Pakota itsesi tekemään II: The Pakottaminen

22.10.2008 - 11:12 / Otto Sinisalo.


Olli Sulopuisto kirjoittaa Katuojan kommenteissa koskien 24 tuntia sarjakuvaa -tempaustani: “Mikset vaan tee samalla vaivalla romaania?”

Hyvä on, herra Sulopuisto. Hyvä on:

Olen kirjautunut National Novel Writing Month -tapahtumaan. Kyseessä on siis tätä nykyä kansainvälinen tapahtuma, jonka osallistujat yrittävät raapia marraskuun aikana kokoon 50 000 sanaa pitkän romaanin.

Proosan kirjoittamisessa kohtaan aivan toisenlaisia ongelmia kuin sarjakuvan piirtämisessä. Sarjakuvakriitikkona ja ko. median suurkuluttajana ymmärrän, miten sarjakuva toimii. Vaikka kuvat päässäni eivät käännykään sellaisina paperille, osaan jokseenkin koota ja rytmittää tarinan järkevästi. Mutta romaani? Olen kusessa: olen melko sokea, mitä tulee hyvän proosatekstin ominaisuuksiin saati sitten hyvin rakennetun romaanin ominaisuuksiin. Tiedän, jos nautin jostain kirjasta, mutta toisin kuin sarjakuvassa, en välttämättä tiedä miksi.

Kaiken lisäksi todennäköisesti tulen yrittämään välittää vaikeasti sanallistettavia konsepteja. On epätodennäköistä, että romaanini kertoo esimerkiksi 30-vuotiaan helsinkiläismiehen itkurunkkauksesta, niin helppoa kuin sen kirjoittaminen olisi ja niin varmasti kuin se toisikin minulle esikoiskirjapalkintoja. Lisähaastetta tuo myös kuun puoliväliin varaamani matka Atlantin toiselle puolelle, joka syö minulta viikon tehokasta kirjoittamisaikaa. Tämä tosin myös tarkoittaa sitä, että romaanin osia tulee suurella todennäköisyydellä sijoittumaan New Yorkiin.

Mutta ongelmat sikseen. Kuten muutkin kohtaamani haasteet, aion hakata päätäni tätä vasten kunnes jokin antaa periksi.

Hei, minä olen Otto Sinisalo. Kirjoitan romaanin marraskuussa. Siitä tulee uskomaton.

Kategoria: Hype, Meta.



8 vastausta - “Pakota itsesi tekemään II: The Pakottaminen”

  1. Olli Sulopuisto Kirjoittaa:

    God – I’ve created a monster.”The stains! The stains won’t come off!”

  2. Salo Kirjoittaa:

    SÄ PYSTYT SIIHEN.PS. Muista pilkkusäännöt.

  3. VesaK Kirjoittaa:

    Oh what terrible beauty has been unleashed! Ostan heti romaanin elokuvaus-oikeudet!

  4. Reetta Kirjoittaa:

    Otto Sinisalo – Helsingin Paul Auster.

  5. Tuuk42 Kirjoittaa:

    It´s ON!Minä teen myös romaanin, ja välitän varmasti paljon vähemmän sellaisista asioista kuin “logiikka” ja “hyvä maku”, joten siitä tulee ainakin tuplasti parempi!

  6. Anonymous Kirjoittaa:

    Noo, ensivuonna on sitten sukulaisille joululahjoiksi tiedossa korkeakulttuuria..-Tytti

  7. Anonymous Kirjoittaa:

    Paras mahdollinen tapa hoidella marraskuu pois alta. Nimimerkillä “Neljättä kertaa mukana, ja aina on ollut hianoo”

  8. Riikka Kirjoittaa:

    Tapasin tanaan oikean Paul Austerin YK:ssa :) Puhuin siis noin kaksi lausetta. Kunhan et yrita kirjoittaa eroottisia kohtauksia New Yorkista, niin hyva siita tulee…

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus