Mustia aukkoja ja ilmestyksiä

14.11.2008 - 9:10 / Rami Rautkorpi.


Zack Snyderin WATCHMEN-elokuvan uusi teatteritraileri on katsottavissa Yahoo! Moviesissa. Kuten on tapana, ensimmäinen teaser-traileri antoi lähinnä vaikutelmia elokuvan maailmasta ja hahmoista, ja tämä ensimmäinen varsinainen traileri pohjustaa elokuvan juonen.

Tai oikeastaan kertoo koko elokuvan juonen, jos tietää mitä katsoo. Nykyäänhän trailerit usein paljastavat liikaa elokuvan juonesta, jopa loppuratkaisun. Tässäkin trailerissa näkyy otos loppuratkaisun kannalta keskeisestä kohtauksesta, mutta katsoja, joka ei ole jo valmiiksi perehtynyt Watchmenin juoneen, ei voi mitenkään tietää, että se on otos loppuratkaisun kannalta keskeisestä kohtauksesta. Tosin tässä tapauksessa kyseessä on pienoinen spoileri juoneen perehtyneillekin.

SPOILERIVAROITUS!

Trailerissa näkyy, kuinka New York tuhoutuu: Keskusräjähdyksen ympärillä Doc Manhattanin energiasormenjälki, vaakasuunnassa laajeneva sininen energiarengas, leikkaa pilvenpiirtäjien halki. Snyder itse asiassa paljasti tämän jo Dark Horizonsin haastattelussa, kun häneltä kysyttiin jättiläiskalmarin puuttumisesta elokuvan koenäytännöissä. Snyderin mukaan kalmaria ei ollut missään vaiheessa mukana hänen käyttämissään käsikirjoitusversioissa.

Snyder luonnehtii löytämäänsä ratkaisua kalmariongelmaan elegantiksi, ja olen taipuvainen allekirjoittamaan tämän kannan. Doc Manhattanin maineen mustaaminen oli koko ajan osa Ozymandiaksen suunnitelmaa. Watchmenin maailma oli ydinsodan partaalla suurelta osin juuri sen takia, että Manhattanin läsnäolo amerikkalaisten puolella oli poistanut meidän maailmamme tunteman kauhun tasapainon. Jos Manhattan kääntyisi amerikkalaisia vastaan tuhoamalla New Yorkin, sillä voisi olla sama vaikutus ihmiskuntaan kuin ulkoavaruuden telepaattisten jättiläiskalmarien hyökkäyksellä, lukuunottamatta niitä pelonsekaisia hysteerisiä naurunpyrskähdyksiä.

Tietenkin Watchmenin kaltaisessa teoksessa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja heti kun yhtä asiaa muuttaa, pitää alkaa miettimään sen seurauksia. Olisiko ihmiskunnan yhdistyminen Manhattania vastaan luonnollinen ensireaktio? Mitä jos Neuvostoliitto ottaisikin Manhattanin hyökkäyksen merkkinä siitä, että hän on tajunnut kommunistisen ideologian olevan se oikea ratkaisu, ja Neuvostoliitto käyttäisi tilannetta hyväkseen tuhotakseen koko Yhdysvallat? Mieleeni tulee heti yksi ilmeinen ratkaisu ongelmaan – Snyderin pitää vain tehdä vielä toinen iso muutos Ozymandiaksen suunnitelmaan – mutta ei ole minun asiani esittää ehdotuksia asian korjaamiseksi. Se on Snyderin elokuva, katsotaan mitä hän tekee sen kanssa.

SPOILERIVAROITUS POIS PÄÄLTÄ!

On kuitenkin hassua huomata, että olen niin innoissani Snyderin Watchmenistä siitä huolimatta, että näen helposti monia asioita, jotka hän on selvästi tehnyt väärin: sarjakuvassa ei ole Watchmen-nimistä supersankarijoukkuetta, Watchmen-graffitia ei pitäisi ikinä näyttää kokonaisuudessaan, Sally Jupiterilla on vääränlainen kampaus…

Ehkä näkyvin muutos, sellainen joka selvästi sanoo että tämä on Zack Snyderin elokuva eikä Alan Mooren ja Dave Gibbonsin sarjakuva siirrettynä orjallisesti selluloidille (ikään kuin sellainen olisi mahdollista), on hidastuksien toistuva käyttö. Gibbonsin sarjakuvallinen tyyli Watchmenissä oli hyvin pelkistetty. Gibbons ei käyttänyt lainkaan liikettä korostavia sarjakuvallisia tehokeinoja kuten vauhtiviivoja, yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Kun Ozymandias sieppaa luodin ilmasta.

Saman vaikutuksen aikaansaamiseksi tuossa kohtauksessa Snyderin olisi pitänyt välttää hidastuksia kaikkialla muualla elokuvassa. Mutta 300:n jälkeen hidastukset – ja erityisesti liukuva siirtyminen normaalinopeuden ja hidastuksen välillä yhden otoksen aikana – ovat yksi Snyderin tunnistettavimmista tyylikeinoista. Ja hän haluaa korostaa elokuvan tappelukohtauksissa hahmojen yli-inhimillisiä kykyjä. Ja hän haluaa näyttää Koomikon kuolemaan johtavan tappelun kokonaisuudessaan elokuvan alussa, ja tehdä sen spektaakkelimaisesti. Ja se on hänen elokuvansa.

Vielä yksi asia uudessa trailerissa iski minuun kovaa: Musen kappaleen “Take a Bow” käyttö. Kyseessä on albumin “Black Holes and Revelations” avausraita, ja se tuo esiin hyvin väkevästi albumissa esiintyviä teemoja, jotka on luettavissa suoraan sen nimestäkin: Maailmanloppu, tiede ja taikausko. Scifistiseltä kuulostavat syntikka-kitarasaundit yhdistyvät hillittömiin julistuksiin noituudesta, rikoksista maailmaa vastaan ja palamisesta helvetissä syntien takia. Se resonoi loistavasti Watchmenin kuvaston kanssa: Ydintuhon uhka, Ozymandias maailman valloittajana, Doc Manhattan tieteen kautta lihaksi tulleena Jumalana, Rorschachin jyrkän mustavalkoiset tuomion julistukset.

Itse elokuvassa “Take a Bow” ei varmaankaan tule esiintymään – paitsi ehkä lopputekstien aikana – kuten ei myöskään teaser-trailerissa erinomaisesti käytetty Smashing Pumpkinsin “The Beginning is the End is the Beginning”, koska ne eivät sovi tarinan aikajanalle. Trailerien on kuitenkin tarkoitus saada yleisö kiinnostumaan elokuvasta, ja Snyder on todella hyvin käyttänyt niissä nyky-yleisöön vetoavaa, mutta aiheeseen sopivaa musiikkia. Snyder selvästi tietää mitä tekee.

Kategoria: Kolumni.
Tagit:



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus