Katuoja

Televisio! Tuo suuri passivoija! Kun kirjoitan tätä, TV on auki ja suoltaa helposti sulavaa, valmiiksi naurettua viihdettä. Minua viihdytetään.

Television luonne on muuttumassa kiinnostavalla tavalla. Perinteisesti TV on väline, joka kytketään päälle täyttämään aikaa, toimimaan visuaalisena taustahälynä. Tietysti televisio vaatii hieman käyttäjän osallistumista: katsoja voi valita, mitä kanavaa katsoo tai mitä ohjelmia seuraa. Lisääntyvä ohjelmatarjonta pakottaa tekemään lisää valintoja. Samoin tekevät tallentavat digiboksit, jotka mahdollistavat suurienkin ohjelmakokonaisuuksien taltoimisen ja samalla omien katsomistottumustensa arvioimisen.

Omia katsomistottumuksiani on muokannut digitaalista televisiota enemmän televisiosarjoista koottujen DVD-kokoelmien yleistyminen. Yhdysvaltalainen televisiotarjonta elää renessanssia. Televisiosarjojen tuotantoon käytetään enemmän rahaa sekä taiteellista kunnianhimoa. HBO-yhtiön aloittama trendi laadukkaista, vahvasti omaan jatkumoonsa nojaavista televisiosarjoista
on muuttamassa tapaa, jolla tarinoita kerrotaan televisiossa. Yksittäisten, itsenäisten jaksojen sijaan on yleistymässä tapa, jolla yksi sarjan tuotantokausi muodostaa yhtenäisen tarinakokonaisuuden. Tämä tekee DVD-julkaisuista luontevan median televisiosarjoille: DVD-boksin ostamalla saan yhden, pitkän jatkokertomuksen jonka voin nautiskella omaan tahtiini. Yhdysvaltain sarjakuvamaailmassa vastaavaa kehitystä on tapahtunut kustantajien siirtyessä lyhyistä, yhteen lehteen mahtuvista tarinoista pidempiin tarinakokonaisuuksiin, jotka mitoitetaan kokoelma-albumeita varten.

Itse en käytä Internetin vertaisverkkoja, mutta merkit ovat selvästi ilmassa: on syntynyt toinen uusi tapa katsoa televisiota. Suosikkisarjojen jaksot varastetaan netistä heti, kun ne esitetään televisiossa Yhdysvalloissa. Saatavilla on tietysti myös vanhempia jaksoja. On pakko kysyä ilmeistä: mitä digitaalisella televisiolla on annettavaa yleisölle, joka hakee televisio-ohjelmansa tuoreeltaan netistä?

Uudet – lailliset ja laittomat – jakelukanavat ja uudet tavat kertoa fiktiota pakottavat TV-katsojat aktiiviseen valintojen tekemiseen – mitä katsomme, ja mistä. Henkilökohtaisesti olen jo tehnyt valinnan: en aio hankkia digiboksia. Luen uutiseni lehdistä sekä netistä ja käytän TV-lupamaksurahani DVD-julkaisuihin.

Kiitos, TV – meillä oli hyvä juttu 27 vuotta, mutta nyt on aika erota. Soittele, kun kaikki TV-sisältö toimii pay-per-view-periaatteella.

Tagit: popkulttuuri, tv.

Kuten Reetta Laitinenkin on havainnut, elämme sarjakuvallisesti kiireisiä aikoja. Tämä näkynee Katuojassa tavallista lyhyempinä artikkeleina. Tiedossa on muutenkin palvelukatkoksia, sillä kaikella todennäköisyydessä olen Kiinassa puolet toukokuusta.

Eilen sarjakuvaskene sekä muu kulttuurikerma kokoontui siis Galleria Leossa ja sen Pinnan alla -näyttelytiloissa (Mechelininkatu 15), jossa julkistettiin Kati Kovácsin ja Pauli Kallion viimeisin yhteistyö, Väritetyt unet, ja albumin originaaleista koottu näyttely. Pinnan alla -galleria on kiinnostava, joskin hivenen klaustrofobinen näyttelytila, joka sijaitsee Kirjataivas-myymälän kellarissa. Ikkunattomassa tilassa töiden valaisu on selkeä haaste ja varsinkin pienet sarjakuvaoriginaalit vaativat tiirailua sangen läheltä. Tämä on toisaalta ongelma melkein kaikissa sarjakuvaoriginaalinäyttelyissä. Nimensä mukaisesti albumi ja näyttely sarjakuvittavat Kallion uninäkyjä ja kaikesta päätellen Kallion näkee merkittävästi kiinnostavampia unia kuin minä. Pitkästä aikaa suomessa vieraileva Kovács on yksi parhaita suomeksi julkaisevia sarjakuvapiirtäjiä, jolla on välitön, suorastaan fyysinen tyyli kuvata ihmishahmoja. Näyttelyssä on esillä myös Kovácsin maalauksia.

Samassa tilaisuudessa avattiin myös valokuvaaja Aino Martikaisen valokuvanäyttely. Yhteiset avajaiset kahdelle koko lailla erilaiselle näyttelylle eivät olleet luontevimmat mahdolliset, mutta toisaalta tulinpa pitkästä aikaa käyneeksi myös valokuvanäyttelyssä. Martikaisen järvimaisemat olivat seesteisiä, mutta eivät erityisen dramaattisia. Merkillisesti jännittävämmät kuvat yksityiskohdista suomalaisilta rannoilta oli jätetty selailtavaan näyttelykansioon.

Näyttelyt ovat auki 18.4.-8.5.2007.

Tagit: Meta.

Hei uudet lukijat!

Kävijätilastointini mukaan Katuoja on hiljattain linkitetty sekä Tähtivaeltaja-lehden sivuilla että Animeunionin foorumilla ja uusia kävijöitä tippuukin sivuille hiljakseltaan. Tämä on myös poikkeuksellisen kiireinen viikko, enkä ehdi välttämättä kirjoittaa kunnon arvioita kuin vasta viikonloppuna, joten pieni esittelyteksti täyttäköön tänään aikaa ja tilaa.

Katuoja on nettipalsta – eli “blogi”, kuten nuoret sanovat – joka käsittelee tavallisesti sarjakuvia. Vaikka toisinaan saatan hairahtua muun popkulttuurin saralle tai suoranaiseen täytekamaan, Katuojan fokus on nimen omaan sarjakuvassa. Olen niitä harvinaisempia lukijoita, jotka ovat kiinnostuneet sarjakuvasta yleisesti välineenä. Tämä tarkoittaa sitä, etten keskity ainoastaan muutamaan genreen tai tyylisuuntaan, vaan käsittelen sarjakuvia mahdollisuuksien mukaan mangasta nettisarjakuvan kautta yhdysvaltalaiseen supersankarisarjakuvaan. Sivustolle kirjoittaa myös pitkäaikainen kollegani Rami Rautkorpi, Katuojan tiedetoimittaja.

Synnyttävätkö ideat uusia ideoita? Viimeisen kahden kuukauden ajan olen yrittänyt julkaista Katuojassa uutta sisältöä joka ikinen päivä. Tarkoitukseni on ollut luoda kirjoitusrutiini, joka kehittäisi minua kirjoittajana etevämpään, hauskempaan ja tehokkaampaan suuntaan ja joka laukaisisi minut suoraan idea-avaruuteen sellaisella vektorilla, etten koskaan tulisi takaisin alas. Toistaiseksi kokeilu on ollut menestyksekäs: aikataulu on pitänyt, olen saanut kourallisen juttuja myytyä, tehnyt muutaman uuden kontaktin paperimediaan sekä pitkästä aikaa kirjoittanut myös hieman proosaa. Suurin siunaukseni on se lähes täydellinen itsekritiikin puute, jota ilman tämä kaikki jumittuisi pöytälaatikkoon.

Myönnän toki, että blogin kirjoittaminen on ei niinkään itsekästä mutta itsekeskeistä toimintaa, eräänlaista kirjallista masturbointia. Bloggaaminen samalla, kun tarkastelee blogin kävijätilastoja lähentelee taas masturbointia peilin edessä. Tämä kaikki samalla, kun kävijät kommentoivat tekee tästä … en tiedä, peilin edessä masturbointia samalla, kun joku taputtaa vieressä? Taisin rikkoa tämän metaforan. Tuokaa uusi!

Kuitenkin, nettiin kirjoittelua – varsinkin tilanteessa, jossa ei ole määriteltyä kohdeyleisöä tai toimittavaa tahoa yleisön ja kirjoittajan välissä – värittää tietty narsismi. Tuomme ajatuksemme ja mieltymyksemme kaikkien luettavaksi. Teksti ei ole enää neutraalia, se henkilöityy kirjoittajaansa, joka muuttuu itse sisällöksi. Me olemme kaikki gonzojournalismin äpäriä, merisairaina suurella haimetsästyksellä, täynnä … pelkoa ja inhoa? Helkkari, voiko joko tuoda minulle metaforan, joka ei mene rikki!?

Kuitenkin. Web 2.0! Tervetuloa Katuojaan!

Tagit: Meta.

Olen vieläkin sairaana, ja menossa huomenna esiintymään Tampere kuplii -tapahtumaan. Uhraatkaa jotain jumalillenne puolestani.

Tästä syystä ei varsinaista päivitystä tänään, mutta hei! Tässä olisi hassuja kuvia! (via Lavonardo)

Vanhojen sarjakuvien freudilaisille lipsahduksille nauraminen on vähän kuin ilkkuisi kehitysvammaista koiranpentua, mutta en silti pysty lopettamaan ylläolevalle ruudulle nauramista. Vaikka näin sen ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten.

Wank! Hysteeristä!

Tagit: Linkit, Meta.

Tämänkertainen Katuoja on omistettu maailman parhaiten nimetyn omakustannesarjakuvan luojalle Jussi Salakalle. Kuulessaan, että yritän päivittäistä blogaamista, hän totesi sen olevan helppoa. Vapaasti lainatakseni, “Otto vain kirjoittaa mitä kuuntelee, ja minkälainen tunnelma sillä on”. Hyvä on, herra Salakka. Tämä erä on teidän:

Current mood: Partying
Currently listening: Andrew WK: Party Hard

On hetkiä, jolloin sarjakuvista kirjoittaminen ei vain onnistu. Tämä on niitä hetkiä: jos kaikki sujuu mutkitta, olen tämän ilmestyessä keskellä Suomenlahtea matkalla Tallinnaan huippusalaiselle sarjakuva/bilettämistehtävälle.

Poissaollessani julkaisen Katuojassa lisää täytettä. Sillä välin voitte vaikkapa lukea maailman toiseksi parasta nettisarjakuvaa, Jeffrey Rowlandin Overcompensatingia. Rowland osaa muistaa muistuttaa itseään siitä, mikä on olennaista. Voimme kaikki oppia häneltä jotain.

Tagit: Linkit, Meta.

Lokakuun 7. on virallinen 24 tunnin sarjakuvapäivä, ja Suomessa on ensimmäistä kertaa virallisia tapahtumapaikkoja, jopa kolme kappaletta: Liminka, Muhos ja Tampere. Liminka ja Muhos ovat aloittaneet jo tänään keskipäivällä, Tampereella tapahtuma alkaa lauantaina klo 10.

Katuoja osallistuu tapahtumaan allekirjoittaneen kautta. Yritän synkronoida suoritukseni Tampereen tapahtuman kanssa, mutta idean isän Scott McCloudin sääntöjen mukaan tietenkin aika alkaa siitä, kun kynä koskettaa paperia.

Koska tarkoitukseni on myös laittaa sivut näkyviin Katuojaan sitä mukaa kuin niitä valmistuu, skannaamiseen ja Bloggerin kanssa tappelemiseen tulee menemään ylimääräistä aikaa, joten olen ottanut vapauden miettiä aihetta etukäteen. McCloud ei sitä oikeastaan kiellä, mutta suosittelee improvisointia. Mitään en kuitenkaan ole vielä paperille laittanut, joten turhan helppoa ei alkuun pääsemisestä tule.

.

Tänään: hieman ns. metapostausta. Joinain aamuina epäilys kalvaa mieltäni: onko elämäni sittenkään sellainen pysähtymätön, korkeaoktaaninen toimintaseikkailu, jonka toivoisin sen olevan? Sitten katson kalenteriani ja totean, että kyllä: kyllä se on.

Jokaisen kyllin pätevän harrastelijan eteen tulee jossain vaiheessa valinta. Tyydynkö puuhastelemaan, vai yritänkö saada aikaan jotain suurempaa, kunnianhimoisempaa, työläämpää? Olen päätynyt jälkimmäiseen. Näyttää siltä, että vuodesta 2006 tulee Vuosi, Jolloin Lähdin Sarjakuviin, Lujaa.

Viime viikolla vastaanotin Suomen sarjakuvaseuran varapuheenjohtajuuden sekä Helsingin 21. sarjakuvafestivaalin tuottajan tehtävät. Hoidin osan tuottajan tehtävistä myös vuoden 2005 festivaaleilla, mutta nyt olen mukana alusta asti ja virallisesti.

Pidän skenestä. Helsingin ja Kemin Sarjakuvafestivaaleista, Helsingin sarjakuvatapaamisista, suomalaisen sarjakuvan internet-fandomista, suomalaisista kustantajista. Skene on antanut minulle paljon, ja nyt voin antaa skenelle jotain isoa takaisin. Tänä vuonna voin tehdä kaikkeni sen eteen, että vuoden 2006 Helsingin sarjakuvafestivaalista tulee äänekkäin, seksikkäin, tyylikkäin ja älykkäin kulttuuritapahtuma tällä puolella tapahtumahorisonttia. Festivaalityöryhmässä on lisäkseni onneksi mukana suuri joukko kokeneita, taitavia ja innokkaita ihmisiä.

Sivumennen sanoen myös jäsenhakemukseni Suomen arvostelijain liittoon hyväksyttiin, joten tästä eteenpäin Katuojan kritiikit ovat Oikean Arvostelijan kirjoittamia. Valitettavasti vain edellämainituista vastuutehtävistä johtuen Katuojan päivittyminen jatkuu epäsäännöllisenä.

Niille, jotka haluavat lukea tekstejäni on kuitenkin aina Sarjainfo-lehti. Tällä viikolla ilmestyvässä numerossa 4/2005 on mm. kuusi kirjoittamaani arviota ja pienlehtipalsta sekä kokoamani ja Timo Ronkaisen nerokkaasti taittama sotasarjakuvapaneelikeskustelu. Koska en tule koskaan ottamaan Sarjainfon avustamisesta senttiäkään, voin todeta Sarjainfon olevan verrattoman hyvä lehti. Jos et lue Sarjainfoa, elämäsi on vajavaista. Sinulla ei ole onnea rakkaudessa eikä raha-asioissa. Lapset kuseksivat kintuillesi, koirat heittelevät sinua kivillä ja pikkulinnut nauravat sinulle selkäsi takana. Pelastu tältä kaikelta ja lue Sarjainfo-lehti kirjastossasi jo tänään!

Nyt lähden Ranskaan. Angoulêmen sarjakuvafestivaalit odottavat, seikkailu jatkuu. Tästä vuodesta tulee iso.

.

Tervetuloa Katuojaan, uudet lukijat. Oletan että Helsingin Sanomien juttu (“Tapasimme Otto Sinisalon”, HS 16.9.2005) on houkutellut teidät vilkaisemaan sivustoa. Saatesanat lienevät tarpeen.

Katuoja on vuodesta 2002 asti toiminut sivusto, jossa julkaistaan sarjakuvakritiikkejä, -kolumneja ja -artikkeleita. Näkökulma on perinteisesti ollut populaari- ja viihdesarjakuvassa. Valtavirtakin – tai etenkin valtavirta, pitäisi sanomani – ansaitsee kriittistä analyysiä siinä missä taiteellisesti kunnianhimoisemmatkin julkaisut. Tämä pätee niin sarjakuvaan kuin mihin tahansa muuhunkin kulttuurin muotoon.

En väitä Katuojan olevan sitä kritiikkiä, mitä valtavirtasarjakuva kaipaa ja ansaitsee. Tavoitteenani on kuitenkin aina ollut julkaista oivaltavia, kriittisiä ja viihdyttäviä tekstejä sarjakuvasta. Toisinaan olen kokenut onnistuneeni.

Minä olen Otto Sinisalo; sarjakuvakriittikko, sarjakuvatoimittaja, Suomen sarjakuvaseuran hallituksen jäsen, kustannustoimittaja ja ohjelmistosuunnittelija. Rikostoverinani ja kirjoittajakolleganani on pitkään toiminut Rami Rautkorpi, sarjakuvan monitoimimies vailla vertaa.

Miksikö “Katuoja”? Katuojaksi nimitetään sarjakuvaruutujen välistä tyhjää tilaa. Kaikki olennainen sarjakuvassa tapahtuu katuojassa.

Joten tervetuloa, tutustukaa rauhassa arkistoihin. Kolmessa ja puolessa vuodessa artikkeleita onkin kertynyt jo satoja.

Ja nähdään tietysti Helsingin sarjakuvafestivaaleilla!

.

Tervetuloa Katuojaan. Kirjoitusteni keskimääräiseen tasoon tottunutta lukijaa saattaa hämmästyttää se, etten julkaise Katuojassa aivan mitä tahansa. Aivan totta, harrastan heikkoina hetkinä itsekritiikkiä ja hautaan puoliraakoja tekstejä pöytälaatikkooni.

Olen kuitenkin jäämässä kesälomalle ja nyt minulla on aikaa kaivella löyhiä laatukriteerejäni läpäisemättömien kirjoitusten pinkkaa. Aion nostaa esiin muutamia keskeneräisiä tekstejä, kiillottaa niitä ja asettaa ne näytteille. Jätän lukijan arvioitavaksi, miksi en niitä alun perin julkaissut.

Uusia arvioita ilmestyy ajankäytöllisten kykyjeni mukaan. Ja ihan vain Rami Rautkorpea painostaakseni totean, että myös uusia kolumneja on tekeillä.

.

Sarjakuvafestivaalit ovat päättyneet. Olen hieman väsynyt. Silti, haluan tehdä tämän nyt.

Kiitos kaikille kävijöille, jotka täyttivät Aktia-salin. Kiitos Luckanille ja Bio Rexille tiloista, joiden ansiosta minun ei tarvinnut olla Aktia-salissa.

Kiitos ohjelman vetäjille ja esiintyjille. Kiitos Ramille, Jukalle ja muille vapaaehtoisarmeijan jäsenille, jotka tekivät kaikki työni. Kiitos festivaaliorganisaatiolle ja heidän horjumattomaan, vilpittömään ja perusteettomaan uskoonsa minun kykyihini organisaattorina.

Kiitos kustantajille ja pienlehteilijöille arvostelukappaleista. Ette todellakaan ole koskaan lukeneet kritiikkejäni, vai oletteko?

Kiitos Jeff Smithille ja tämä puolisolle Vijayalle, jotka jaksoivat teeskennellä kiinnostunutta haastatteluni aikana. Kiitos Vesa Kataistolle, joka on luvannut toimittaa haastatteluni. Tulet vielä katumaan. Kiitos Vesalle myös valokuvasta.

(Kuva: Haastattelutilaisuus Seurahuoneella. Kiiltäväotsainen sarjakuvakriitikko (vas.) tekee hypnoottisen eleen. Sarjakuvataitelija Jeff Smith tuntee itsensä väsyneeksi)

Kiitos Peter Snejbjergille ja Atakille, jotka pääsivät osallistumaan vastuullani olleeseen workshopiin. Kiitos kaikille kolmelle osallistujalle.

Kiitos järjestäjälle, joka lukitsi epähuomiossa joukon festivaalivieraita Aktia-saliin lauantaiyöksi ja sammui esiintymislavalle. Kiitos viinavarastolle, joka piti vangit tyytyväisenä.

Anteeksi, lupasin itselleni etten itkisi. Anteeksi.

Kiitos kaikille, jotka viitsivät kuunnella humalaisia juttujani. Kiitos äidille ja isälle riittämättömästä ehkäisystä 25 vuotta sitten. Kiitos alkoholille siitä että se on olemassa. Kiitos hermoromahdukselle, jota ei koskaan tullut.

Kiitos tulevan vuoden festivaaleille, joiden organisointi alkoi tänään. Kiitos kyvyttömyydelleni sanoa “ei”.

Kiitos. Kiitos.

.