Katuoja katsoo televisiota: Life

24.06.2009 - 1:54 / Otto Sinisalo.


Huomio: te, jotka suosittelitte minulle LIFE-televisiosarjaa: virtsatkaa muuntajaan. Tarkoitan sitä, ja tiedän keitä olette. Jos seuraavan kerran tavatessamme teillä ei ole esittää sähköstä johtuvia palovammoja nivusalueellanne, luvassa on seuraamuksia.

Käytin kuitenkin parikymmentä euroa ja useamman illan Lifeen, joten tässä on lyhyesti joitain ajatuksia TV-sarjasta, joka kertoo poliisista. Poliisi ratkoo rikoksia. Tiedän, tämä on hyvin jännittävää. Yrittäkää hillitä itsenne.


Vastaus: ei niin paljon, että välittäisin.

Life on täysin yhdentekevä televisiosarja. Viihteellä – jollaiseksi Life luetaan – on oikeus olla typerää tai banaaliakin, mutta silti sen pitäisi tarjoilla yleisölle jotain, joka jäisi elämään sen mielessä. Jos teoksessa ei ole mitään muistamisen arvoista, epäonnistuu teos viihteenä. Ja Life on niin typerryttävän unohdettava, että tätä kirjoittaessani en edes muista sen päähenkilön nimeä.

Todellakin, vaikka katsoin tusinan verran Lifen jaksoja, en kuollaksenikaan muista ainoankaan hahmon nimeä. Virnistelevää perunasäkkiä muistuttava päähenkilömme nimi saattaa olla Tom tai Sam tai Arvonlisävero, mutta en todellakaan kykene palauttamaan sitä mieleeni. Kutsutaan häntä vaikka Perunanaamaksi. Perunanaama on aikanaan tuomittu syyttömänä vankilaan poliisitoverinsa murhasta. Uusien todisteiden löydyttyä hänet vapautetaan ja vankilassa zen-filosofiaa opiskellut Perunanaama palaa poliisietsiväksi, vaikka kotona odottaisi kymmenien miljoonien korvausrahat. Poliisityön ohessa Perunanaama yrittää paljastaa hänet lavastanutta salaliittoa. Parikseen hän saa maailman vähiten uskottavan entisen narkkarin, joka on aikanaan onnistunut piilottamaan riippuvuutensa poliisitovereita. Hahmoa esittää nainen, joka näyttää samalla tavalla tehdasvalmisteiselta kuin tuhansien muidenkin tusinasarjojen geneerisesti kauniit nuoret naishahmot.

Itse asiassa koko Lifen visuaalinen maailma on auttamattoman geneerinen. Se tapahtuu samoissa aurinkoisissa maisemissa kuin suuri osa jenkkisarjoista, television versiossa Miamista tai Los Angelesista: kaupungissa, jossa kasvaa palmuja, kaikki autot ovat uusia ja kaikki ihmiset – niin lakimiehet kuin spurgutkin – ovat supermalleja. Näin sarja siirtyy jonkinlaiseen epätodelliseen fantasiamaailmaan. Se olisi yhtä uskottava, jos se tapahtuisi Keski-Maassa tai avaruudessa. Sarjassa tutkittavat murhatkin muistuttavat enemmän epäonnistunutta performanssitaide-esitystä kuin satunnaista väkivaltarikosta: on todennäköisempää, että jakson uhri löytyy klovniasussa uponneen öljytankkerin kaappipakastimesta kuoliaaksi palaneena kuin kadulta puukotettuna.

Life seuraa tällä vuosikymmennellä pandemiaksi puhjennutta trendiä, jossa etsivähahmo naitetaan yhteen jonkinlaisen kikan kanssa. Myönnettäköön, että eksentrisen etsivän idea ei ole uusi: Hercule Poirot on belgialainen etsivä, Columbo on rasittava etsivä, Sherlock Holmes on oopiumia rakastava etsivä. 2000-luvulla olemme kuitenkin jo nähneet ainakin maagisen pseudotiede-etsivän (CSI), neuroottisen etsivän (Monk), lääkäri-nihilisti-etsivän (House), psyykkisen etsivän (Näkijä) ja sarjamurhaajaetsivän (Dexter).

(Sivuhuomiona mainittakoon, että Dexteristä pidän aidosti, ei vähiten sen takia, että se on salaa supersankarisarja: siinä salaista identiteettiään piilotteleva mies ottaa öisin oikeuden omiin käsiinsä ja rankaisee nokkelasti pahantekijöitä. Lisäksi Michael C. Hall saa nimiroolissa toisinaan hyvän Patrick Bateman -vaihteen päälle.)

Lifen kikkana on Perunanaaman zen-filosofia, joka sarjan kontekstissa tarkoittaa sietämätöntä myhäilyä ja latteita aforismeja, joille Maailman Vähiten Uskottava Narkkaripoliisi saa pyöritellä päätään. Kaikesta päätellen katsojan pitäisi pitää päähenkilön eksentrisyyttä huvittavana ja lähestyttävänä ominaisuutena, mutta joitain poikkeuksia lukuunottamatta Perunanaaman lepertely sai minut toivomaan, että joku heittäisi hänet lähimmästä ikkunasta katuun, kysyen “osutko sinä katuun – vai osuuko katu sinuun?”

Life epäonnistuu olemaan millään tavalla kiinnostava. Se on niin loppuun tuotettu ja kiillotettu ja samalla riemastuttavan yhdentekevä, että sen nimi voisi olla “Lifen” sijaan “Televisiosarja”. Se on kuin kaksijalkainen hevonen: hetken aikaa kiinnostava, mutta lopulta täysin tarpeeton.

Mutta koska satunnaisiin kikkoihin perustuvat etsiväsarjat ovat tulleet jäädäkseen – toisin kuin Life, joka ilmeisesti päättyy toiselle kaudelleen – esitän alla joitain konsepteja ryöstöviljeltäviksi yhdysvaltaisille TV-tuottajille – jokainen varmasti kiinnostavampi, kuin Life.

COPRO COP: Etsivä Carl Hotilla on kyky: hän näkee ulosteissaan menneisyyden. Rikosta tutkiessaan Hot kurkistelee vessanpönttöön, nähden siellä välähdyksiä, jotka johtavat hänet syyllisen jäljille. “Etsivä on saanut vainun.”

INVESTIGATOR BABY: Maailman parhaalla etsivällä on ongelma: hän on kolme kuukautta vanha. Vauvaetsivän pitää kontata rikospaikoilla ja kuulustella epäiltyjä kirjainpalikoiden avulla. “Kerrankin poliisi, joka ei ole liian vanha tähän skeidaan.”

TOPSY TURVY DETECTIVE: Tavallinen etsiväsarja, mutta kuvattu ylösalaisin. “Uusi näkökulma rikokseen.”

Soitelkaa, Hollywood.

Kategoria: Arvio.
Tagit: ,



4 vastausta - “Katuoja katsoo televisiota: Life”

  1. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    Listasta puuttui audiovisuaalisista hallusinaatioista kärsivä etsivä (Michael Raines, Raines) ja etsivä, joka on niin ärsyttävä, että rikollinen tunnustaa rikoksen vain sitä varten, että ärsytys lakkaisi (Robert Goren, Kova laki: Rikollinen mieli).Minä aloin katsomaan Lifea juuri sen takia, että käsitin pääosassa olevan eksentrinen etsivä. Lopetin, kun etsivä osoittautui vain virnuilevaksi pökkelöksi ja eksentrisiksi osoittautuivatkin fysiikan lait (mies kuolee räjähdyksessä; alaruumis tuhoutuu täysin, mutta yläruumis on vahingoittumaton, koska hän seisoi jääkaapin oven takana; jääkaappi on vahingoittumaton).

  2. Otto Sinisalo Kirjoittaa:

    Jääkaappi oli varmaankin lainassa Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -elokuvasta.

  3. Tuukka Kirjoittaa:

    Yhä edelleen: se Kristallikallon jääkaappikohtaus toimii koska se on osa koko Indiana Jonesin konseptia, kaiken PITÄÄ olla hölmöä ja överiä ja typerän liioiteltua!Lifesssa viihdyttää sama kuin kaikissa post "Tarantinon CSI-jakso"-poliisisarjoissa.Saan sadistista nautintoa katsomalla miten hollywood-käsikirjoittajat yrittävät keksiä uusia twistejä ihmisten tappamiseen. Kaikki järkevät motiivit ja uskottavat fiktiomurhat on kerrottu jo tuhannesti, eikä kukaan enää keksi miten kertoa sama kaava paremmin, joten sitten tulee näitä "klovniasussa fiikukseen tukehtunut yksijalkainen silmäpuoli kääpiö astianpesukoneeseen paloiteltuna keskellä tulivuorta"-skenaarioita. On mielenkiintoista toisinaan seurata kuinka ufoiksi nämä tapposarjat voivatkaan vielä muuttua :)Copro Copista tuli mieleen myös "Etsivä joka lukee huomisen lehden tänään ja hengailee mystisen kissan kanssa"-etsivä Gary Hobson "Early Edition"-sarjasta.

  4. VesaK Kirjoittaa:

    Ihan liian moni nykyajan poliisisarja tiivistyy Homer Simpsonin kommenttiin "Ooo, tämä on se uusi sarja poliisista joka ratkoo rikoksia vapaa-ajallaan!"Minä tahtoo Åke Lindmanin ohjaamat Harjunpäät HETI deeveedeelle tai ainakin uusintoina telkkariin!!

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus