Katuoja

Jysäys-arviossani kirjoitin, että “eurooppalainen sarjakuva” ei riitä antologiajulkaisua yhdistäväksi teemaksi. Ostajalla tuskin on – syystäkään – yhtä yhtenäistä mielikuvaa siitä, minkälaista sarjakuvaa “eurooppalaisella” tarkoitetaan. Aikanaan termi olisi voinut assosioitua humoristiseen seikkailusarjakuvaan, jonka pääosassa nähtäisiin pottunokkaisia karikatyyrihahmoja. Ei enää.

Paradoksaalisesti on todettava että “japanilainen sarjakuva” puolestaan riittäisi vallan mainiosti antologian teemaksi. Syitä tähän on useita. Osittain japanilaisia sarjakuvia kokoava lehti myisi siksi, että monelle länsimaiselle lukijalle “japanilainen sarjakuva” ei ole niinkään maantieteellinen määritelmä vaan genre. Puhutaan edelleen virheellisesti “manga-tyylistä”. Vaikka japanissa julkaistaisiinkin valtava kirjo erityylistä mangaa eri lajityypeissä, värittää suomeksi julkaistu populaari japanilainen sarjakuva suuren yleisön mielikuvaa mangasta. Satunnainen lukija voi otaksua mangan sisältävän humoristista seikkailusarjakuvaa, jonka pääosassa nähdään suurisilmäisiä karikatyyrihahmoja. Suuret silmät ovat 2000-luvun pottunokat.

Vaikka tällaisesta ajattelusta päästäisiinkin lopulta eroon, tällä hetkellä japanilaisella kulttuurilla on erityistä viehätystä. Japanilainen estetiikka on yhä vahvemmin läsnä pop-kulttuurin ajan hengessä. Viisikymmentä vuotta sitten länsimaista kulttuuria vietiin kulttuuri-imperialisminkin hengessä itään. Nyt se palaa länteen, muuttuneena, pelottavalla voimalla. Japanilaiset elokuvat alkavat löytää tiensä muuallekin kuin elokuvafestareille. Sony Playstation tuo japanilaista pelikulttuuria miljooniin koteihin. On vain ajan kysymys, koska j-pop muuttuu lännessä pienen harrastajajoukon fanituksen kohteesta listamusiikiksi. Juuri nyt japanilainen on uutta, erilaista ja itsearvoisesti kiinnostavaa.

Itse toivotan Japanin tarvetulleeksi, sillä toivon sen vaikutuksen potkivan eloa jonkinlaiseen tympeään toistokierteeseen juuttuneeseen länsimaiseen pop-kulttuuriin. Sarjakuvassa tämä näkyy jo, onhan manga osiltaan aktivoinut suomalaisiakin kustantajia.

Siksi voikin ihmetellä, missä viipyy esimerkiksi Suomen Shonen Jump? Shonen Jump on pojille suunnattu manga-antologialehti. Kuusikymmenluvulla Japanissa lanseerattu lehti on levinnyt menestyksekkäästi ympäri maailmaa. Se ilmestyy muun muassa naapurissamme Ruotsissa ja Norjassa. Lehden konsepti on todettu toimivaksi ja yleisö on valmiina taskurahoineen. Mutta lehtipisteestä ei Shonen Jumpia löydy.

On vaikea kuvitella, että kyse on kustantajien tahdon puutteesta. En ole kustantaja, olen harrastaja, joten tuskin olen ainoana ihmetellyt ilmeistä markkinarakoa ja sen täyttäjien puutetta. Mitä todennäköisemmin kyse on oikeuksien hankkimisen pulmallisuudesta. Nimittäin vaikka me länsimaalaiset himoitsisimme japanilaisia popkulttuuriartefakteja, japanilaisten kiinnostus kulttuuri-imperialismiin ainakin sarjakuvan alalla näyttää olevan vähäinen. Toisaalta, jos sinun sarjakuvasi myisi kotimarkkinoillasi kymmeniä miljoonia, kiinnostaisiko sinua panostaa noin kymmenentuhannen levikkialueeseen toisella puolella planeettaa?

Kategoria: Kolumni.
Tagit: manga