Katuoja

Olen vieläkin sairaana, ja menossa huomenna esiintymään Tampere kuplii -tapahtumaan. Uhraatkaa jotain jumalillenne puolestani.

Tästä syystä ei varsinaista päivitystä tänään, mutta hei! Tässä olisi hassuja kuvia! (via Lavonardo)

Vanhojen sarjakuvien freudilaisille lipsahduksille nauraminen on vähän kuin ilkkuisi kehitysvammaista koiranpentua, mutta en silti pysty lopettamaan ylläolevalle ruudulle nauramista. Vaikka näin sen ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten.

Wank! Hysteeristä!

Tagit: Linkit, Meta.

Tämä on todellinen lainaus sähköpostitse käydystä jutunrajauskeskustelusta:

“Kiroileva siili ja sen tekijä olisi hyvä kulma, mutta onkohan se jo liian tuttu kuin luin siitä jo Anna-lehdestäkin?”

Kuten joka ikisen lehden, radion ja TV-kanavan jokainen toimittaja, minäkin olen haastatellut Milla Paloniemeä. Paloniemen saama julkisuus on suomalaisessa sarjakuvassa huikeaa, lähes ennennäkemätöntä. Se todistaa Paloniemen hahmon voimasta. Kiroileva Siili yksinkertaisesti toimii – tai toimii yksinkertaisesti. Tunnistettava hahmo, nokkela konsepti ja hyvät vitsit yhdistyvät viraalisesti leviäväksi ideaksi. Ja vapaana sarjakuvatoimittajana minäkin pääsen “ratsastamaan siilillä”. Se on vähemmän kivuliasta, miltä kuulostaa.

Paloniemen haastattelu on osa suurempaa nettisarjakuvakokonaisuutta Vihreä Lanka -lehden uusimmassa, eilen ilmestyneessä numerossa. (“Sarjis meni nettiin”, Vihreä Lanka 12/2007.) Jutun pääartikkeli on Reetta Laitisen haastattelu, jossa puidaan suomalaisten sarjakuvablogien äkillistä nousua. Kainalona on muutama nettisarjakuvablogisuositus ja Paloniemen haastattelu, joka on itseoikeutetusti mukana Suomen suosituimpana verkkosarjakuvan tekijänä. En ole vielä saanut omaa kappalettani lehdestä, mutta Vihreä Lanka on perinteisesti ollut hyvä alusta jutuilleni; tarkoittaen siis, että he editoivat ne lukukelpoisiksi.

Nettisarjakuva on ainakin minun näkökulmastani pahuksen kiinnostava aihe, eikä vähiten sen takia että juuri kukaan ei kirjoita siitä. Nettisarjakuvaa pidetään niin sanotun oikean sarjakuvan vähä-älyisenä pikkuveljenä, mutta ainakin blogisarjakuvat todistavat, että netin voi taivuttaa sarjakuvan käyttöön tavalla, joka ei paperimediassa onnistu. Suomalainen nettisarjakuva on löytämässä ääntään – minä yritän toimia mikrofonina.

Nettisarjakuva-aiheesta jauhan muun muassa juuri Laitisen ja Paloniemen sekä Mari Ahokoivun ja Vesa Saarisen kanssa Tampere Kuplii -tapahtumassa ensi viikon lauantaina kello 12.

Tagit: Hype, Linkit.

PÄIVÄKUVITELMIA
Reetta Laitinen
Nettisarjakuva

Kehaistuani Mari Ahokoivua hän vaikuttaa lopettaneen sarjisbloginsa päivityksen. Tänään voisin kokeilla uudelleen näitä uusia psyykkisiä voimia ja lopettaa toisen mainion sarjakuvablogin.

Siispä poiminta selaimeni kirjanmerkeistä: Reetta Laitisen päiväkuvitelmia on pisimpään ilmestyineitä Vuodatus.net -sivuston sarjakuvablogeja. Laitinen tunnetaan myös Muësli- ja Munabomber-omakustanteista, joista jälkimmäinen on sanalla sanoa harvinaisuus pornosarjakuvagenressä: siinä seksi näyttää oikeasti hauskalta.

Päiväkuvitelmissa on astetta vähemmän seksiä, mutta hauska se on joka tapauksessa. Laitinen toimii verkkosarjakuvan niin sanotussa maito happanee -genressä: hän kuvittaa arkiaskareita, sattumuksia, satunnaisia havaintoja, ajatuksia ja keskusteluja. Maidon happanemista keittiön pöydällä, siis.

Laitisen erottaa muista lajityypin edustajista oivaltava uni- ja fantasiaelementtien käyttö. Hän tekee sarjakuvaa elämästään, mutta kuvittaa mielleyhtymiään takertumatta havaittuun todellisuuteen. Tämä on jotain, joka on luontevampaa sarjakuvalle kuin kenties millenkään muulle taiteen lajille. Laitinen hyödyntää tätä ominaisuutta hauskasti. Päiväkuvitelmia-strippien minäkertoja siirtyy hahmoksi Timo Aarnialan sarjakuvaan, unet tunkeutuvat valvemaailmaan, luurangot kurkistelevat puiden takaa ja pöytien alta.

Visuaalisten assosiaatioiden avulla Laitinen liikkuu parhaimmillaan hyvinkin vaivattomasti toden ja fantasian välillä. Yleisimmillään ja yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa Laitisen kertojahahmon käyttöä ankkurina siirtymissä.

Kuvittajana Laitinen näyttää ammentavan amerikkalaisesta undergroundista ja perinteisestä BD-tyylistä. Päiväkuvitelmia-strpit on piirretty suoraan tussilla luonnoskirjaan ja väritetty eri välinein ennen skannaamista. Hiomattomuus antaa Laitisen jäljelle varmuutta ja välittömyyttä, joka sopii blogiympäristöön. Väittäisin, että nämä toimisivat myös albumissa pienen materiaalin raakkaamisen jälkeen.

Tagit: Arvio, Linkit, nettisarjakuva.

K: Miksi kutsutaan kolumnia, jossa sarjakuvat leimataan viihteeksi, lastenlukemistoiksi ja vähempiarvoiseksi taiteeksi?

V: Sitä sanotaan “ihan tavalliseksi artikkeliksi sarjakuvista”.

Sarjakuvista ymmärtämättömien kirjoittamia sarjakuvajuttuja on julkaistu aina ja julkaistaan edelleen, monikymmenvuotisesta valistustyöstä huolimatta. Tällaisesta epäpätevyydestä on enää vaikea aidosti tuohtua, mutta on aina kiinnostavaa tutkia, kuka voi enää tänä päivänä aloittaa kolumninsa näin:

“Sallinette, että viikonlopun ratoksi siirrymme hetkeksi kunnon kirjallisuudesta sarjakuvan pariin.”

Poliitikko ja Helsingin sanomien kolumnisti Kirsi Piha kirjoittaa blogissaan Aku Ankasta. Piha purkaa hiljattain myyntiennätyksiä rikkoneen Aku Ankan myyttiä. Kelpo idea sinänsä: Aku Ankka suomalaisen sarjakuvan pyhänä lehmänä on ilmiö, joka ansaitsee analyysiä. Toivoisin vain nöyrästi, että analyysin suorittaisi joku, joka osaisi kontekstoida aiheen edes jollain tavalla. Pihan tekstistä välittyvät implisiittisesti sekä ennakkoluulot että ymmärryksen puute sarjakuvasta.

Elämme tietysti blogiaikaa ja Web 2.0:n uutta, uljasta nettiutopiaa, jossa kaikki saavat kirjata henkiset päästönsä omille nettisivuilleen. Onko silti liikaa pyydetty, että HS.fi:n kaltaisen verkkomedian kirjoittajat tietäisivät, mistä kirjoittavat? Miksi kirjallisuuskolumnisti yleensäkään kirjoittaa sarjakuvista? En minäkään kirjoita modernista tanssista, tai jos kirjoitan, en ainakaan ala tekemään perusteettomia yleistyksiä.

Pihan vertaus sarjakuvasta vähemmän kunnollisena kirjallisuutena on absurdi. Kirjoittaja ei tunnu mieltävän sarjakuvaa omaksi ilmaisumuodokseen: melkein yhtä mielekkäästi Piha voisi verrata kuvanveistoa kuorolauluun. Sarjakuvan arvoa opetusvälineenä hän kuitenkin korostaa, omalla passiivis-aggressiivisella tavallaan:

“Sarjakuvista opettelin aikoinaan myös ranskan kieltä. Opettelu on helppoa kun sanonnat ovat yksinkertaisia ja kuvista voi päätellä mitä tapahtuu jos ei muuten ymmärrä.”

Sarjakuvissa on siis yksinkertaisia lauseita sekä kuvia, joista tarinan voi ymmärtää, jos ei osaa lukea. Kirjallisuutta lukutaidottomille! Ajatus siitä, että sarjakuvassa kuva ja teksti muodostavat jukstapositiota, jotka antavat kokonaisuudelle merkityksiä lienee siis Pihalle vieras. Lopuksi Piha peräänkuuluttaa mahdollisuutta kirjoittaa sarjakuvista myös analyyttisesti. Lieneeköhän tämä itseironiaa:

“Olisi muuten hauskaa kun joku kirjallisuuskriitikko joskus ottaisi uusimman Aku Ankan taskukirjan ja arvostelisi sen vakavasti.”

Voi kun joku oikeasti pätevä kirjoittaisi joskus sarjakuvista! Se vasta olisi jotain, se! Tänään ei tainnut olla se päivä HS.fi -sivustolla, kuitenkaan.

Pihan teksti saattaa tietysti olla jonkinlainen stereotypioilla pelaava satiiri, joka hakee halpoja nauruja tukemalla yleisönsä ennakkoluuloja. Kuten tiedämme, kognitiivinen dissonanssi on epämiellyttävää ja takerrumme auliisti sterotyyppeihin välttääksemme kirjoittamasta skeemojamme uudelleen. Sarjakuva ei voi olla taidetta, olkoon se siis lasten viihdettä. Samoin minulla on täysin perusteeton stereotypia Kokoomuspuolueen jäsenistä ennakkoluuloisina ja sivistymättöminä. Kiitos, Kirsi Piha – ansiostasi skeemani on eheämpi kuin koskaan!

Tagit: Kolumni, Linkit.

Suomen vanhimpiin nettisarjakuvajulkaisuihin kuuluva Nettinarttu julkisti eilen uuden numeronsa. Teemana on itseironisesti kuukautiset. Nartut juhlivat eilen naistenpäivänä uutta numeroaan Soihtu-kahvilassa. Kiitoksia teestä ja kakusta, mutta hei: miksei kakussa ollut puolukoita?

Sillä välin toisaalla: kunnianarttu Tuukka Teponoja on käynyt vaatekaupassa. Haluan ilmoittaa julkisesti, että sarjakuvasekenen pikkutakkimiehet hyväksyvät hankinnat. Liituraita tekee miehen.

Kapteeni Amerikka on kuollut! Jäämme kaipaamaan hänen oikeudentajuaan, lannistumattomuuttaan ja rehellisyyttään. Mutta ennen kaikkea jäämme kaipaamaan Kapteeni Amerikan valtavia daisareita.

Egmontin tulevien julkaisujen kiihottamana Kvaak.fi:n foorumi on löytänyt piiskattavakseen kuopan, jossa oli aikanaan kuollut hevonen: milloin manga ei ole mangaa? Kaksi vuotta aikaansa edellä oleva Rami Rautkorpi käsitteli aiheen Katuojassa jo vuonna 2004. Katuoja 1, muu Internet 0! Uusi mangaan keskittyvä Livejournalista sutku tarjoilee lisäksi veikeän rekursiivisen mangan määritelmän.

Lopuksi: taisin juuri löytää eduskuntavaaliehdokkaani. Alun perin lähinnä ITE-taiteen piiriin lankeavan vaalijulisteen minulle osoitti eilen ehdokkaan kaima, Sarjainfon entinen päätoimittaja. Kansanedustajaehdokas Hännisellä (sit.) ei siis ole ainoastaan mainion sarjakuvatoimittajan nimeä, hän myös aikoo pelastaa kaiken. Aivan kaiken:

“Hän haluaa pelastaa ne pienet ja suuret asiat, jotka tässä maassa ovat meille tärkeitä [ja rakkaita] loputonta voittoa ja talouskasvua ahneesti tavoittevilta roistoilta.”

Kapteeni Amerikka saattaa olla kuollut, mutta Ville Hänninen elää!

Tagit: Linkit.

Tämänkertainen Katuoja on omistettu maailman parhaiten nimetyn omakustannesarjakuvan luojalle Jussi Salakalle. Kuulessaan, että yritän päivittäistä blogaamista, hän totesi sen olevan helppoa. Vapaasti lainatakseni, “Otto vain kirjoittaa mitä kuuntelee, ja minkälainen tunnelma sillä on”. Hyvä on, herra Salakka. Tämä erä on teidän:

Current mood: Partying
Currently listening: Andrew WK: Party Hard

On hetkiä, jolloin sarjakuvista kirjoittaminen ei vain onnistu. Tämä on niitä hetkiä: jos kaikki sujuu mutkitta, olen tämän ilmestyessä keskellä Suomenlahtea matkalla Tallinnaan huippusalaiselle sarjakuva/bilettämistehtävälle.

Poissaollessani julkaisen Katuojassa lisää täytettä. Sillä välin voitte vaikkapa lukea maailman toiseksi parasta nettisarjakuvaa, Jeffrey Rowlandin Overcompensatingia. Rowland osaa muistaa muistuttaa itseään siitä, mikä on olennaista. Voimme kaikki oppia häneltä jotain.

Tagit: Linkit, Meta.

Tänään: sukellus myyntitilastojen jännittävään maailmaan. Pidelkää hatuistanne.

Lehteenäni toimii Brian Hibbsin Newsaramalle koostama analyysi vuoden 2006 kirjakaupoissa eniten myydyistä sarjakuva-albumeista Yhdysvalloissa. Hibbsin käyttämä tilasto löytyy täältä.

Yhdysvaltalaisten sarjakuvien myyntilukujen seuraaminen on sinänsä hivenen kyseenalaista, sillä maan sarjakuvien jakelujärjestelmä on kasvanut kieroon jo pidemmän aikaa. Siitä lähtien, kun Diamond Comics Distributors -yhtiö hankki itselleen monopoliaseman sarjakuvalehtien jakelussa, on 22-sivuisesta sarjakuvalehdestä tullut yhä enenevässä määrin vaikeasti saatava ja kallis ylellisyystuote. Lehdet ovat kadonneet kioskeista ja sekatavarakaupoista yksinomaan sarjakuvan erikoisliikkeisiin.

Sen sijaan kirjakaupat ovat heränneet ottamaan enenevissä määrin sarjakuvia hyllyynsä. Ne kuitenkin keskittyvät pääsääntöisesti sarjakuva-albumeihin, lehtien jäädessä erikoisliikkeille. Sarjakuvien kirjakauppamyynti ei ole ainoastaan kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana – sen kasvu on kasvanut tasaisesti.

Jenkit tilastoivat melko luotettavasti ja julkisesti sarjakuvamyyntiään. Nyt käsiteltävä tilasto ei ole täydellinen, koska se kattaa vain noin kolme neljännestä jenkkikirjakaupoista, mutta siitä voi haistella trendejä silti. Suomen vastaavia lukuja olisi kiinnostava analysoida, mutta kirjakauppojen julkistamat tilastot tapaavat olla kymmenen myydyimmän listoja, mikä tarkoittaa käytännössä listoja Aku Ankka -nimikkeistä. Huomioitakoon, että kirjakaupat listaavat asiakkaille myytyjen sarjakuvien määrää siinä missä Diamond listaa sarjakuvakauppialle myytyjä sarjakuvia, ottamatta huomioon palautuksia. Koska palautukset Diamondille eivät ole mahdollisia. Mitä sanoinkaan niistä kieroutuneista markkinoista?

Tässä vuoden 2006 kymmenen myydyimmän albumin lista:

1. NARUTO Vol. 9
2. NARUTO Vol. 1
3. NARUTO Vol. 10
4. NARUTO Vol. 11
5. V FOR VENDETTA
6. NARUTO Vol. 2
7. NARUTO Vol. 8
8. NARUTO Vol. 4
9. NARUTO Vol. 3
10. NARUTO Vol. 7

Kyllä, hivenen yksipuolinen lista. Yhdysvaltain suosituin sarjakuva tällä mittarilla on etukenossa juoksevista ninjoista kertova mangasarja Naruto, joka myi viime vuonna yhteensä yli miljoona kirjaa. Yksi hittisarja ei kuitenkaan tarkoita sitä, että manga hallitsisi kirjakauppamyyntiä. Mutta otetaanpa Top-10 listalta pois samojen sarjojen eri osat. Tulos näyttää tältä:

1. NARUTO Vol. 9
2. V FOR VENDETTA
3. FRUITS BASKET Vol. 13
4. KINGDOM HEARTS Vol. 2
5. BLEACH Vol. 1
6. KINGDOM HEARTS Vol. 3
7. WATCHMEN
8. DEATH NOTE Vol. 1
9. HALO GRAPHIC NOVEL
10. REJECTION COLLECTION

Kuusi listan kymmenestä on mangaa ja listan alapuolella odottaa lisää. Ikisuosikki Watchmen roikkuu listalla vuodesta toiseen. Pelilisenssisarjakuva Halo Graphic Novel on Marvelin myydyin albumi, joka on ainakin minusta melko yllättävää – en ole koskaan kuullutkaan mokomasta. Rejection Collection on puolestaan kokoelma julkaisemattomia New Yorker -strippejä.

V for Vendettan sijoittuminen on kiinnostavaa. Samoin kuin lähdeartikkelin mukaan kävi Sin Cityn kanssa edellisvuonna, elokuvasovitus on moninkertaistanut lähdeteoksen myynnin. Toisaalta suositut supersankarielokuvat eivät ole nostaneet merkittävästi supersankarilehtien tai -albumien myyntiä. Palaan eiliseen esitykseeni siitä, että supersankarisarjakuvan suosion puute ei johdu genrestä; se johtuu sarjakuvista jotka eivät tarjoile satunnaista lukijaa kiinnostavia tarinoita. Toisaalta sarjakuvien lehtimyynti on kasvussa Yhdysvalloissa, joten ainakin viimeaikaiset ns. tapahtumasarjakuvat ovat aktivoineet sarjakuvaliikkeissä asioivia harrastajia.

Mangan painiote englanninkielisestä sarjakuvasta on kuitenkin ilmeinen. Vaikka mangan myynnin kasvu onkin tasaantumassa, tulevaisuuden sarjakuvaa lukeva yleisö kasvaa japanilaisen sarjakuvan parissa. Tämä on jotain, jonka olemme tienneet jo jonkin aikaa, mutta saman asian puolesta puhuvat numerot ovat silti pysäyttäviä. Sama ilmiö on tapahtumassa Ranskassa, on jo tapahtunut Saksassa ja näkyy myös Suomessa. Usein toistellut lupaukset mangan laajasta laijityyppivalikoimasta ja eri yleisöille kohdennetuista tarinoista eivät kuitenkaan toteudu top-listalla: suosituin manga on nuorille suunnattua fantasiaviihdettä.

Tulevaisuus kuuluu etukenossa juokseville ninjoille.

Tagit: Linkit, manga.

MARI SEIKKAILEE
Mari Ahokoivu
Webbisarjakuva

Tuttujen tai puolittujen tekemisistä raportointi on aina jääviyden kanssa flirttailua. Jos ei suoranaisesti perverssiltä, tuntuisi ainakin hieman likaiselta esimerkiksi kirjoittaa päiväkirjasarjakuvasta, jossa esiinnyn itse. Kiinnostavista sarjakuvista vaikeneminen muutenkin sisäsiittoisessa, anteeksi, intertekstuaalisessa nettiympäristössä vedoten jääviyteen olisi kuitenkin typerää haaskausta.

Pitäkää siis jääviys mielessä kun sanon, että muutaman kerran tapaamani Mari Ahokoivu on traagisen lahjakas.

Lahjakkuus saattaa olla vain puolet totuudesta, sillä Ahokoivu on päivittänyt sarjisblogiaan kohta jo kaksi vuotta. Paperilla hänen töitään on nähty lähinnä antologioissa ja pienlehdissä.

Piirtäjänä Ahokoivu on Ville Rannan hengenheimolaisia, käsittääkseni entisiä oppilaita sekä – omien sanojensa mukaan – tämän faneja. Kuten Rantakin, Ahokoivu ajattelee piirtämällä, idean siirtyessä paperille tussilla vain kevyesti luonnostellen. Hän käyttää erilaisia tekniikoita innovatiivisesti, viimeisimpänä esimerkkinä matkakertomukseksi saumattomasti muokattu lastenkirja.

On banaali klisee kuvailla naistekijän töitä “herkiksi”, mutta Ahokoivun tapauksessa se on perustelua. Hänen tarinansa ovat harvemmin erityisen olennaisia, mutta hänen tavassaan kuvittaa hetkiä ja välittää tunteita on sellaista välittömyyttä ja rehellisyyttä, että kliseesuodattimeni pettää. Tekijän verrattaen nuori ikä ja huomattava tuotteliaisuus yhdistettynä tämän ilmeisiin kykyihin antaa syyn odottaa poikkeuksellisen hyvää esikoisalbumia.

Mari seikkailee -sivusto on osa laajenevaa suomalaisten sarjakuvablogien joukkoa. (Olen pahoillani, mutta sana blogosfääri saa silmäkulmani nykimään.) Nettisivut luonnoskirjan ja päiväkirjan synteesinä ovat luonteva tapa käyttää Internetia julkaisukanavana. Näen sen mielekkäämpänä kuin nettisarjakuvan käyttö nörtti- ja kullivitsien kuvittamiseen, mutta kyse saattaa olla toisaalta vain omista mieltymyksistäni.

SUOSITUS: Mari Ahokoivun sarjakuvablogi kuuluu suomalaisen nettisarjakuvan parhaimmistoon. Tarkastakaa myös Ahokoivun portfoliosivu, eläinstrippi Kissa pienen pieni ja NAAMA kustannuksen kotisivut.

Helsingissä liikkuville tiedoksi: Ahokoivun ja muiden suomalaisten sarjakuvablogeja esittelevä näyttely on esillä Arabianrannan kirjaston näyttelypylväissä juuri nyt.

Tagit: Linkit, nettisarjakuva.

Käytän tämän tilaisuuden onnitellakseni Katuoja-kollega Rami Rautkorpea. Tänä keväänä tulee kuluneeksi viisi kokonaista vuotta siitä, kun Rami aloitti työnsä Spider-man-lehden suomentajana ja kirjepalstan pitäjänä, mutta onnittelu ei ole tämän merkkipäivän johdosta. Haluan onnitella Ramia siitä, että hän on tätä kirjoitettaessa käyttänyt lehden esipuheen päättävissä lainauksissa jo kokonaisen vuoden – 12 numeroa! – sitaatteja Doom-sarjakuvasta. Ja osittain sen takia, että yllytin häntä. Hyvin tehty, herra Rautkorpi: hyvin tehty.

Asiaan perehtymättömille kerrottakoon, että Doom-sarjakuva on vuonna 1996 julkaistu 16-sivuinen lehtinen, joka perustuu samannimiseen tietokonepeliin. Sovituksena se on uskollisempi kuin esimerkiksi taannoinen Suomenkin teattereissa piipahtanut toimintaelokuva: sen “tarina” seuraa vimmaista päähenkilöä, joka syöksyy tilanteesta toiseen teurastaen erilaisia olioita yhä suuremmilla aseilla. Tismalleen kuten pelissäkin, siis. Kuvitus juuri näyttää juuri sellaiselta, jolta voi kuvitella vuonna 1996 julkaistun Doom-sarjakuvan näyttävän.

Doom-sarjakuvasta tekee poikkeuksellisen sen teksti. Käytännössä kaikki sarjakuvan teksti on taistelevan Doom-sotilaan monologia, mutta ei suinkaan vain sisäistä monologia: hahmo karjuu repliikkejä tauotta kuin yhtä aikaa Touretten oireyhtymästä ja keskittymishäiriöstä kärsivä maanikko. Ja kaikki, mitä tämän suusta tulee on raivokasta, mielipuolista neroutta.

Doom on kenties maailman siteerattavin sarjakuva, todellinen sanataiteen voimannäyte. Jokaisen sivun joka ikisestä ruudusta löytyy aforistinen viisaus, jota voi soveltaa valitsemalleen elämänalueelle. Tässä joitain esimerkkejä – kaikki ovat Ramin palstalla käytettyjä poimintoja, lajiteltuna teeman mukaan:

Biologia, ravinto: “I’m cooking with gas! I’ve gotta handful of vertebrae and a headful of mad! Yeah, that’s your spinal cord, baby! Dig it! Who’s the man? I’m the man! I’m a bad man! How bad? Real Bad! I’m a 12.0 on the 10.0 scale of badness! Don’t need a gun… Guns are for wusses!”

Ekstintelialistiset pulmat, tietoisuus: “Oh yeah! Yeah! Dig the prowess, the capacity for violence! I’m the man! I’m superbad! Imps? Zombies? You think you can get me?!? Wait, maybe they don’t think. Well I do! And I think you’re dead! Dead! Dead! Dead!”

Elämän tarkoitus: “As I stride knee deep through the dead. All is clear. I know what must be done… My cause is just… My will is strong… And my gun is very, very large!”

Itsetunto: “Who’s a man and a half? I’m a man and a half! Berserker packin’ man and a half!”

Kauneuden olemus: “There! The most beautiful sight any soldier can behold… The gun. The big gun!”

Matkailu, vierailut: “Huh? Whuzzat? Whuzzat? I like what I see! An important looking door… Knock knock. Who’s there? Me! Me me me me me me me me me me”

Tulevaisuus: “Victory is mine! Yet, Earth remains besieged by creatures unspeakably foul. It will take a strong man to bring the light of freedom back to this planet. A strong man with the biggest, baddest gun in the world! Amen to that.”

Tunteiden väliaikaisuus: “At this particular moment in time I don’t believe I have a healthier or more deeply-felt respect for any object in the universe than this here shotgun… Hey, chaingun! The hell with respect!”

Uskonnolliset kokemukset: “Death surrounds me. Yet, in my head I hear something that sounds like angels! Lo, I have found the Holy Grail of firepower! Mine eyes can but weep as they bear witness to the majesty… The BFG 9000!”

Vastoinkäymiset, suorittaminen: “Sweet Christmas! Big-mouthed floating thingies! It’s always something!”

Viestintä: “Ahhh! Chainsaw! The great communicator! Allow me to communicate to you my desire to have your guns!”

Ympäristönsuojelu: “Why can’t we find a way to safely dispose of radioactive waste and protect the environment? Even if I personally stop this alien invasion, what kind of planet will we be leaving to our children? And our chidren’s children, and… Oh, the humanity! The humanity! My big gun is out of bullets! I can’t believe it!”

Kaikki tämä, ja paljon muuta kuudessatoista sivussa. Käykää lukemassa, jos ette pelkää tajuntanne räjähtämistä!

Tagit: Linkit.

Michael Bay ohjaa elokuvaa Transformers-tuoteperheen hahmoista. Kesällä ensi-iltansa saavaa elokuvaa ympäröi tyypillinen innostuneen odotuksen ja pedantin valittamisen kulttuuri. Toisaalta lapsuuden robottihahmot halutaan kovasti nähdä valkokankaalla, toisaalta halutaan, että elokuva tehdään “oikein”, uskollisena lähdemateriaalille.

Satunnainen ajatus eilen tuopilla: uskollisuutta lähdemateriaalille vaativat fanit unohtavat, että lähdemateriaali on useimmiten kosmisen typerää. Otetaan esimerkki suoraan autenttisesta lähdemateriaalista. Transformers-animaation jaksossa Sea Change tapahtuu seuraavaa: Seaspay, kerrostalon kokoinen robotti, rakastuu toisella planeetalla asuvaan merenneitoon. Kylvettyään planeetan taikalähteessä Seaspray muuttuu meri-ihmiseksi voidakseen olla mielitiettynsä kanssa. Samassa jaksossa paha robotti huijataan samaisessa lähteessä muuttumaan puuksi.

Romantiikkaa, toimintaa ja puuksi muuttuva robotti: selvästikin aineistoa, joka ansaitsee tulla siirretyksi valkokankaalle sellaisenaan.

Jokaista esimerkiksi Simon Furmanin kirjoittamaa kelpo Transformers-tarinaa kohden on puolen tusinaa animaatiota tai sarjakuvaa, joissa ei ole hiventäkään järkeä. Itse toivon, että Michael Bay tuotantotiimeineen pidetään mahdollisimman kaukana lähdemateriaalista ja hän tekee kaksituntisen spektaakkelielokuvan, jossa murhanhimoiset jättiläisrobotit teurastavat toisiaan ja tuhoavat kiinteistöä.

Toisaalta, Transformers: The Girl Who Loved Powerglide on aikuisviihde-elokuva, joka vain odottaa tekemistään.

Tagit: elokuva, Linkit.