Kuukausiarkisto April, 2007

* Mustaa, mustaa, mustaa

Kirjoitettu 30.04.2007 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Arvio.


PUNISHER MAX VOL. 7: MAN OF STONE
Marvel
Garth Ennis, Leandro Fernandez
144 sivua, värillinen

Myös Marvelin toinen Tuomari-sarja ansaitsee oman arvionsa. Suomessa 2000-luvun alussa nähdyt Tuomari-sarjakuvat olivat mustaa komediaa: lakoninen Tuomari teloittamassa rikollisia hassuilla ja hurmeisilla keinoilla. Kun Ennisin Tuomari siirtyi Marvelin täysi-ikäisille suunnatun Max-linjan alle, tyylilaji vaihtui. PUNISHER MAX ei ole mustaa komediaa, se on vain mustaa.

Ennisin Frank Castle ei ole niinkään kostohimoinen tai pakkomielteinen – hän vain on. Punisher Maxin maailma on läpeensä mätä, eikä päähenkilöllä tunnu olevan erityisiä illuusioita sen parantamisesta. Hän vain tappaa mistään tinkimättä pahimpia roistoja siksi, että se on sitä, mitä hän tekee. “What is there to be afraid of?”, kysyy vihollinen MAN OF STONESSA Tuomarin lähestyessä. “He is only death.”

Näin läpeensä pessimististä sarjakuvaa on vaikea löytää. Vaikka Ennisin tarinan ydin onkin piilossa sutjakasti kuvatun toiminnan ja aina mainion dialogin alla, on se silti seitsemän albumin jälkeen ilmeinen: mikään ei tule olemaan koskaan hyvin. Vaikka Tuomari teloittaakin rikolliset tarinan lopussa, ei hän varsinaisesti saavuta mitään. Vaikka tarinat päättyvätkin katharsiksen kaltaisiin verimyrskyihin, ei mikään ole paremmin.

Sarjan seitsemäs albumi vie Afganistaniin. Venäläinen sotarikollinen, korruptoitu CIA-agentti ja Tuomari kohtaavat sodan repimässä maassa selvittääkseen vanhat kalavelkansa. Tarina seuraa kiinnostavasti eri osapuolien manööveröintiä ennen vääjäämätöntä kohtaamista.

Kuten Ennisin aiemmassa 303-albumissa, Afganistan näyttäytyy loputtoman sodan repimänä helvettinä, joka nielee aina uusien maiden armeijoita. Tavassa, jolla Ennis kuvaa sotilaita työssään on jälleen paljon fatalistista romantiikkaa, mutta myös sodan siviiliuhrit muistetaan. On silti sääli, että yksikään tarinan hahmoista ei ole afgaani, lukuunottamatta anteeksiantamattomiksi hirviöiksi kuvattuja entisiä Taleban-johtajia. Afganistan jää päähenkilöille arvoitukseksi ja paikalliset sivulliset ovat lähinnä kuvitusta keskushahmojen konfliktille.

Punisher Max -tarinakokonaisuuksilla on vaihtelevat kuvittajat. Tällä kertaa vuorossa on Leandro Fernandez, jonka miljöökuvaus ansaitsee maininnan. Hänen Afganistaninsa näyttää uskottavalta ja hyvin taustoitetulta. Hän on vähäeleinen, mutta tehokas tarinankertoja, jonka tyyli toimii juuri tällaisessa kontekstissa.

SUOSITUS: Mustaa, mustaa, mustaa. Punisher Max saattaa olla synkin, nihilistisin ja väkivaltaisin sarjakuva hyllyissä. Kun puhun älykkäästä nihilismistä, viittaan juurin Ennisin kaltaisiin kertojiin.

Tagit: , , .



* Ruumiita rakkaudella

Kirjoitettu 29.04.2007 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Arvio.



PUNISHER WAR JOURNAL VOL. 1: CIVIL WAR
Marvel
Matt Fraction, Ariel Olivetti
144 sivua, värillinen

Garth Ennisin kirjoittama Punisher Max on parasta Marvelin tällä hetkellä julkaisemaa sarjakuvaa. Se on äärimmäisen brutaali, lannistavan kyyninen ja paikoin yllättävän poliittinen tutkielma väkivallasta. Se on myös niin kaukana perinteisestä Marvel-supersankarisarjakuvasta kuin on mahdollista, vaikka pääosassa onkin yhtiön hahmo. Ennisin Tuomari on irrallaan Marvel-maailmasta, eikä Ennisin kostotarinoissa näy yhtä ainutta supersankaria.

Punisher Maxin rinnalle on Civil War -crossoverin myötä ilmestynyt myös PUNISHER WAR JOURNAL, Matt Fractionin kirjoittama ja Ariel Olivettin kuvittama Tuomari-sarja, joka puolestaan on intiimisti kiinni Marvel-universumissa. Intiimillä tarkoitan lähinnä sitä, että siinä missä Ennisin Tuomari jahtaa huumekauppiaita ja sotarikollisia, Fractionin ja Olivettin versio hahmosta lahtaa B-luokan superroistoja.

Sarjan ensimmäiset neljä lehteä kokoava ensimmäinen kokoelmakirja on myös osa Civil War -kokonaisuutta, vaikka sen voikin lukea suuremmasta tarinasta irrallisena. Tarinan konteksti selitetään riittävällä tarkkuudella ja vaikka kestääkin hetken, että Fractionin oma ääni alkaa kuulua, on ilmeistä että hänen tulkintansa Tuomarista on kiinnostava – ja hauska.

Toisin kuin Ennisin punaisen usvan läpi tunkeutuva sysimusta tappokone, Fractionin Tuomari on perinteisempi toimintasankari. Tämä vertautuu 80-lukulaisten toimintaelokuvien äärimaskuliinisiin sankareihin: hänen kostonhimoaan ei juuri perustella, hän ei suolla synkkiä sisäisiä monologeja eikä pohdi väkivallan oikeutusta. Tämän sijaan Tuomari keskittyy olennaseen, eli roistojen tappamiseen mielikuvituksekkailla konsteilla, nokkelien one-linereiden säestämänä. Hän räjäyttää Puujalkamiehen halki singolla, takoo Sarvikuonon pyörätuoliin varastamallaan supernyrkillä ja poksauttaa Kurpitsalyhdyn pään kappaleiksi sci-fi-aseellaan.

Paperilla tämä kaikki kuulostaa kovin kyyniseltä: taas yksi supersankareita vihaava kirjoittaja rikkomassa lapsuutensa suosikkileluja. Fractionin tarinan ytimessä on kuitenkin tietty vinksahtanut rakkaus supersankarigenreä kohtaan. Albumin viimeinen tarina, joka keskittyy Puujalkamiehen hautajaisissa menneiden aikojen perään haikailevien superroistojen humalhuuruisiin muisteloihin, on tragikoominen ja jopa hieman liikuttava. Fraction ymmärtää genreä, mutta ymmärtää myös, mitä Tuomari-sarjakuvalta odotetaan. On kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan tarina lähtee kehittymään – tai oikeammin on kiinnostavaa nähdä, miten pitkään Fraction saa tehdä väkivaltaa Marvelin tuoteperheen hahmoille.

SUOSITUS: Ensimmäinen Punisher War Journal -kokonaisuus on vielä paljolti kiinni Civil Warissa, joten on vielä on aikaista sanoa, mihin suuntaab sen oma identiteetti alkaa kehittyä. Alku on kuitenkin lupaava sekoitus hävytöntä väkivaltaviidettä ja supersankarigenreä. Ariel Olivettin kliinisen siisti kuvitus antaa kokonaisuudelle toimivan, hieman etäännyttävän kosketuksen.

Tagit: , .



* Hype: Nordicomics.net

Kirjoitettu 28.04.2007 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Hype.


Olen taasen poissa koneelta, mutta tässä päivän linkki: pohjoismaisten sarjakuvakirjastojen sarjakuvakokoelmia luetteloiva Nordicomics.net -portaali. Sitä ylläpitävät mm. Suomen sarjakuvaseura, Tukholman Serieteket ja muut skandinaaviset yhteistyötahot. Sivuilta voi hakea lyhyitä esittelyjä kokoelmien nimikkeistä ja lukea lukusuosituksia. Kätevä palvelu esimerkiksi harvinaisia omakustanteita etsiville, siis.

Homman todellinen pihvi – ainakin minulle – on kuitenkin tässä: sarjakuva-aiheisten artikkeleiden hakutoiminto. Portaaliin on skannattu satapäin sarjakuvaa käsitteleviä tekstejä pääasiassa Sarjainfo-lehdestä. Kaikki ovat kokonaisuudessaan luettavissa PDF-muotoisina skannauksina, ja vieläpä ilmaiseksi. Artikkelihaku ei ole kaikkein intuitiivisimmin toteutettu, mutta pienellä kärsivällisyydellä pääsee käsiksi huimaan varantoon suomenkielistä sarjakuvajournalismia.

Mukana myös tuttuja kirjoittajia!

Tagit: , .



* Lihaa säästämättä, skeemoja rikkoen

Kirjoitettu 27.04.2007 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Kolumni.


Puupäähattu 2007: Marko Turunen. Alla muutama sana, jotka lausuin eilen Puupää-illallisella.

Kun nuorena (hyvä on, “nuorempana”) miehenä törmäsin ensimmäistä kertaa Turusen sarjakuviin, ensireaktioni oli syvä hämmennys. Kysymys oli skeemoista, vakiintuneista sisäisistä malleista käsitellä tiettyjä asioita. Kun kohtaa skeemaa haastavia ilmiöitä, on joko mukautettava skeemansa tai jättää uusi ilmiö skeeman ulkopuolelle. Olin tottunut lukemaan sarjakuvia tietyssä muodossa ja tietyillä kerrontakonventioilla toteutettuina. Minulla on skeema siitä, minkälaista sarjakuva on ja vahvempi skeema siitä, minkälaisesta sarjakuvasta pidän.

Tarkemmin sanottuna olin tottunut yhdysvaltalaisen kertovan sarjakuvan, etenkin supersankarisarjakuvan muotoon. Turusen kokeilevat, vieraannuttavat ja tuttuja kerrontatapoja rikkovat sarjakuvat eivät suoraan mahtuneet skeemaani.

Eräänlainen satori Turusen töiden suhteen tuli, kun ymmärsin, että hänen sarjakuvainnostuksensa ammentaa alun perin samasta lähteestä kuin omani: olimme molemmat lapsena supersankaritarinoita kuluttavia lukijoita. Supersankareiden aaveet kummittelivat toisinaan Turusen sarjakuvien taustalla, joskus myös aivan etualallakin. Hän oli hajoittanut skeemansa, koonnut ne uudestaan ja luonut sarjakuvia omilla ehdoillaan.

Kuulostaa kenties julmalta sanoa, että opin pitämään Turusen sarjakuvista ajan myötä, sillä se ei niinkään ollut oppimisprosessi vaan luonnollinen siirtymä pois itselleni määrittelemistä ahtaista lokeroista. Luettuani yhä enemmän muun muassa Turusen sarjakuvia sarjakuvaskeemani laajeni ja juurikin opin käsittelemään erilaisia tapoja kertoa sarjakuvalla ja ymmärtää sarjakuvan mahdollisuuksia entistä laajemmin.

Näyttää meille asioita, joita emme aiemmin osanneet nähdä tai joita emme edes osanneet ajatella: eikö se juuri ole taiteilijan tehtävä? Onneksi olkoon, herra Turunen.

.



* Boner of the Year

Kirjoitettu 26.04.2007 - Rami Rautkorpi. Kategoriassa Satiiri.




* Hype: Sarjakuvafestivaalien nettisivut

Kirjoitettu 25.04.2007 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Hype.


Nyt se alkaa! Tai itse asiassa on alkanut jo kuukausia sitten, mutta nyt olemme virallisesti open for business!

Helsingin 22. sarjakuvafestivaalien nettisivut on avattu. Sivuilta voitte kirjata ylös tapahtuman päivämäärät ja tapahtumapaikat. Ohjelman suunnittelu on erinomaisissa käsissä ja tarkentuu pian, samoin kuin kunniavieraslistakin.

Tänään takana on myös festareiden ensimmäinen virallinen tiedotustilaisuus. Kun katson työryhmääni työssä, kuulen korvissani hyvin öljytyn koneen karjuntaa. Pääni on kofeiinin, nikotiinin ja innostuksen sekoittama, mutta voin silti vilpittömästi sanoa, että vuonna 2007 Helsingin sarjakuvafestivaalit tulevat rokkaamaan astronomisen määrän naamoja. Myös sinun naamaasi!

Erityiskiitokset tässä vaiheessa kuuluvat sivut rakentaneelle Rami “Internetin Teräsmies” Rautkorvelle. Tuottajana olen myös siinä mielessä erityisen etuoikeutettu, että tapahtuman graafisesta ulkoasusta vastaa eräs suosikkitaiteilijoistani, pysäyttämätön Jyrki Nissinen.

Nyt mennään! Viisi kuukautta!

Tagit: , .



* Hype: Puupäähattu 2007

Kirjoitettu 24.04.2007 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Hype.


Ei, en aio kertoa kuka se on. Tieto julkistetaan Sarjakuvaseuran järjestämässä tilaisuudessa torstaina 26.4.2007. Tervetuloa kakulle!

Yksi Suomen sarjakuvaseuran tärkeimpiä ja samalla perinteisimpiä tehtäviä on Puupäähattu-tunnustuspalkinnon jakaminen vuosittain. Hattu myönnetään tekijälle, jonka tuotanto ja saavutukset sarjakuvan alalla katsotaan riittävän merkittäviksi. Palkinnon ilmeisen tarkoituksellisen laveaksi muotoiltu määritelmä johtaa vuosittain kiinnostaviin valintoihin – sekä kiinnostaviin keskusteluihin Sarjakuvaseuran kokouksissa. Katsomalla listaa aiemmista palkituista tekijöistä voi nähdä, miten vuoroin on palkittu pitkään työskennelleitä veteraaneja ja tuoreeltaan säväyttäneitä nuoria piirtäjiä.

Toisinaan Puupäähatun merkitystä kyseenalaistetaan: kysytään onko mielekästä jakaa palkinto vuosittain – onko meillä riittävästi ansioituneita tekijöitä? Itse näen tämän pohdinnan oireena juuri sellaisesta alemmuuskompleksista, jota vastaan Sarjakuvaseura perustettiin taistelemaan. Tietysti toisin kuin vaikkapa Eisner-palkinnon, taiteilija voi vastaanottaa Puupäähatun vain kerran elämässään (ja eläessään, postuumisti palkintoa ei jaeta), joten potentiaalisten palkittavien joukko pienenee yhdellä vuosittain. Sarjakuvaskeneä läheltä seuranneena voin kuitenkin todeta, että yhden poisleikatun pään tilalle kasvaa kaksi uutta. Suomalaisen sarjakuvan hydra on elinvoimaisempi kuin koskaan. Sarjakuva myy hyvin ja on taiteellisesti kunnianhimoisempaa kuin kenties koskaan.

On olennaista, että myös sarjakuvaa satunnaisesti kuluttava yleisö tiedostaa tämän. Puupäähattu palvelee myös tätä tarkoitusta: palkinnon julkistaminen on yksi harvoja sarjakuvaan liittyviä mediatapahtumia, joka noteerataan merkittävimmissä suomalaissa tiedotusvälineissä. Puupäähattu on perinne, jota on kunnia ylläpitää.

Tagit: .



* “Not today, man. Fuck you.”

Kirjoitettu 23.04.2007 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Meta.


Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, tätä lukiessanne olen Ruotsissa. Uuden sisällön sijaan ohjaan teidät maailman kenties parhaan webbisarjakuvan pariin:

“That’s right, take old Fuck You out for a spin today. You’ll be glad you did!”

Chris Onstadin Achewood: puhuvia pehmoeläimiä, alkoholistikissoja ja Philippe, joka on viisi. Nauttikaa.

Tagit: , .



* Seuraavaa sataa numeroa odotellessa

Kirjoitettu 22.04.2007 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Meta.


Tähtivaeltaja-lehden sadas numero on ilmestynyt. Mukana on normaalien arvioiden, uutisten ja novellien ohella mm. 19-sivuinen haastettelu suosikkisarjakuvakirjoittaja Warren Ellisista ja vieläpä erillinen Jeff VanderMeerin kirjoittama kirjanen.

Tähtivaeltaja on vuosien saatossa kasvanut fanzinesta erittäin varteenotettavaksi (vasta)kulttuurilehdeksi. Lehden näkemyksellisyys on lähinnä Toni Jerrmanin ansiota. Päätoimittaja Jerrman kirjoittaa jokseenkin puolet lehdestä sekä valikoi ja toimittaa loput tekstit. Vaikka Jerrmanin ääni ei kuulu enää niin selvästi lehden juttujen taustalta, tekemisen intohimo on ilmeistä. Otetaan esimerkiksi Tähtivaeltajan tekijähaastattelut, jotka venyvät usein hyvinkin luontevasti toiskymmensivuisiksi. Tähtivaeltaja haluaa mennä syvälle, ottaa aiheet haltuun kokonaisvaltaisesti.

Tähtivaeltajan vaikutusta omaan kirjoittamiseeni ja esimerkiksi Katuojaan ei sovi aliarvioida. Löytäessäni Tähtivaeltajan 90-luvun puolivälissä lehden persoonallinen, äärimmäisen subjektiivinen tapa tehdä journalismia viehätti. Tapahtumaraportit muuttuivat Tähtivaeltajassa gonzoileviksi juopotteluodysseioiksi, arviossa kaikki oli joko maailman parasta tai luokatonta paskaa. En ollut koskaan edes ajatellut, että näin voisi yleensäkään kirjoittaa. Kun aloin kirjoittamaan itse, Tähtivaeltajan lähelle kirjoittajaa tuleva tapa tehdä arvioita vaikutti olennaisesti tapaan, jolla lähestyin kritiikkiä.

Onnittelut siis Katuojasta Tähtivaeltajalle. Seuraavaa sataa numeroa odotellessa.

Tagit: .



* Ei se ole pornoa

Kirjoitettu 21.04.2007 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Arvio.


EMPOWERED
Dark Horse
Adam Warren
248 sivua, mustavalkoinen

“Ei, kultaseni. Se ei ole pornosarjakuva, se on post-moderni, ironinen tutkielma seksuaalisuudesta supersankarisarjakuvassa.”

Parisuhteessa elävien lukijoiden kannattaa harjoitella ylläolevaa lausetta, jos aikovat tulla yhytetyksi lukemasta EMPOWERED-albumia. Adam Warrenin supersankarisarjakuvan c-luokan sankarittarella on sydän paikallaan, mutta sankarina hän on kehno. Epävarma Empowered joutuu tämän tästä vihollistensa sitomaksi ja tämän supervoimat antava ihonmyötäinen pukukin repeytyy jatkuvasti.

Warrenin sarjakuva kommentoi supersankarisarjakuvan outoja psykoseksuaalisia ulottuvuuksia, jotka juontavat juurensa aina ensimmäisiin William Moulton Marstonin Ihmenainen-sarjakuviin, joissa voittamaton jumalsankari löysi itsensä epätodennäköisen usein bondage-tilanteista. Ihonmyötäisissä fetissiasuissa painivien hahmojen edesottamuksissa on aina ollut tilaa tulkinnoille, ei vähiten esimerkiksi Chris Claremontin X-Men-tarinoissa.

Empoweredissa Warren irvailee juuri näille ulottuvuuksille. Kaikki tarinan superhahmot ovat jollain tavalla seksuaalisesti latautuneita: kiimaisia, neuroottisia tai irstaita. Tarinan episodeja jakavissa metasarjakuvallisissa sivuissa Empowered puhuttelee lukijaa suoraan, ensin pyydellen anteeksi, sitten syytellen: tuijotitko juuri takapuoltani?

Suomessa ainakin Dirty Pair -sarjakuvan tekijänä tunnetun Warren tyyli on liioittelevaa, leikittelevää ja energistä. Vaikka ironinen onkin, se ei tarkoita, etteikö piirtäjä tarjoilisi pin-up-poseerauksia käytännössä sarjakuva joka ikisessä ruudussa. Warren on onneksi leikkimielisessä seksismissään tasa-arvoinen: käytännössä alastomien supersankaritytsyjen ohella nähdään myös trimmattuja supersankarimiehiä minimaalisesti vaatetettuina.

Empoweredin kuvitus on käytännössä luonnosasteista: sitä ei ole tussattu tai väritetty, vaan pelkät lyijykynäpiirrokset on julkaistu. Warren on kuitenkin poikkeuksellisen tarkka luonnostelija ja muutaman sivun jälkeen tusseja ei muista kaivatakaan.

SUOSITUS: Empowered toimii hauskasti sekä pin-up-sarjakuvana että niiden kritiikkinä. Tekeekö se siitä tuplasti paremman vai kaksinaismoralistisen?

Tagit: , .