Katuoja

Lushun, sunnuntai. “William” on hermostunut, ymmärrettävistä syistä: Lushunkoun alue on suurilta osin sotilaskäytössä, joten pääsy alueelle on ulkomaisilta turisteilta rajoitettu. Riippuen mitä opaskirjaa uskoo, alueella liikkumiseen tarvitaan luvat poliisilta tai oikea kansallisuus: venäläiset pääsevät joillekin alueille, japanilaiset eivät millekään. Minulla ei ole lupia eikä edes passia mukana, mutta ilmeisesti käyn venäläisestä sillä ongelmia ei lopulta esiinny.

Alueen lähihistoria on verinen. Strategisesti tärkeä satama on portti Japaniin, Koreaan ja Venäjälle. Se on vaihtanut omistajaa useasti ja hinnan ovat maksaneet alueen asukkaat. Lushun on kuolleiden niemi.

Britit nimesivät alueen Port Arthuriksi “löydettyään” sen 1800-luvun puolivälissä. 1800-luvun lopulla kiinalainen ja japanilainen laivasto ottivat yhteen sen edustalla. Rantauduttuaan japanilaiset murhasivat teollisesti kaikki alueen 18 000 asukasta, vain 36:n hengen säästyessä. Muutamaa vuotta myöhemmin Japani hävitti Venäjän laivaston niemen edustalla ja miehitti alueen pysyvästi. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto hallinnoi Lushunia aina 1950-luvun puoleenväliin saakka.

Astinkivenä toimiminen kolmelle monumentteihin ihastuneella imperiumille on jättänyt Lushuniin jälkensä. Todistaakseen ylivoimaisuuttaan japanilaiset rakennuttivat niemen korkeimmille kukkuloille patsaita todistaakseen paikallisväestölle ylivoimaisuuttaan. Kukkulan 203 valtaaminen venäläisiltä 1900-luvun alussa vaati (kiinalaisen historian mukaan) 17 000 japanilaista henkeä. Osoittaakseen suvereeniuuttaan japanilaiset pystyttivät paikalle monumentin, joka näyttää – luonnollisesti – valtavalta penikseltä.

Kuvassa: Kukkula 203 ja Lushunin pisin mulkku.

Neuvostomarttyyrien hautausmaa heijastelee kiinnostavasti Kiinan kaksijakoista suhdetta pohjoisnaapuriinsa. Valtavan sotilasmonumentin vartioimana lepää 1945 sodassa kuolleita puistossa, joka on myös Kiinan suurin ulkomaalaisten hautuumaa. Kalmiston etuosassa punatähdet koristavat hautoja ja muistopaasi kertoo paikan olevan “kunnianosoitus Neuvostoliiton ja Kiinan ystävyydelle”. Hautausmaan takana on viime vuosisadan alun sodissa kaatuneiden hautoja ja muistopaasi, joka kertoo paikan muistuttavan (nyt lainaan ulkomuistista) “Venäjän anteeksiantamattomasta aggressiosta Kiinaa vastaan”.

Neuvostomarttyyrien hautuumaan sisäänkäynti.

Neuvostosotilaiden hautoja.

Lushunin keskustaan rakennettu Kymmenen tuhannen marttyyrin mausoleumi on omistettu vuonna 1894 teurastetuille Lushunin siviileille. Hyvin surullinen paikka kiinalaisille, William selittää rikkonaisella englannillaan imitoiden kyyneliä käsimerkein. Kuvaaminen on kielletty, mutta paikan murheellisesta tausta ei estä rihkamakauppiaita kaupittelemasta tavaroitaan hautausmaan lehdossa.

Lushunin väkivaltaisen historian huomioon ottaen niemimaa on kiinnostava valinta paikaksi rakentaa “Maailmanrauhan puisto”. Vuonna 1994 valmistunut suurhanke on huvipuisto, jota reunustavat 96 näköispatsasta silloisista maailman johtajista. Sunnuntai-iltapäivänä puisto on tyhjä, lukuunottamatta paria paikallista, jotka ovat päättäneet uhmata viileää ilmaa ja pulahtaa lahteen iltapäiväuinnille. Tuuli puhaltaa puoliksi hylätyn puiston läpi ja teräkseen kaiverretut presidentit ja diktaattorit hymyilevät maailmanrauhaa julistavien kylttien vieressä.

Kategoria: Kolumni.
Tagit: turismi