Kuukausiarkisto December, 2006
* Zombisarjakuvaa ja sarjakuvaa zombeista
Kirjoitettu 30.12.2006 - Rami Rautkorpi. Kategoriassa Arvio.
MORTUM – TARINOITA HAUDAN TAKAA
Deep Black Comics
Jussi Piironen, Sami Kivelä, Karo
32 sivua, mustavalkoinen
www.mortum.co.nr
Drolican piirtäjien uusi julkaisu on elokuvista ammentava kauhuantologia. Tällä kertaa kyse ei ole pelkästään amerikkalaisen viihdesarjakuvan pinnallisesta jäljittelystä, sillä hapuilevien pastissien seasta löytyy myös kauhugenren puhdas ydin.
Kuten DBC:n aiemmin julkaisemat Drolica-lehdet, Mortum muistuttaa formaatiltaan ja toteutukseltaan erehdyttävästi amerikkalaisia sarjakuvalehtiä. Tällä kertaa kannessa on lisäksi käytetty elokuvajulisteen elementtejä. Neljän tarinan tekijätiedot on ladottu kuten krediitit elokuvamainoksissa ja vieressä on MPAA:n ikärajamerkintöjä jäljittelevä laatikko. Tätä voitaneen pitää varoituksena siitä, että lehti on elokuvaviittausten kyllästämä ja jossain määrin niiden vanki.
Drolica-sarjakuvien piirtäjä Sami Kivelä ja tussaaja Jussi Piironen vastaavat nyt sekä tarinasta että kuvituksesta. Piironen on tehnyt kaksi lehden neljästä kertomuksesta yksinään, ja Kivelän kahdesta on toiseen tarinan kirjoittanut Karo.
Lehden aloittaa Piirosen “Soledad Miranda”. Se on kummallinen tarina, jossa Bruce Willis kohtaa Sharon Stonen karmivassa maalaiskartanossa. Hatarasti hahmottuva juoni koskee kidnapattua senaattorin tytärtä, mutta hämmentävät elokuvaviittaukset varastavat kaiken huomion. Kun joululahjaostoksilla käydessään on nähnyt hyllyrivillisen Sharon Stonen ristittyjä koipia Basic Instinct 2:n videokannessa, täsmälleen samoin asetellun sääriparin näkeminen sarjakuvaruudussa herättää kysymyksen: Oliko tämän tarkoitus jäädä huomaamatta? Vieläkin oudommaksi asian tekee se, että vastaavalla tavalla hyvin tunnistettavista Die Hard -kuvista mallinnettu sankarihahmo identifioidaan tarinassa, nimiä mainitsematta, Die Hard -elokuvan näyttelijäksi, mutta Sharon Stone ei sittenkään ole Sharon Stone, koska Sharon Stonen ei tarvitsisi kysyä keneltäkään, kuten sarjakuvan näköishahmo tekee, onko elokuvien rakastelukohtauksien näytteleminen nolostuttavaa.
Tarinan päätyttyä kaavamaiseen shokkikäänteeseen kaihertavien kysymysten joukkoon voi lisätä: Mikä se Soledad Miranda oli? Anoin Suuren Googlen apua siltä varalta, että vastaus avaisi jonkin mystisen merkityksen tason tarinassa, mutta se paljastikin vain lisää hämmentäviä elokuvaviittauksia. Soledad Miranda oli kulttiohjaaja Jess Francon elokuvissa esiintynyt näyttelijätär, joka kuoli tavalla, jossa en näe mitään yhteyttä tähän tarinaan. Itse asiassa muutkin tarinassa esiintyvät nimet liittyvät Francoon, joten voin vain toivoa, että Francon tuotantoa tunteville tästä on jotain iloa, koska muuten anti jää vähäiseksi.
“Kissat ja hiiri”, Piirosen toinen tarina ja lehden järjestyksessä kolmas, varoittaa sotateollisesta kompleksista tavalla, josta Dwight D. Eisenhower ei voinut tietää, eli Simpsonien Mr. Burnsin ja Smithersin avulla. Tällaiset popkulttuuriviittaukset eivät ole ainoastaan huono korvike kunnon juonelle, vaan ne myös harhauttavat huomion pois niistä ansioista, joita tarinalla saattaa olla.
Kuvittajana Piironen on yllättävänkin varmaotteinen. Kerronta toimii ja voimakkaita mustavalkokontrasteja sisältävät sivut näyttävät kokonaisuuksina hyviltä. Ongelmia tuottaa vain ailahtelevainen hahmokuvaus. Edes fotoreferenssien kanssa Bruce Willis ei näytä ruudusta toiseen samalta, ja ilman referenssiä anatomia heittää välillä pahasti.
Sami Kivelän kuvitus puolestaan lähestyy jo sellaista näyttävyyttä, että hänen tarinoitaan voisi lukea huvikseen sisällöstä riippumatta. Virtuoosimaisen taidon vaikutelma katoaa vain muutamassa ruudussa. En täysin pääse eroon tunteesta, että Kivelän piirrostyylissä on enemmän esikuvien jäljittelyä kuin itsensä toteuttamista, mutta ainakin esikuvat on hyvällä maulla valittuja. Mieleeni tulee Frank Cho ja Adam Hughes, jotka ovat molemmat suuria suosikkejani.
Kivelän “Marras” myös tarvitsee hyvän kuvituksen kantoapua. Kun tarinan alussa nainen näkee unta zombien hyökkäyksestä ja kertoo geenitutkimuslaitoksella työskentelevälle miehelleen pelkäävänsä, että hänelle käy jotenkin huonosti… No, voisin pilata lukukokemuksenne nyt täysin paljastamalla, mikä ironinen käänne tarinassa tapahtuu, mutta valitettavasti pystyn pilaamaan lukukokemuksenne vain paljastamalla, ettei siinä ole mitään ironista käännettä. Tapahtumien ja tunnelmien kuvaus on sinänsä moitteetonta, mutta se kaikki on täysin yksioikoisen tarinan palveluksessa.
Karon kirjoittama ja Kivelän piirtämä “Suurin on rakkaus” lisää puuttuvan aineksen. Sitä voi kutsua ironiaksi tai kyynisyydeksi, mutta se on kuitenkin idea, joka ei ole itsestäänselvä. Se ei tule täysin yllätyksenäkään, vaan sen aavistaminen on osa lukukokemuksen herkullisuutta. Kyse ei ole pelkästään kauhukuvaston pinnallisesta toisintamisesta, vaan tarina myös haluaa väittää jotain epämieluisaa meistä ihmisistä. Lisäksi idea on toteutettu taidokkaasti sekä kuvituksen että käsikirjoituksen osalta. Erilaisella tekniikalla piirretty takauma erottuu ilman kömpelöitä siirtymiä ja tiivistää kerronnan todella tehokkaaksi paketiksi.
SUOSITUS: Kolme nopeasti unohtuvaa sormiharjoitusta yhtä kauhusarjakuvan helmeä kohden ei välttämättä ole huono suhdeluku. Omaperäisiä visioita joutuu kuitenkin etsimään jostain muualta.
* Kirjoja helmikuussa
Kirjoitettu 6.12.2006 - Rami Rautkorpi. Kategoriassa Kolumni.
Tilaan
X-FACTOR: THE LONGEST NIGHT TPB / Peter David / Ryan Sook & Dennis Calero
Peter David on edelleen yksi parhaista supersankarikirjoittajista, ja Ryan Sook on loistava kuvittaja. Muistinkin juuri, että tämä uusi X-Factor on jatkoa Davidin Madrox-minisarjalle, jonka jätin kai väliin, koska olin jostain syystä alkanut epäillä, että David olisi menneen talven lumia. Toivottavasti sitä on vielä saatavana kokoelmana.
NEXTWAVE: AGENTS OF H.A.T.E. VOL. 1 – THIS IS WHAT THEY WANT TPB / Warren Ellis / Stuart Immonen
Warren Ellis ei vain pysty pitämään näppejään erossa likaisesta supersankarirahasta, mutta tässä sarjassa hän ilmeisesti kuitenkin pääsee toteuttamaan ilkeitä taipumuksiaan. Mukana myös Stuart Immonen, joka kuvitti loistavasti Ellisin Ultimate Fantastic Fouria.
X-FACTOR VISIONARIES: PETER DAVID VOL. 2 TPB / Peter David / Tom Raney, Kevin West & Co.
Peter Davidin aiemman X-Factorin kootut seikkailut jatkuvat.
EXCALIBUR CLASSIC VOL. 3: CROSS-TIME CAPER BOOK 1 TPB / Chris Claremont / Alan Davis, Dennis Jensen & Co.
Excaliburin kootut seikkailut jatkuvat. Tämä kirja ei taida enää sisältää yhtään tarinaa, joka olisi nähty suomeksi Ryhmä-X:ssä.
(Huhtikuu) CONAN AND THE SONGS OF THE DEAD / Joe R. Lansdale / Timothy Truman
Lansdalen ja Trumanin yhteistyöltä voidaan odottaa jotain vahvasti lahoavalta ruumiilta haisevaa, ja tarkoitan tämän hyvässä mielessä. Heiltä on suomennettu 90-luvulla muutama loistava Jonah Hex -tarina.
Tilaisin, mutta…
(Huhtikuu) ALL STAR SUPERMAN VOL. 1 HC / Grant Morrison / Frank Quitely
Parasta Teräsmies-sarjakuvaa pitkään aikaan. Minun ei tarvitse tätä hankkia, koska olen ostanut nämä irtonumeroina, mutta saatan tulla toisiin aatoksiin, jos en pian keksi, mihin olen laittanut nelosnumeron.
DAREDEVIL BY FRANK MILLER & KLAUS JANSON OMNIBUS HC / Frank Miller & Rogert McKenzie / Frank Miller & Klaus Janson
Frank Millerin Daredevilit on julkaistu suomeksi aika kattavasti, mutta kovimmat Miller-fanit ehkä haluavat hankkia tämän ja muistella aikoja, jolloin Miller oli oikeasti hyvä.
MADMAN GARGANTUA HC / Mike Allred
Olen kuullut paljon kehuja Madmanistä, ja Mike Allred on loistava kuvittaja, vaikka onkin mormonihörhö, mutta minulla on tapana ostaa törkeän kalliita kovakantisia jättipainoksia ainoastaan sarjakuvista, jotka jo omistan. Silloin nimittäin tietää paljon paremmin, onko ostos hintansa väärti.
No en taatusti tilaa!
SPAWN: ARMAGEDDON, PART 2 TP / David Hine / Philip Tan
Sota Taivaan ja Helvetin välillä on vihdoin koittanut, ja Spawn
Taivaan ja Helvetin välinen sota, jossa taistelemaan Spawn alunperin luotiin, on vihdoin koittanut. Oikeudenmukaisessa maailmassa Spawn-sarjakuvien teko loppuisi tähän loogiseen päätepisteeseen. Ei, korjaan: Oikeudenmukaisessa maailmassa Spawn-sarjakuvia ei olisi ikinä tehtykään.
Lähteet:
Comic Book Resources
Katuoja@Twitter
- No public Twitter messages.
Linkit
- Anime-lehti
- Helsingin sarjakuvafestivaalit
- Kvaak.fi
- Sarjakuvakeskus
- Suomen sarjakuvaseura RY
- Tähtivaeltaja
Archives
- April 2011 (1)
- November 2010 (1)
- September 2010 (1)
- July 2010 (1)
- April 2010 (2)
- March 2010 (2)
- February 2010 (7)
- October 2009 (1)
- September 2009 (2)
- August 2009 (2)
- July 2009 (1)
- June 2009 (2)
- April 2009 (1)
- March 2009 (2)
- February 2009 (3)
- January 2009 (2)
- December 2008 (3)
- November 2008 (18)
- October 2008 (6)
- August 2008 (2)
- July 2008 (2)
- June 2008 (3)
- May 2008 (2)
- April 2008 (3)
- March 2008 (6)
- February 2008 (2)
- January 2008 (4)
- December 2007 (5)
- November 2007 (5)
- October 2007 (6)
- September 2007 (2)
- August 2007 (1)
- July 2007 (2)
- June 2007 (16)
- May 2007 (31)
- April 2007 (30)
- March 2007 (31)
- February 2007 (19)
- January 2007 (5)
- December 2006 (2)
- November 2006 (2)
- October 2006 (6)
- September 2006 (1)
- August 2006 (1)
- July 2006 (2)
- June 2006 (1)
- May 2006 (4)
- April 2006 (3)
- March 2006 (4)
- February 2006 (2)
- January 2006 (2)
- December 2005 (4)
- November 2005 (1)
- October 2005 (6)
- September 2005 (4)
- August 2005 (4)
- July 2005 (1)
- June 2005 (3)
- May 2005 (4)
- April 2005 (2)
- March 2005 (4)
- February 2005 (1)
- January 2005 (1)
- December 2004 (3)
- November 2004 (6)
- October 2004 (4)
- September 2004 (8)
- August 2004 (5)
- June 2004 (5)
- May 2004 (3)
- April 2004 (2)