Kuukausiarkisto January, 2006

* Luottakaa minuun, olen ammattilainen

Kirjoitettu 23.01.2006 - Otto Sinisalo. Kategoriassa Meta.


Tänään: hieman ns. metapostausta. Joinain aamuina epäilys kalvaa mieltäni: onko elämäni sittenkään sellainen pysähtymätön, korkeaoktaaninen toimintaseikkailu, jonka toivoisin sen olevan? Sitten katson kalenteriani ja totean, että kyllä: kyllä se on.

Korttini, olkaa hyvä. Aapo Rapin piirros, Pauliina Mäkelän taittoJokaisen kyllin pätevän harrastelijan eteen tulee jossain vaiheessa valinta. Tyydynkö puuhastelemaan, vai yritänkö saada aikaan jotain suurempaa, kunnianhimoisempaa, työläämpää? Olen päätynyt jälkimmäiseen. Näyttää siltä, että vuodesta 2006 tulee Vuosi, Jolloin Lähdin Sarjakuviin, Lujaa.

Viime viikolla vastaanotin Suomen sarjakuvaseuran varapuheenjohtajuuden sekä Helsingin 21. sarjakuvafestivaalin tuottajan tehtävät. Hoidin osan tuottajan tehtävistä myös vuoden 2005 festivaaleilla, mutta nyt olen mukana alusta asti ja virallisesti.

Pidän skenestä. Helsingin ja Kemin Sarjakuvafestivaaleista, Helsingin sarjakuvatapaamisista, suomalaisen sarjakuvan internet-fandomista, suomalaisista kustantajista. Skene on antanut minulle paljon, ja nyt voin antaa skenelle jotain isoa takaisin. Tänä vuonna voin tehdä kaikkeni sen eteen, että vuoden 2006 Helsingin sarjakuvafestivaalista tulee äänekkäin, seksikkäin, tyylikkäin ja älykkäin kulttuuritapahtuma tällä puolella tapahtumahorisonttia. Festivaalityöryhmässä on lisäkseni onneksi mukana suuri joukko kokeneita, taitavia ja innokkaita ihmisiä.

Sivumennen sanoen myös jäsenhakemukseni Suomen arvostelijain liittoon hyväksyttiin, joten tästä eteenpäin Katuojan kritiikit ovat Oikean Arvostelijan kirjoittamia. Valitettavasti vain edellämainituista vastuutehtävistä johtuen Katuojan päivittyminen jatkuu epäsäännöllisenä.

Niille, jotka haluavat lukea tekstejäni on kuitenkin aina Sarjainfo-lehti. Tällä viikolla ilmestyvässä numerossa 4/2005 on mm. kuusi kirjoittamaani arviota ja pienlehtipalsta sekä kokoamani ja Timo Ronkaisen nerokkaasti taittama sotasarjakuvapaneelikeskustelu. Koska en tule koskaan ottamaan Sarjainfon avustamisesta senttiäkään, voin todeta Sarjainfon olevan verrattoman hyvä lehti. Jos et lue Sarjainfoa, elämäsi on vajavaista. Sinulla ei ole onnea rakkaudessa eikä raha-asioissa. Lapset kuseksivat kintuillesi, koirat heittelevät sinua kivillä ja pikkulinnut nauravat sinulle selkäsi takana. Pelastu tältä kaikelta ja lue Sarjainfo-lehti kirjastossasi jo tänään!

Nyt lähden Ranskaan. Angoulêmen sarjakuvafestivaalit odottavat, seikkailu jatkuu. Tästä vuodesta tulee iso.

.



* Maaliskuun kirjat

Kirjoitettu 17.01.2006 - Rami Rautkorpi. Kategoriassa Kolumni.


Pahoittelen, etten saanut tätä aikaiseksi ennen ennakkotilausten deadlinea. Hyvä uutinen on se, että se ei näytä vaivanneen yhtään ketään. Tässä tämä nyt kuitenkin.

Tilaan

HELLBOY: STRANGE PLACES TPB / Mike Mignola
Mignolan kaksi viimeisintä Hellboy-minisarjaa kootaan vihdoin yksiin kansiin. Inspiroitumattoman Conqueror Wormin ja liian konkreettisen elokuvasovituksen jälkeen Hellboy-huumani on hieman laantunut, mutta Mignolan kuvitusta on epäilemättä edelleen ilo katsella.

MICHAEL CHABON PRESENTS THE AMAZING ADVENTURES OF THE ESCAPIST VOLUME 3 TPB / Will Eisner, Eddie Campbell, & Co. / Will Eisner, Thomas Yeates & Co.
Chabonin romaanista The Amazing Adventures of Kavalier and Clay oikeisiin sarjakuviin tuotu sankarihahmo on kerännyt vaikuttavan tekijäkaartin, huomattavimpana nimenä vuosi sitten kuollut mestari Eisner, mutta konseptin väkinäisyys on vaivannut sarjan aiempia kokoelmia. Muutamia oivalluksen helmiä on kuitenkin joukkoon eksynyt, toivottavasti tälläkin kertaa, ja missään muualla tuskin törmäisi uuteen sarjakuvatarinaan Roy “The Boy” Thomasilta.

TOM STRONG BOOK FIVE TP / Brian K. Vaughan, Ed Brubaker & Co. / Pascual Ferry, Duncan Fegredo & Co.
Alan Moore on jo jättänyt Tompan taakseen, mutta hyvät kirjoittajat ehkä saavat vielä hupia irti hahmosta.

TOP 10: THE 49ERS SC / Alan Moore / Gene Ha
Yksi Mooren viimeisistä töistä America’s Best Comics -universumissa pureutuu Top Ten -superpoliisidraaman historiaan. Konseptina Top Ten ei ole tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin muut ABC-sarjat, mutta… Alan. Moore.

RUNAWAYS VOL. 5: ESCAPE TO NEW YORK DIGEST / Brian K. Vaughan / Takeshi Miyazawa & Adrian Alphona
Vaughan on onnistunut pitämään Runawaysin kiinnostavana ripottelemalla sopivan harvakseltaan isoja yllätyskäänteitä, ja pitämällä tarinoinnin muuten tasaisen laadukkaana. Älkääkä tuomitko sitä vain siksi, että sitä mainostetaan Wizard-lehden antamilla kehuilla.

SPIDER-GIRL PRESENTS JUGGERNAUT JR. VOL. 1: SECRETS & LIES DIGEST / Tom Defalco / Ron Lim
Todella kummallista, että Marvel tiedotti juuri Spider-Girlin lakkauttamisesta, mutta samaan maailmaan sijoittuvia vanhoja tarinoita julkaistaan Spider-Girl -nimikkeen alle koottuina. Ehkä on vielä mahdollista, että tämä Marvelin oikea vaihtoehto -todellisuus säilytetään jossain muodossa.

ESSENTIAL OFFICIAL HANDBOOK OF THE MARVEL UNIVERSE – DELUXE EDITION VOL. 1 TPB / Mark Gruenwald, Peter Sanderson & Co. / John Byrne, Dave Cockrum & Co.
Olen kai maininnut, että olen fanipoika?

Tilaisin, mutta…

BATMAN: DARK DETECTIVE TP / Steve Englehart / Marshall Rogers
En nyt suoraan sanottuna ole aivan varma, olisinko tätä kuitenkaan tilannut, mutta lienee aiheellista huomauttaa, että tämä julkaistaan suomeksi DC Spesiaalissa helmikuusta lähtien. Sisältää ilmeisesti hyvin ajankohtaista poliittista satiiria yhdistettynä huolestuttavan 70-lukulaiseen ulkoasuun.

SHOWCASE PRESENTS THE SUPERMAN FAMILY VOL. 1 TP / Otto Binder / Curt Swan, Ruben Moreria & Co.
Hyllyni, pöytäni ja sohvani alkavat olla niin täynnä avaamattomia klassikkopuhelinluetteloita, etten voi enää hankkia jokaikistä kuriositeettia. Tämä volyymi sisältää varmasti runsaasti hulvatonta täytettä Superdickery-sivustolle, mutta pitää vain sitten lukea parhaat palat sieltä.

BIZARRO WORLD SC / Tony Millionaire, Kyle Baker, & Co.
Tätäkin kummajaista on paljon kehuttu… mutta katsotaan nyt totuutta silmiin: Nämä ovat kuitenkin sellaisia indie-idolien ikonoklastisia visioita, joita kaltaiseni fanipoika ei osaa arvostaa.

SEVEN SOLDIERS OF VICTORY VOL. 2 TP / Grant Morrison / Simone Bianchi, Cameron Stewart & Co.
Unohdin jokunen kuukausi sitten mainita ykköskokoelman, joka ilmestyi juuri äskettäin. Itse olen kerännyt SSoV-sarjoja lehtinä, enkä ole aivan vakuuttunut, että kokonaisuudelle voi tehdä oikeutta pakottamalla sitä lineaariseen kokoelmamuotoon. Muodosta riippumatta tätä ei kuitenkaan kannata jättää väliin.

SQUADRON SUPREME: DEATH OF A UNIVERSE TPB / Mark Gruenwald, Kurt Busiek & Len Kaminski / Paul Ryan, George Pérez & Co.
Tätä jouduin miettimään pitkään, mutta koska omistan jo kokoelmalle nimensä antaneen albumin ja muutaman muun mukana olevan tarinan, ei kokoelman täydentäminen lopuilla jämillä riitä oikeuttamaan 29,99 dollarin hintalappua. Mutta se albumi on todella hieno, joten jos alkuperäinen Squadron Supreme kiinnostaa, kannattaa harkita tätä.

No en taatusti tilaa!

INFINITY WAR TPB / Jim Starlin / Ron Lim, Tom Raney & Co.
Huhu kertoo, että Jim Starlin suositteli sarjakuvien käsikirjoittamista Ron Marzille (joka myöhemmin tuli tunnetuksi Hal Jordan -fanien pahimpana vihollisena), koska hän oli todennut sen niin rahakkaaksi puuhaksi. En ole aivan varma tapahtumien kronologiasta, mutta voisin kuvitella, että hän antoi tämän neuvon onnistuttuaan myymään saman tarinan Marvelille kolmeen kertaan. Tämä oli kerroista toinen. Starlin sai puijattua Marvelia vielä neljännen kerran muutama vuosi sitten.

Lähteet:
Comic Book Resources

Comics Continuum:

Diamond Previews

Tagit: .