleviä rintalihaksia kuvataan suorastaan kiimaisesti, samalla kun Leonidas lupaa edessä olevan “villi yö”. Tätä seuraa sadat hidastetut kuvat toisiaan keihäillä lävistävistä sotureista. Sillä välin Itävallassa: Sigmund Freud raapii arkun kantta sisältäpäin.

Toisaalta elokuvan naisia kuvataan myös fetisistisesti, ei vertauksen kautta kuten miehiä, vaan suoraan. 300:n naiset ovat himon kohteita, jotka kiemurtelevat hidastettuna kameralle. Ainoastaan yhdellä naishahmolla, Spartan kuningatarella, on varsinaisia repliikkejä. Hahmon kehityskaaressa on melko kammottava viesti: hän antautuu raiskattavaksi voittaakseen poliittisen vihollisensa.

300 on visuaalisesti vaikuttava elokuva. Sen jokaista kuvaa on käsitelty tietokoneella jollain tapaa, mukaillen Millerin alkuperäisteoksen värittäneen Lynn Varleyn maalattua jälkeä. Se näyttää täysin epätodelliselta, joka onkin siunaus: naturalistisesti kuvattuna 300 olisi voinut olla vaivaannuttavan raaka. Nyt irti hakattujen päiden kuoromusiikin säestämä hidastettu lentely on suoranaista surrealismia.

Elokuvaa ovat ympäröineet skandaalinkäryiset syytökset poliittisesta epäkorrektiudesta. Elokuvan tarinaa rinnastetaan Yhdysvaltain ja Iranin väliseen poliittiseen jännitteeseen. Yleinen luenta – muun muassa juuri Iranissa – on tulkita Kserkseksen friikkiarmeija vertauskuvaksi moderneista Iranilaisista ja hyveelliset Spartalaiset suoraselkäisiksi länsimaalaisiksi. Se on ymmärrettävä, mutta ei suinkaan ainoa mahdollinen tulkinta elokuvasta.

Seuraava ajatus on alun perin Petri Hiltusen suusta, mutta lainaan sitä surutta: elokuvassa pieni joukko fanaatikkoja turhautuu poliittiseen johtoonsa, joka on ylivoimaisen hyökkäävän supervallan lahjoma ja lähtee vastarintaan suorittamalla itsemurhaiskun. Mitenkäs päin se poliittinen vertauskuva nyt menikään? “Tämä on hulluutta! Ei, tämä on Al-Qaeda!”

Kuten myöskin Millerin töistä sovitettu Sin City, 300 on lähes kuva kuvalta uskollinen alkuteokselle. Sovituksen sijaan kyse on kuvituksesta. Voi pohtia, mitä arvoa on teoksen mahdollisimman suoralla siirtämisellä mediasta toiseen, mutta toisaalta tuttujen kuvien bongaaminen elokuvasta aiheuttaa tiettyä tunnistamisen iloa.

SUOSITUS: 300-elokuvaa on vaikea suositella, sillä voin helposti nähdä useita syitä, miksi se saattaa olla luotaantyöntävä. Se on väkivaltainen, paikoin homofoobinen, paikoin misogyyninen, poliittisesti kyseenalainen ja kauttaaltaan camp. Jotenkin Snyderin lannistumaton visuaalinen vyörytys onnistui rikkomaan minussa jotain ja päädyin nauttimaan kokonaisuudesta luvattoman paljon.

Kategoria: Arvio.
Tagit: , ,



Yksi vastaus - “Puolilastomia miehiä ja camp-väkivaltaa”

  1. Ilja Kirjoittaa:

    Katsottuani elokuvan menin kuntosalille. Tuossa on muuten about kaikki mitä tuotoksesta pitää tietää:http://www.youtube.com/watch?v=qT1tckShEKc

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus