Kirkas Kemi

26.05.2007 - 13:45 / Otto Sinisalo.


On eksistentialististen kysymysten aamu. Kuka on tyhjentänyt jäteastian suuhuni? Miksi hiukseni on letitetty? Lauloinko “Poisonin” karaokessa? Miksi? Mikä tuo haju on? Miksi paidallani on jogurttia?

Perjantaina Sarjakuvapäivien virallisten avajaisten jälkeen kulttuurin ystävät linnoittautuvat hotellihuonebileisiin. Jallupullot ja luonnoslehtiöt kiertävät. On halaamista ja painimista ja pako läheisiin ravintoloihin, joiden terasseilla kelpaa istua T-paitasillaan nollaa lähentelevässä lämpötilassa. Sitten, yökerho; tanssia, laulua. Olen nähnyt tämän aiemminkin: Kemi on skene, Kemi on bileet, aamuyön tunneille saakka.

Lauantai-aamuna festivaalin johtaja Ilpo Koskela kävelyttää minua ja tusinaa muuta elävää kuollutta Sarjakuvapäivien näyttelyissä. Kulttuurikeskuksessa ei ole tänä vuonna perinteistä suurta näyttelyä, mutta sen sijaan kaupungin rannan makasiineihin on siroteltu lukuisia pienempiä. Maininnan ansaitsevat ainakin ensimmäinen varsinainen Kiroileva siili -näyttely, joka ennalta-arvattavasti kerää paikalle muutaman kiinnostuneen toimittajan kameroineen. Tiitu Takalon Kehä-albumin harmaalle paperille piirretyt originaalit ovat kauniita, joskin originaalit toimivat näyttelyissä aina yhtä hyvin – eli eivät juurikaan. Takaloa on kuitenkin kiinnostava kuunnella: hänellä on perinpohjainen lähestymistapa sarjakuviensa taustoittamiseen, niin yksityiskohtien kuin laajempien teemojenkin suhteen. Lisäksi Takalo on tätä nykyä yksi parhaita suomalaisia naturalisteja, todellinen graphic novelist.

Päivä on kirkas. Sarjakuvatapahtuman yhteydessä on tänä vuonna Jähti-laivan vesillelasku, selvästikin kaikille suomalaisissa pikkukaupungissa eläneille tuttu ilmiö: kyläjuhla. Satamaan on jo kokoontunut verkkareita ja tuulitakkeja. Soppakeittiöitä ja makkaranpaistokojuja pystytetään. Jossain soi haitari.

Kategoria: Kolumni.
Tagit: ,



2 vastausta - “Kirkas Kemi”

  1. Toni Kirjoittaa:

    Onko pakko kääntää veistä haavassa?Mikset voisi raportoida rehellisesti, kuinka tylsää Kemissä on, kuinka kukaan ei juonut mitään, kuinka kukaan ei bilettänyt sekuntiakaan?Onneksi oli viime viikonlopun Åcon, joka pesi ja linkosi!http://partialrecall.blogspot.com/http://acon.wordpress.com/Sano terveisiä tutuille! Bailatkaa ankarasti – ja sen te kyllä teette ihan kehottamattakin!

  2. Anonymous Kirjoittaa:

    Miksei Poison-video ole jo Youtubessa?

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus