Kuukausiarkisto May, 2005

* Elokuun kirjat

Kirjoitettu 31.05.2005 - Rami Rautkorpi. Kategoriassa Kolumni.


Erään Kvaakin keskustelun innoittamana päätin ryhtyä matkimaan Johanna Draper-Carlsonin Previews Recommendationsia, jossa hän listaa huomionarvoisia tulevia julkaisuja. Keräsin Kvaakin foorumia varten listan neljän suurimman amerikkalaiskustantamon sarjakuvakirjoista elokuussa, ja kommentoin erikseen niitä julkaisuja, jotka aion itse tilata. Katuojaa varten olen jättänyt pois yleisen listauksen, mutta olen lisännyt epärakentavia kommentteja sarjakuvista, joita en ole lukenut, enkä aio.

Olen listannut julkaisut ytimekkäästi muodossa:

KIRJA / Kirjoittaja(t) / Piirtäjä(t)

Muutama kirja on tulossa myöhemmin kuin elokuussa, mutta odotetun suosion takia on mukana jo näissä listoissa. Olen lisännyt ilmestymiskuukauden suluissa kirjan nimen eteen.

Tilaan

HULK: TEMPEST FUGIT TPB / Peter David / Lee Weeks & Jae Lee
Peter Davidin alkuperäinen urakka Hulkin parissa on yksi supersankarisarjakuvan klassikoista. Voi olla, että kotiin ei voi koskaan palata, mutta Lee Weeksin kuvituksen pitäisi taata mukava meno.

(Lokakuu) WATCHMEN: THE ABSOLUTE EDITION HC / Alan Moore / Dave Gibbons
Hyvin mahdollisesti kaikkien aikojen paras supersankarisarjakuva, ikinä, hillittömän ylellisissä puitteissa. Ehkä jopa hintansa väärti.

TERRA OBSCURA VOL. 2 TP / Alan Moore & Peter Hogan / Yanick Paquette & Karl Story
TOM STRONG’S TERRIFIC TALES BOOK ONE TP / Alan Moore & Steve Moore / Arthur Adams, Paul Rivoche, Jerry Ordway & Co.

Alan Mooren sivutöitä, mutta nekin ovat yleensä aika paljon parempia kuin 90% tarjonnasta.

(Syyskuu) V FOR VENDETTA – NEW EDITION HC / Alan Moore / David Lloyd
Tämähän on tulossa suomeksikin, mutta tämän edition avulla voin sitten tutkia, miten hyvin Rmäki on suoriutunut käännöstyöstä.

THE AMERICAN TPB / Mark Verheiden / Chris Warner, Grant Miehm & Doug Braithwaite
Mielenkiintoiselta vaikuttava Kapteeni Amerikka -muunnelma.

Tilaisin, mutta…

EARTH X HC / Alex Ross & Jim Krueger / John Paul Leon
Ihmeen tuntua täynnä oleva tulkinta Marvelin universumista. Tämä löytyy hyllystä jo pehmeäkantisena.

RUNAWAYS VOL. 1 HC / Brian K. Vaughan / Adrian Alphona & Takeshi Miyazawa
Loistava uusi sarja nuorista supersankareista, jotka kapinoivat superrikollisvanhempiaan vastaan. Löytyy jo hyllystä kolmena pokkarina.

ASTONISHING X-MEN VOL. 2: DANGEROUS TPB / Joss Whedon / John Cassaday
En ole täysin vakuuttunut, että Joss Whedon osaa kirjoittaa Ryhmä-X:ää (Storm ei puhu kuin Buffy, hra “Salama-Osuu-Sammakkoon”), mutta John Cassadayn taide on riittävä syy ostaa tämä. Sitten kun se tulee vuoden lopulla kovakantisena.

(Syyskuu) TOM STRONG BOOK FIVE HC / Brian K. Vaughan, Ed Brubaker & Co. / Pascual Ferry, Duncan Fegredo & Co.
Tomppa on väkevä, mutta jään odottelemaan pehmeäkantista.

CONAN: THE GOD IN THE BOWL AND OTHER STORIES HC / Kurt Busiek / Cary Nord & Thomas Yeates
Robert E. Howardille uskollinen tulkinta kimmerialaisesta. Tämä löytyy jo hyllystä lehtinä.

No en taatusti tilaa!

ULTIMATES 2 VOL. 1: GODS AND MONSTERS TPB / Mark Millar / Bryan Hitch
Olen ajatellut mennä katsomaan Michael Bayn tulevan elokuvan The Island, koska siinä näyttää olevan rymistelyn alla kohtalaisen fiksu tieteiskonsepti, mutta sarjakuvien Michael Bay ei ole vielä ansainnut hyvää tahtoani.

SUPERMAN/BATMAN: SUPERGIRL HC / Jeph Loeb / Michael Turner
Michael Turner ei osaa piirtää.

(Syyskuu) IDENTITY CRISIS HC / Brad Meltzer / Rags Morales & Michael Bair
Niin, en siis ikinä pääse näkemään, kuinka Kumimiehen vaimo Sue Dibney raiskattiin ja polttomurhattiin. Yritän selviytyä.

WANTED TP / Mark Millar / J.G. Jones
Tämä on minun naamani, kun en lue sarjakuviasi, Mark Millar.

Lähteet:
Comic Book Resources

Diamond Previews

Tagit: .



* Neal Adamsilla on taas asiaa

Kirjoitettu 18.05.2005 - Rami Rautkorpi. Kategoriassa Satiiri.


Muistanette Neal Adamsin, tuon legendaarisen sarjakuvataiteilijan, joka taannoin kirjoitti Katuojaan vieraskolumnin. Nyt ComicFoundry.Com tarjoaa kaksiosaisen haastattelun, jossa Neal Adams muun muassa harmittelee sitä, kuinka moni “koulun taiteilija” tavoittelee uraa kuvittajana ottamatta huomioon, että menestyksekkäältä taiteilijalta edellytetään asianmukaista koulutusta aivan siinä missä lääkäriltä tai lakimieheltäkin. Herra Adams on jälleen ottanut yhteyttä Katuojaan, ja tarjonnut tämän selvennyksen kyseiselle lausunnolleen:

Lääkärin, lakimiehen tai taiteilijan ammatti on sellainen, että siinä ei kauan pärjää ilman todellista ammattitaitoa. Vuorovaikutus kollegoiden ja pelkästään ympäröivän todellisuudenkin kanssa takaa sen, että jyvät erottuvat akanoista hyvin tehokkaasti. Tiede on eri asia. Tieteessä laitetaan sormet ohimoille ja ajatellaan tosi kovasti, ja siinä pitää vain olla fiksu. Kuten minä olen. Tutustukaa koko ihmiskunnan maailmankuvan mullistavaan tiedeprojektiini osoitteessa www.nealadams.com/nmu.html. Kiitos.

Minua edelleenkin hämmästyttää, kuinka hyvin Adams osaa suomea.

Tagit: , .



* Hyppy tuntemattomaan

Kirjoitettu 11.05.2005 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Kolumni.


Jysäys-arviossani kirjoitin, että “eurooppalainen sarjakuva” ei riitä antologiajulkaisua yhdistäväksi teemaksi. Ostajalla tuskin on – syystäkään – yhtä yhtenäistä mielikuvaa siitä, minkälaista sarjakuvaa “eurooppalaisella” tarkoitetaan. Aikanaan termi olisi voinut assosioitua humoristiseen seikkailusarjakuvaan, jonka pääosassa nähtäisiin pottunokkaisia karikatyyrihahmoja. Ei enää.

Paradoksaalisesti on todettava että “japanilainen sarjakuva” puolestaan riittäisi vallan mainiosti antologian teemaksi. Syitä tähän on useita. Osittain japanilaisia sarjakuvia kokoava lehti myisi siksi, että monelle länsimaiselle lukijalle “japanilainen sarjakuva” ei ole niinkään maantieteellinen määritelmä vaan genre. Puhutaan edelleen virheellisesti “manga-tyylistä”. Vaikka japanissa julkaistaisiinkin valtava kirjo erityylistä mangaa eri lajityypeissä, värittää suomeksi julkaistu populaari japanilainen sarjakuva suuren yleisön mielikuvaa mangasta. Satunnainen lukija voi otaksua mangan sisältävän humoristista seikkailusarjakuvaa, jonka pääosassa nähdään suurisilmäisiä karikatyyrihahmoja. Suuret silmät ovat 2000-luvun pottunokat.

Vaikka tällaisesta ajattelusta päästäisiinkin lopulta eroon, tällä hetkellä japanilaisella kulttuurilla on erityistä viehätystä. Japanilainen estetiikka on yhä vahvemmin läsnä pop-kulttuurin ajan hengessä. Viisikymmentä vuotta sitten länsimaista kulttuuria vietiin kulttuuri-imperialisminkin hengessä itään. Nyt se palaa länteen, muuttuneena, pelottavalla voimalla. Japanilaiset elokuvat alkavat löytää tiensä muuallekin kuin elokuvafestareille. Sony Playstation tuo japanilaista pelikulttuuria miljooniin koteihin. On vain ajan kysymys, koska j-pop muuttuu lännessä pienen harrastajajoukon fanituksen kohteesta listamusiikiksi. Juuri nyt japanilainen on uutta, erilaista ja itsearvoisesti kiinnostavaa.

Yhdysvaltalainen Shonen JumpItse toivotan Japanin tarvetulleeksi, sillä toivon sen vaikutuksen potkivan eloa jonkinlaiseen tympeään toistokierteeseen juuttuneeseen länsimaiseen pop-kulttuuriin. Sarjakuvassa tämä näkyy jo, onhan manga osiltaan aktivoinut suomalaisiakin kustantajia.

Siksi voikin ihmetellä, missä viipyy esimerkiksi Suomen Shonen Jump? Shonen Jump on pojille suunnattu manga-antologialehti. Kuusikymmenluvulla Japanissa lanseerattu lehti on levinnyt menestyksekkäästi ympäri maailmaa. Se ilmestyy muun muassa naapurissamme Ruotsissa ja Norjassa. Lehden konsepti on todettu toimivaksi ja yleisö on valmiina taskurahoineen. Mutta lehtipisteestä ei Shonen Jumpia löydy.

On vaikea kuvitella, että kyse on kustantajien tahdon puutteesta. En ole kustantaja, olen harrastaja, joten tuskin olen ainoana ihmetellyt ilmeistä markkinarakoa ja sen täyttäjien puutetta. Mitä todennäköisemmin kyse on oikeuksien hankkimisen pulmallisuudesta. Nimittäin vaikka me länsimaalaiset himoitsisimme japanilaisia popkulttuuriartefakteja, japanilaisten kiinnostus kulttuuri-imperialismiin ainakin sarjakuvan alalla näyttää olevan vähäinen. Toisaalta, jos sinun sarjakuvasi myisi kotimarkkinoillasi kymmeniä miljoonia, kiinnostaisiko sinua panostaa noin kymmenentuhannen levikkialueeseen toisella puolella planeettaa?

Tagit: .



* Antologialehden paluu

Kirjoitettu 10.05.2005 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Arvio.


Katuojassa tällä viikolla:

JYSÄYS NO. 1/2005
Arktinen Banaani
Useita tekijöitä
36 sivua, värillinen

Sarjakuva-antologialehti, formaatti joka kieltäytyy kuolemasta, palaa jälleen. Jos luetaan pois Mustanaamio, jota ei niinkään myydä jatkosarjoilla vaan silkalla nimihahmon inertialla, antologialehdet eivät ole menestyneet Suomessa vuosiin. Aikanaan suosittujen Non Stop ja Ruutu-lehtien varjo on pitkä. Pääasiassa eurooppalaisia sarjakuvia sisältäneet lehdet ilmestyivät pitkään ja opettivat kokonaisen sukupolven lukemaan sarjakuvaa. Tuo sukupolvi näyttää kuitenkin aikuistuttuaan kaikonneen sarjakuvien parista. Samalla eurooppalaisen sarjakuvan julkaiseminen on suomessa siirtynyt albumeihin ja kuihtunut varjoksi entisestään.

Bioutifoullandin naiset rivissä. Arthur de Pinsin taidettaMattipekka Ratian toimittaman JYSÄYKSEN kohtaama haaste on siis kaksitahoinen. Ensinnäkään eurooppalaista sarjakuvaa lukevaa yleisöä ei enää näytä juuri olevan olemassa. Jysäyksen on aloitettava lähes tyhjästä. Toisekseen suomalainen sarjakuvan kuluttaja ei enää osta antologiajulkaisuja. Antologialehti on formaattina muutenkin pulmallinen. Jos julkaisuun kootaan paljolti erityyppistä materiaalia, on olemassa riski että kokonaisuus ei puhuttele ketään. Esimerkiksi kaksi suosittua eurooppalaista antologiajulkaisua, 2000AD ja Metal Hurlant keskittyvät puhtaasti tieteis- ja fantasiasarjakuviin. Samoin ongelmallisia ovat jatkosarjat. Jos lehti ilmestyy harvoin tai epäsäännöllisesti on sarjojen seuraaminen vaikeaa ja lukijan kiinnostus lehteä kohtaan voi herpaantua.

Syksyllä ilmestynyt ensimmäinen Jysäys kynsi juuri näissä kivisissä pelloissa. Lehden sarjat olivat pääasiassa laadukkaita, mutta edustivat eri lajityyppejä fantasiaseikkailuista puhtaaseen huumoriin ja periodidraamaan. Kolmannes lehdestä käytettiin aloittamaan Katseen kantamattomissa -jatkosarja, jossa ei päästy puusta pitkään: reilusti toistakymmentä sivua autoilua ja sukeltelua eikä lukijalla lopuksi ollut silti harmainta aavistusta, mistä sarja kertoo. Toisin sanoen materiaalia, joka olisi pitänyt julkaista kokonaisuutena pitkässä albumissa. Ensimmäinen numero ei juurikaan kannustanut hankkimaan seuraavaa ja hetken ajan näytti siltä, ettei sitä tulisikaan. Jysäys siirtyi kuitenkin Ratian oman yhtiön alta Arktinen Banaani -kustantamon suojiin Ratian jatkaessa päätoimittajana.

Juuri ilmestyneen vuoden ensimmäisen numeron perusteella voidaan sanoa, että konsepti on jalostunut. Lehti on suurempi, halvempi ja sisällöllisesti yhtenäisempi. Jos eurooppalaiseen sarjakuvaan erikoistuvan antologialehden julkaisua haluaa kaikesta huolimatta Suomessa yrittää, näin se pitää tehdä.

Uusi Jysäys on aikakausilehtikokoa. Arthur de Pinsin piirtämä stilisoitua mainosgrafiikkaa muistuttava kansi kiinnittää huomion. Kansikuva olisi vieläkin näyttävämpi, jos siinä harhailevaa tekstiä olisi vähennetty. De Pins on kuvittanut nimimerkki Zidroun kanssa – ranskankieliseltä alueilta kotoisin olevat tekijät kätkeytyvät jostain syystä kovin usein yksiosaisten nimimerkkien taakse – huumorisarjakuvan Bioutifoulland. Huumoritarinaksi Zidroun moraliteettia lähestyvä kertomus naurattaa sangen vähän. Siinä tavallinen mies ja nainen yrittävät juonia itselleen romanttista menestystä täydellisten kaunottarien ja komistuksien kansoittamassa valtiossa. Zidroun satiiri on liian naiivia ja osoittelevaa ollakseen oivaltavaa. De Pinsin ääriviivaton piirrostyyli on kiinnostavaa ja toimii paikoitellen hauskastikin, mutta hänellä on vaikeuksia kuvata liikettä ruuduissaan.

Toinen Zidroun kirjoittama tarina, Minun pihani, on tunnelmapala, jossa minäkertoja muistelee lapsuutensa leikkejä hivenen sentimentaalisesti. Kuvittaja Constant piirtää kauniisti kertojan muistojen yksityiskohtia ja vaihtaa hienosti perspektiiviä, kun tarinassa siirrytään nykyaikaan ja aikuisen näkökulmaan. Tarinan viimeinen kuva autioituneesta pihasta tekee vaikutuksen.

Suomalaista sarjakuvaa – olemme eurooppalaisia, muistanette – edustaa veteraani Petri Hiltunen, joka jatkaa Preador-fantasiamaailmansa parissa. Poikkeuksellisesti Hiltusta nähdään väreissä. Ratian väritys on aarteenmetsästäjien ankeaan arkeen sijoittuvan tarinan henkeen sopivan haalea. Tarina itsessään on pätevä pieni seikkailutarina, mutta lopulta yhdentekevä. Päähenkilö on geneerinen fantasiaseikkailija vailla mainittavia ominaisuuksia joka kohtaa persoonattomia vaikkakin näyttäviä vaaroja. Hiltunen osaa kyllä tehdä erinomaisiakin lyhyitä juttuja kuten miehen Asfalttitasanko-kokoelman lukeneet tietävät, mutta tästä Praedor-tarinasta puuttuvat kiinnostavat koukut.

Isoisä lahoaa. Guy Davisin taidettaAntologian paras sarjakuva on belgialaisen Jerry Frissenin kirjoittama ja amerikkalaisen Guy Davisin piirtämä Zombiet jotka söivät maailman. Miten moisella otsikolla voisi yleensäkään epäonnistua, kysyn. Tarina sijoittuu tulevaisuuteen, jossa elävät kuolleet ovat nousseet haudoistaan vaeltavat kaduilla enimmäkseen harmittomina. Ihmiset ovat sopeutuneet tilanteeseen kukin tavallaan. Tarinan perheen olohuoneessa istuu perheen äidin mätänevä isä, kunnes perheen pää saa appiukostaan tarpeeksi ja kutsuu paikalle nössön zombihävittäjän. Frissenin absurdin tarinan ja Davisin toteavan rosoisen kuvituksen kontrasti on mainio, samoin kuin tarinan hahmojen lakoninen suhtautuminen täysin järjettömään tilanteeseen, varsinkin kun perheen passiivis-aggressivisen isän piilottelema turhautuminen purkautuu suorastaan tourettemaiseen vuodatukseen. Davisin kuvituksessa on myös mainioita yksityiskohtia, herkullisimpana zombivaarin kaulassa roikkuva tuoksukuusi. Vanhana katkerana miehenä harvemmin nauran enää ääneen sarjakuville, mutta Zombiet jotka söivät maailman on poikkeus. Se on pahuksen hauska. Kyseessä on jatkosarja, mutta ensimmäinen jakso toimii myös itsenäisenä kokonaisuutena. Se onnistuu muutamassa sivussa esittelemään hahmot ja maailman sekä pohjustamaan tulevia jaksoja. Sarjakuvanovelli on sarjakuvan kenties vaikein muoto, mutta Frissen ja Davis onnistuvat mallikkaasti. Lisää tätä!

Jysäyksessä on mukana myös lyhyitä täytesarjoja. Corcalin ja Olivier Grojnowskin Roihuvuori ja Cuadradon Petteri & Patteri ovat melko mielenkiinnotonta slapstick-huumoria. Mainiosta Herra Jean -sarjakuvista tuttujen Dupuyn ja Berberianin Henriette puolestaan viehättää surrealistisella otteellaan.

SUOSITUS: Kokonaisuuden suurin heikkous on sarjojen yhteisen nimittäjän puute, eri lajityypit kun saattavat hyvinkin toimia toisiaan vastaan: haluaako kannen stilisoitujen naishahmojen houkuttelema lukija välttämättä nähdä Davisin rujoja zombihahmoja? Pelkkä “eurooppalainen sarjakuva” ei riitä antologiaa yhdistäväksi teemaksi. Ei voi olla ajattelematta, että tietylle yleisölle kohdistettuna lehti olisi vakaamalla pohjalla, jos se keskittyisi yhteen genreen ja tarkemmin rajoitettuun kohdeyleisöön. Siltikin, Jysäyksen alhainen hinta toimii tässä mainiosti sen eduksi. Ainakin minä olen valmis maksamaan kaksi euroa jo pelkästään Frissenin ja Davisin zombitarinan vuoksi. Itse asiassa olen valmis maksamaan kaksi euroa mistä tahansa sarjakuvasta, jossa esiintyy fraasi “Vitun perkeleen paskan g-pisteen runkkarizombie! Huoran perseen paska!”. Olen sillä tavalla helppo viihdytettävä.

.