Kuukausiarkisto September, 2005

* Vähempiarvoisia sarjakuvia?

Kirjoitettu 30.09.2005 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Kolumni.


Tiedätkö sen webbisarjakuvan, josta tykkäät? Sen, jota luet aina joka arkiaamu? Se on kaikella todennäköisyydellä mielestäni tosi huono, ja aion kohta kertoa miksi.

Hyvä on, kärjistän. En ole kirjoittanut Katuojaan webbisarjakuvista koskaan. Syitä on monia. On vaikea erottaa arvioitavaa yksikköä webbisarjakuvaa. Yhden tarinakokonaisuuden irrottaminen arvioitavaksi on hankalaa, yksittäisen sarjakuvan arvostelu todennäköisesti typerää. Toisaalta sarjakuvan arkistojen lukeminen putkeen ja sitten arvioiminen on sekin kyseenalaista, koska yleensä internetissä ilmestyvää sarjakuvaa on tarkoitus lukea sitä mukaan kuin sitä ilmestyy. Analyyttisyyteen pyrkivien yleiskatsausten kirjoittaminen on vaikeaa.

Suurin syy siihen, miksen ole kirjoittanut webbisarjakuvista on kuitenkin kaunistelematta se, että pidän niitä keskimäärin vähempiarvoisina kuin painettuja sarjakuvia. Vaikka usein ne ovatkin usein innovaativisempia kuin pöhöttyneet, sisältä mädät kollegansa sanomalehtien sarjakuvasuossa, todellinen näkymys on verkossakin harvinaista. Usein sarjakuva ei ole webbisarjakuva tekijän tahdosta, vaan ainostaan siksi, että se on liian kehno löytääkseen julkaisijaa tai yleisöä verkon ulkopuolella. Menestyksekkäimpiä webbisarjakuvia saa oireellisesti myös painettuna. Tähän toki liittyvät myös taloudelliset seikat: webbisarjakuvalla tienaaminen on näitä ikuisuuskysymyksiä, jotka jätän Scott McCloudin ja kumppaneiden pohdittavaksi.

Olen kuitenkin lukenut useita webbisarjakuvia, niis suosittuja kuin vaihtoehtoisempiakin, säännöllisesti noin vuoden ajan. Surukseni olen voinut todeta että kyllä, merkittävä osa niistä on huonoja. Ilokseni olen kuitenkin löytänyt myös aidosti kekseliäitä, kokeellisia ja hauskoja sarjakuvia.

Internet on täynnä sarjakuvia, joita sadat tuhannet ihmiset lukevat päivittäin. Koen, että nyt minulla on perspektiiviä kirjoittaakseni niistä kriittisesti. Aika näyttää, olenko oikeassa.

Tagit: .



* Tulevaisuuden tie

Kirjoitettu 28.09.2005 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Kolumni.


Sarjakuvafestivaalit järjestettiin menestyksekkäästi toissaviikolla. Järjestäjänä olen suhteellisen tyytyväinen ja jokseenkin jo toipunut. Kiitos kaikille, toivottavasti viihdyitte.

Voi jälleen todeta, että Sarjakuvafestivaalien olemassaolo on edelleen perusteltua muunakin kuin myynti- ja harrastustapahtumana. Eräs Sarjakuvaseuran tärkeistä tehtävistä on kuitenkin sarjakuvan aseman edistäminen ja sarjakuvaan kohdistuvien ennakkoluulojen todistaminen vääräksi.

Mangapäivän cosplay-kansaa.Kymmenien vuosien valistamistyön jälkeenkin voi päivälehtiä vilkaisemalla havaita, että vaikka asenteet ovatkin muuttuneet, ei työ ole missään nimessä ohi. Sarjakuvaa yleensä saatetaan verrata pornoon ja ammattitoimittaja voi olla aidosti kiinnostunut siitä, mikä sarjakuvassa muka voi kiehtoa aikuista miestä.

Pahimmassa välikädessä on tällä hetkellä manga, joka tunnetusti viehkoo voimallisesti lapsia ja nuoria. Voin kuvitella, miltä mangapäivän 18.9 Tennispalatsille houkuttelemat sadat rooliasuiset nuoret voivat sivullisen silmissä näyttää: vieraalta, jopa pelottavalta. Sarjakuvaa yleensä harrastavienkin keskuudessa törmää häkellyttävän negatiivisiin asenteisiin mangaa – sarjakuvaa, siis! – kohtaan. Tämä tosin johtuu osittain siitä, että niin merkittävä osa suomeksi saatavilla olevasta mangasta on sangen keskinkertaita viihdelukemistoa. Saatavuustilanteen korjautuminen on kuitenkin vain ajan kysymys, mutta asenteiden muuttuminen tulee kestämään.

Paul Gravett.Lienee ilmeistä kaikille alaa seuraaville, ettei manga ole mikään sarjakuvan muoti-ilmiö, vaan jatkuvasti merkittävämmäksi muuttuva osa länsimaista sarjakuvakulttuuria; merkittävä osa sen tulevaisuutta. Valtavirran tiedotusvälineet ovat myös hiljattain alkaneet kiinnostua manga- ja animefanikulttuurista. Eletään kriittisiä aikoja. Kaivataan tietoa japanilaisesta pop-kulttuurista. Kuka sitä antaisi, paheksumatta ja kaunistelematta?

Anime-lehti on saavuttanut nopeasti suuren suosion. Lehden toimittajakunnalla on syvääkin tietoa alasta ja etenkin viime numeroissa on nähty hyviä yleiskatsauksia manga- ja animekulttuurin ilmiöihin. Siltikin, lehden näkökulma on aktiiviharrastajan ja sen ulosanti on suunnattu aktiiviharrastajille, etenkin nuorille sellaisille. Lehti palvelee yleisöään hyvin, mutta satunnaista lukijaa huonommin. Tämän lisäksi Anime-lehti keskittyy nimensä mukaisesti animaatioon, sarjakuvan jäädessä vähemmälle.

Manga - 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa. Kansi.Otava on julkaissut hiljattain Paul Gravettin teoksen Manga – 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa. Brittiläisen Gravettin näkökulma mangaan ei ole varsinaisesti ulkopuolinen, mutta hän on tutustunut siihen vasta varttuneella iällä. Tämä antaa Gravettille tiettyä perspektiiviä, joka usein puuttuu mangaa koko ikänsä harrastaneilta. Manga-kirjassa hän käy kärsivällisesti mutta tiiviisti läpi mangan historian ja siirtyy kuvaamaan japanilaisen sarjakuvan lajityyppejä. Mangaa ei käsitellä tyhjiössä, vaan se liitetään laajemmin japanin historiaan ja kulttuuriin. Gravett ei sievistele, vaan kertoo taidemangan ohessa myös roska- ja viihdesarjakuvasta. Suuri kahvipöytäkirja on kauniisti kuvitettu havainnollisilla esimerkkisivuilla käsitellyistä sarjakuvista.

Manga – 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa on olennainen teos. Toisaalta se auttaa maallikkoa ymmärtämään mangaa, toisaalta se auttaa harrastajaa näkemään mangan suuremmassa kontekstissa. Parhaassa tapauksessa se voi antaa molemmille välineet keskusteluun japanilaisesta sarjakuvasta mielekkäällä tavalla: ilman älyllistä likinäköisyyttä, ilman ennakkoluuloja. Nyt jos koskaan sille olisi tarve.

Valokuvat: Jukka Vuorinen

Tagit: .



* Viisitoista minuuttiamme

Kirjoitettu 15.09.2005 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Hype, Meta.


Tervetuloa Katuojaan, uudet lukijat. Oletan että Helsingin Sanomien juttu (“Tapasimme Otto Sinisalon”, HS 16.9.2005) on houkutellut teidät vilkaisemaan sivustoa. Saatesanat lienevät tarpeen.

Sarjakuvafestivaalisymboliikkaa. Kasper Strömmanin grafiikkaa.
Katuoja on vuodesta 2002 asti toiminut sivusto, jossa julkaistaan sarjakuvakritiikkejä, -kolumneja ja -artikkeleita. Näkökulma on perinteisesti ollut populaari- ja viihdesarjakuvassa. Valtavirtakin – tai etenkin valtavirta, pitäisi sanomani – ansaitsee kriittistä analyysiä siinä missä taiteellisesti kunnianhimoisemmatkin julkaisut. Tämä pätee niin sarjakuvaan kuin mihin tahansa muuhunkin kulttuurin muotoon.

En väitä Katuojan olevan sitä kritiikkiä, mitä valtavirtasarjakuva kaipaa ja ansaitsee. Tavoitteenani on kuitenkin aina ollut julkaista oivaltavia, kriittisiä ja viihdyttäviä tekstejä sarjakuvasta. Toisinaan olen kokenut onnistuneeni.

Minä olen Otto Sinisalo; sarjakuvakriittikko, sarjakuvatoimittaja, Suomen sarjakuvaseuran hallituksen jäsen, kustannustoimittaja ja ohjelmistosuunnittelija. Rikostoverinani ja kirjoittajakolleganani on pitkään toiminut Rami Rautkorpi, sarjakuvan monitoimimies vailla vertaa.

Miksikö “Katuoja”? Katuojaksi nimitetään sarjakuvaruutujen välistä tyhjää tilaa. Kaikki olennainen sarjakuvassa tapahtuu katuojassa.

Joten tervetuloa, tutustukaa rauhassa arkistoihin. Kolmessa ja puolessa vuodessa artikkeleita onkin kertynyt jo satoja.

Ja nähdään tietysti Helsingin sarjakuvafestivaaleilla!

.



* Amatööritunti

Kirjoitettu 14.09.2005 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Kolumni.


Ote Naisen kanssa -sarjakuvasta. Stéphane Rossen taidetta.Yli kymmenen vuotta säännöllisesti Helsingin sanomien Nyt-liitteessä ilmestynyt Naisen kanssa -sarjakuva on kiinnostava, varsinkin kontekstissaan. Verrattuna sanomalehtisarjakuvaan yleensä se on suorastaan älykäs. Teppo Sillantauksen ja Mikael Gyllingin kirjoittama ja ranskalaisen Stéphane Rossen piirtämä strippisarjakuva herättää myös intohimoja. Hiljattain ajauduin humalaiseen väittelyyn siitä, onko kyseessä aidosti tarkkanäköinen analyysi parisuhteesta vai humoristisella etäännyttämisellä sovinisminsa haltuun ottava loukkaus. Koska väittelyn toinen osapuoli oli nainen ja minä enimmäkseen selkärangaton mies mitä tulee tasa-arvokeskusteluun, käännyin lopulta jälkimmäiselle kannalle. Siltikin, kirkkaassa päivänvalossa ja selkeässä mielentilassa tarkasteltuna Naisen kanssa on molempia: se flirttailee sovinismin kanssa, mutta vaati erityistä herkkänahkaisuutta, että siitä voisi aidosti loukkaantua. Sarjakuvan subversiivisuus varmistaa sen, että sen mahdolliset sovinistiset tulkinnat menevät ohi, ellei niitä osaa erityisesti etsiä.

Nyt-liitteessä (9.9.2005) kerrottiin, että sarjaa uskollisesti kuvittanut Rosse
on jäämässä toistaiseksi tauolle ja hänet korvaa sarja vaihtelevia taiteilijoita. Tämä on kiinnostavaa, sillä Naisen kanssa on pitkälti Rossen sarjakuva. Sillantauksen ja Gyllingin havainnot naisen ja miehen suhteesta ovat paikoin nokkelia, mutta harvemmin aidosti kiinnostavia. Sarjan vetonaula on aina ollut Rossen nyrjähtäneen ironinen, popkulttuurikuvastosta lainaava kuvitus. Hänen korvaamisensa on mahdotonta, mutta tulee olemaan kiinnostavaa nähdä hänen tuuraajiensa yrittävän.

Erityisen kiinnostava on Nyt-liitteessä julkaistu lista näistä sarjan tulevista vierailevista kuvittajista: Risto Suomi, Marjatta Tapiola, Rosa Liksom ja Cris af Enehielm ovat kuvataiteilijoita, mutta kukaan heistä ei ole tunnettu erityisesti sarjakuvantekijänä vaikka joillain heistä onkin tuotannossaan julkaistua sarjakuvaa. Perinteisestä kuvataiteesta sarjakuvaan siirtyminen ei ole helppo, vaikka näin voisi nopeasti kuvitellakin. Sarjakuvakerronta on kuitenkin taito, joka pitää erikseen opetella. Sarjakuvasivun rakenne, sarjakuvan rytmi ja sarjakuvalle ominaiset elementit eivät ole helppoja hallita. Kokenutkin piirtäjä on ilman harjoitusta sarjakuvantekijänä amatööri.

Eräänlainen varoittava esimerkki on kuvataitelija Jarmo Mäkilä, joka kokeili jotain vuosia sitten siipiään sarjakuvapiirtäjänä kahdella albumillaan (Aavekaupunki, Daydreamer). Muutaman lausunnon perusteella Mäkilän suhtautuminen sarjakuvaan koettiin ylimieliseksi ja hänen kahta albumiaan kritisoitiin rajustikin. Pääosin kritiikki oli oikeutettua: Mäkilä on kelpo maalari, mutta sarjakuvantekijänä hän ei ollut kypsä. Jälkikäteen tarkasteltuna pitää todeta, että paljon kehnompiakin sarjakuvia on Suomessa julkaistu ja että kritiikin ankaruus johtui varmasti osittain Mäkilän oletetusta asenteesta sarjakuvaa kohtaan, ajatuksesta siitä että kuka tahansa pystyy tekemään sarjakuvaa kunhan osaa vain piirtää.

Jää nähtäväksi, miten Rossen saappaita täyttävät taiteilijat onnistuvat. Tuleeko lopputuloksesta samanlainen sylkykuppi, kuin Mäkilän sarjakuvatuotanto? Veikkaan, että vastaanotto tulee olemaan paljon Mäkilän saamaa lämpimämpi, sillä Naisen kanssa käyttää perinteisesti melko vähän puhekuplia, hetkestä-hetkeen siirtymiä tai muita sarjakuvalle ominaisia elementtejä. Sellaisenaan se soveltuu hyvin tällaiseen kokeiluun. Kuka tietää, ehkä Nyt-liitteen uhkapeli onnistuu jollain tasolla lähentämään sarjakuvaa ja perinteistä kuvataidetta. Ainakin se varmistaa sen, että Naisen kanssa pysyy edelleen kiinnostavana, seuraamisen arvoisena sarjakuvana.

.