Kerrosten kaupunki

29.05.2007 - 21:28 / Otto Sinisalo.


Peking, kuolematon kaupunki, toukokuun puolen välin jälkeen. Kaksi täyttä päivää ei riitä mihinkään yhdessä maailman suurimmista ja samalla vanhimmista kaupungeista, mutta yritän käyttää aikani tehokkaasti, nähdä edes viipaleen Kiinan pääkaupungista.

Satunnaiselle matkailijalle Peking on kerrosten kaupunki. Matkat halki kaupungin antavat mahdollisuuden todistaa erilaisten keskenään kamppailevien arkkitehtuurien ja kaupunkisuunnitteluratkaisujen verkostoa.


Peking: työn alla.

Pekingin laidalta toiselle matkaaminen autolla kestää kokonaista viisi tuntia, joten jalkaisin ei kaupungista voi kokea kuin vain viipaleita. Kaupungin erilaiset vilkkaat tiet muodostavat kukin oman kerroksensa Pekingin arkkitehtuurissa. Eri kaupunginosien näkeminen vaatii matkoja taksilla, tai jos on aikaa opetella kaupungin joukkoliikenneverkosto, julkisella välineillä. Kaupunginosia yhdistävät autoliikenteelle varatut expresswayt, joista erkanevat liittymät erilaisille pienemmille kadut, joita voi tutkia jalkaisin. Taksi on Pekingissä kielitaidottoman matkailijan elämänlanka, jolla voi pelastautua eksyttyään. Kuljettajat puhuvat vain kiinaa, mutta matkaoppaaseen kiinaksi kirjoitettua osoitetta osoittelemalla pääsee matkaan, majapaikan korttia esittelemällä pääsee takaisin.

Eräällä matkallani havaitsen auton ikkunasta mielipuolisen näyn: tuhansista teräspalkeista taivutellun satoja metrejä leveän ja kymmeniä korkean linnunpesän, jotka ympäröivät nostokurjet. Pekingin 2008 Olympialaisten stadion, kuin jotain suoraan Enki Bilalin painajaisista. Peking myös on kaupunki työn alla. Tulevat urheilukisat luovat painetta kaupungin modernisoimiselle ja uusia rakennushankkeita näkeekin taajaan. Helsingin sanomat kutsuu Pekingiä “eurooppalaisten arkkitehtien leikkikentäksi”, sillä kuten tuleva stadion todistaa, kaupunki on antanut monelle ulkomaiselle arkkitehtitoimistolle vapaat kädet toteuttaa kaikkein huuruisimmat fantasiansa. Se, että Hitlerin valtakunnanarkkitehdin, Albert Speerin, poika Albert Speer Jr. on yksi uuden Pekingin suunnittelijoista on tietyllä kierolla tavalla hyvin osuvaa.


Askel sivuun Tiananmenin aukiolta.

Olympialaiset ovat alinomaa läsnä katukuvassa, mutta on turha kuvitella, että ne koskettaisivat kaikkia pekingiläsiä. “Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut Olympialaisista? Enhän seuraa urheilua muutenkaan!”, tuhahtaa minua maanantaina opastava nuori nainen. “Se on vain valtion tapa tehdä propagandaa”, hän jatkaa.

Sivuaskel Tiananmenin aukiolta avaa lisää kerroksia. Vain muutaman korttelin päässä aukiolta ja sitä ympäröiviltä moderneilta liiketaloita avautuu vanha asuinalue. Uusien lasisten ja kivisten kolossien väliin on puristettu asujamistoja, joiden väliset pittoreskit kadut ovat niin kapeita, että niitä kävellessä vastaantulijaa joutuu melkeinpä väistämään. Kun Peking esittelee ehostetut kasvonsa maailmalle ensi vuonna, tämä on tuskin jotain, joka sopii siihen imagoon, jonka Kiinan hallitus haluaa meidän näkevän.


Uusi ravintola avattu Pekingin keskustaan!

Kategoria: Kolumni.
Tagit:



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus