Katuoja

Rakkaat ihmiset: olen ollut vaiti liian kauan. On aika ilmoittaa viimeaikaisista ja tulevista saavutuksistani!

Sunnuntaina 4.7.2010 esiinnyn Tampeereella Tracon- peli- ja manga-tapahtumassa. Kello 13 osallistun FanFICtion, Tarinoita Rajan Takaa -paneeliin. Kyseessä on aihe, josta en tiedä juuri mitään, enkä usko, että saan oman fanifiktiotarinani valmiiksi tapahtumaan. Edward (Cullen) / Edward (James Olmos): Sparkling and Frakking jäänee pöytälaatikkoon.

Samana päivänä lämmittelen uudelleen Viisi valhetta mangasta -luentoni. Vuoden 2007 valheita tutkitaan nyt kriittisesti uudelleen tunnin mittaisen esitelmän ajan.

Kahden viikon päästä odottaakin Jyväskylän FinnCon. Lauantaina 17.7.2010 kello 12 puhun jälleen nettisarjakuvista. FinnCon järjestetään vaihteeksi ilman AnimeConia, joten kyseessä on teemaakin myöten jonkinmoinen paluu juurille. Musta t-paita päälle ja sekaan!

Kirjallista antiani kaipaavat voivat suunnata hyvinvarustettuihin lehtipisteisiin. Sarjainfon numerossa 2/2010 on pääjuttuna tekemäni haastattelu, jossa Leif Packalén kertoo Maailman Sarjakuvat RY:n toiminnasta. Itse pidin aihetta – sarjakuvan käyttö kehitysyhteistyössä – erinomaisen kiehtovana, mutta hanki lehti käsiisi ja arvio itse!

Tähtivaeltaja-lehden numeroon 2/2010 olen kirjoittanut arviot kirjasta, kahdesta leffasta ja huimasta Asterios Polyp -albumista.

Ja sen lisäksi, että toimin profeettana omalla maallani, “sarjakuvatuotantoni” laajenee – Ranskassa. L’Épisode -antologian kolmosnumerossa nähdään kirjoittamani ja Rami Rautkorven kuvittamaa Fasilitaattori-sarjakuvaa. Kyseessä on pitkähköksi suunnitellun tieteistarinan ensimmäisen osan ensimmäinen osa, joten suurin harppauksin ei tarina vielä etene, mutta Rautkorven särmä kynänjälki kannattaa tarkastaa! Lehteä ei vielä saa Suomesta muuten kuin meiltä, mutta toimitamme niitä myyntiin Pitkämieheen mahdollisimman pian.

Fasilitaattorin ensimmäiset ruudut. Rami Rautkorven taidetta.

Kategoria: Hype.
Tagit: Fiktio, Hype

Kansainvälinen salaliitto esti tämän arvion ilmestymisen Sarjainfo-lehdessä, mutta julkaisen sen nyt blogissani. Jos en päivitä sivuja tämän jälkeen, olettakaa, että Illuminati on murhauttanut minut.

LÖYDÄ MINUT TÄSTÄ KAUPUNGISTA
Mari Ahokoivu
Asema kustannus

Löydä minut tästä kaupungista - kansi

Kuka minä olen? Kysymys, jonka ajatteleva ihminen joutuu säännöllisesti kysymään itseltään. Yksiselitteistä vastausta, toisin kuin usein ajatellaan, ei ole olemassa. Ihmisen indentiteetti ei ole peruskallioon hakattu monumentti, vaan alati muuttuva kokoelma ajatuksia, arvoja ja kokemuksia. Identiteetti joudutaan määrittelemään aina uudestaan kohdattaessa uusi ajatus, ihminen tai paikka.

Mari Ahokoivun esikoisalbumi Löydä minut tästä kaupungista kertoo juuri itsen katoamisesta. Nimetön tyttö on muuttanut uuteen kaupunkiin. Tyttö istuu asunnossaan, ei juuri mene ulos eikä puhu kenellekään. Puhuva, varjomainen Painajainen pitää seuraa, hengittäen niskaan jos tyttö uskaltautuu liian kauas kotoaan. Ainoa lohtu on ääriviivoin hahmoteltu leijuva hahmo – muisto tai tai tunne, yhtä lailla aineeton kuitenkin. Tyttö on kasvoton, symboloiden identiteetin menetystä ja vieraantumista vieraassa ympäristössä.

Tytön ja Painajaisen vuoropuhelu liikkuu hyvinkin yleisellä tasolla. Ahokoivun kuvaus pelosta ja ahdistuksesta on yleismaailmallinen. Vastaavasti päähenkilö jää tarkoituksellisesti persoonattomaksi – tyypillinen valinta esikoisteokselle, toisen yleisen vaihtoehdon ollessa jonkinlainen omakuva. Vastaava anonymiteetin teema kulkee läpi teoksen. Ahokoivu kieltäytyy nimeämästä mitään: ei tyttöä, ei kaupunkia eikä muitakaan hahmoja. Kokonaisuuden punainen lanka uhkaa paikoin kadota tarinan geneerisyyteen.

Löydä minut tästä kaupungista - Mari Ahokoivun taidetta

Onneksi Ahokoivun maagisrealistinen tarina esittelee toisetkin näkökulmahenkilöt. Tytön kasvoja mahdollisesti kantava Kissa jahtaa kaupungin kaduilla Painajaista, toimien jonkinlaisena kanavana kaikelle sille, jota Tyttö ei uskalla. Silmiä täynnä oleva, palturia lakkaamatta puhuva Koira puolestaan jahtaa Kissaa. Puheliaiden eläinhahmojen naljailu antaa kokonaisuudelle ryhtiä.

Löydä minut tästä kaupungista on ennen kaikkea sarjakuva tunteista: pelosta, yksinäisyydestä, vieraantumisesta. Tunteiden kuvaaminen on sarjakuvan usein kliinisin keinoin haastavaa, mutta Ahokoivu välittää tarinan ahdistuneen tunnelman suvereenisti ja juuri sarjakuvan keinoin. Mustat varjot piirittävät päähenkilöitä ja välillä puhekuplatkin uhkaavat tukahduttaa tytön.

Pitkään pienlehtiä ja nettisarjakuvia julkaisseen Ahokoivun esikoisteos lunastaa odotukset. Löydä minut tästä kaupungista on sarjakuvarunoelma, josta tekijän ääni ja tunne tulee kirkkaana läpi – ja lopulta tekijän identiteetti taiteilijanakin.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Arvio

Nettijulkaisu Katuojaan on vaihteeksi jäänyt vähemmälle – syytän Vulkaanista Tuhopilveä ja sun mutsiasi. Olen myös vienyt suomalaista kulttuuria mm. Arkangeliin, jossa puhuin sarjakuvasta venäläisyleisölle. Jos ihmettelette, missä suomalainen kulttuuri on, vein sen Vienanmeren rannalle!

Otto Sinisalo -vieroitusoireita voi kuitenkin lievittää paperimedian parissa sekä valikoiduissa webbiportaaleissa.

Sarjainfo 1/2010 - Hannele Richertin kansikuva

Suomen Sarjakuvaseura RY:n Sarjainfo-lehti on uudistunut. Numero 1/2010 edustaa Sarjainfon uutta linjaa, jossa uusiksi on pantu kaikki, taitosta paperiin ja kirjoittajista artikkelikonsepteihin. Ensimmäisessä Mari Ahokoivun ja Vesa Saarisen toimittamassa numerossa on kuitenkin tekstejä myös kaltaisiltani vanhoilta pieruilta – minulta ainakin pari arviota kevään uutuusalppareista, jotka ovat luettavissa myös netissä: tällä kertaa sivalletaan Ville Rannan Paratiisisarjaa ja Jean-Philippe Peyraudin Kauneuspilkkuja -minialbumia.

Hiljattaen ilmestyi myös Sarjainfo 4/2009, tuon edellisen päätoimittajan ja yli-ihmisen, Vesa Kataiston, viimeiseksi jäänyt numero. Siihen onkin jäänyt joukko toinen toistaan mehukkaampia feature-juttuja, mukana kirjoittamani “Rasismia, pedofiliaa ja jumalanpilkkaa – sarjakuvakohujen lyhyt historia”, jossa retostellaan 2000-luvun sensuuri- ja kauhisteluidiotismilla monen sivun verran. Lue ja tuohdu!

Taitto on myös uudistunut Tähtivaeltaja-lehdessä, joka muuten tykittää totutun scifistisellä linjalla. Numerossa 1/2010 on kirjoittamani arvio Joe Abercrombien fantsuromaanisaagan ekasta kirjasta. Se olikin yllättäen muikea viihde-elämys, vaikka muuten saankin näppylöitä perinteisestä fantasiamiekkahipasta.

Internetin ihmemaasta kirjoitan Lumonetti-portaalin viihdesivuilla, joilla hehkutan paria viime aikojen suosikkinettisarjistani. Jos et ole lukenut Axe Copia tai Nedroid Picture Journalia, saatat olla tyhmä!

Seuraavaksi paneudun mm. leffa-arvioihin, joita etelän mediamogulit vonkaavat. Listalla on esimerkiksi mainio Kick-Ass -leffa, joka ansaitsi paikan sydämessäni jo pelkästään Nicholas Cagen hysteerisellä Adam West -imitaatiolla. Leffa on kuitenkin jakanut maailmalla mielipiteitä, vastaanoton ollessa kaikkea holtittoman ihkutuksen ja jyrkän moralistisien tuomioiden välillä. Nille, jotka eivät tajua, mistä Mark Millarissa on kyse, Marc-Oliver Frisch muistuttaa, mikä oikein saa Skotlannin lahjan maailmalle tikittämään.

Kategoria: Hype, Meta.
Tagit: Hype, Linkit

Tänään tarjoan linkkejä. Alla on lista relevanteista linkeistä ja lähteistä, joita käytin Tampere Kuplii -tapahtuman luennossani. Mutta ennen niitä, Bachelor Frog tiivistää tutkimusmetodini viimeisen kuukauden ajalta:

Englanninkielisten nettisarjakuvien määrän pohjasin The Web Comics Listin yhteenvetoon. Tämän top kympistä löytyvät siis tämän hetken kuumimmat fetissi- ja nörttivitsisarjakuvat. Omavaraisten nettisarjakuvien lista on Wikipediasta, joten sen totuusarvo voi olla aavistuksen kyseenalainen. Wikipedian arvaus osunee kuitenkin jokseenkin kohdilleen.

Hilarity Comics edustaa hyvää, suurilta osin peliaiheista vitsisarjaa, tai ainakin aseistariisuvan kajahtanutta sellaista. Kertaluontoinen Loser Nerd Math Comics piikittelee nöröjen suosimalle XKCD-sarjikselle.

Loputtomasta kankaasta ja mikromaksuista kirjoitti Scott McCloud. Vaikka hän ennusti monta asiaa väärin, on hän silti yksi harvoista jotka edelleen viitsivät tutkia – ja ohjata – sarjakuvan tulevaisuutta.

Paras lähde tutustua kuvamarkoihin ja muihin meemeihin on Know Your Meme, kattava meemitietokanta. Sieltä löytyy artikkeleiden lisäksi myös mainioita meemejä ja niiden historiaa taustoittavia videoita.

Karvinen miinus Karvinen on edelleen päivittyvä nettisarjakuva, jota saa nyt myös painettuna albumina. Axe Cop on 5-vuotiaan Malachain Nicollen kirjoittama tarina poliisista, joka löytää “täydellisen palokirveen” – ja myös vuoden 2010 ehdottomia sarjakuvalöytöjä.

Hyvä kokoelma järjettömiä nettisarjakuvia esitellään Cracked.comin artikkelissa “The 5 Circles of Baffling Web Comic Hell”. Suomalaisiin folio-propellihattuihin ja heidän MS Paint -sarjakuviinsa voi tutustua Hommaforumilla.

Esimerkkeinä keskinkertaisuudesta käytin kotimaista Sosiaalisesti rajoittuneet -sarjakuvaa ja silkasta huonoudesta pahamaineista Ctrl+Alt+Del -sarjakuvaa, etenkin sen vallatonta keskenmenotarinaa. Huonoille nettisarjiksille ilkkuu, joskus oikeutetusti, The Bad Webomics Wiki. Huonoille pelisarjikselle on ansiokkaasti irvaillut myös Ben Croshaw Zero Punctuation -videossaan. Abhay Khosla tarjoilee hänkin tutustumisen arvoisen, aavistuksen psykoottisen katsauksen nettisarjakuviin vuonna 2010.

“Paras sarjiksissa” on Kate Beaton. Suomalaiset sarjakuvablogiesimerkkini löytyvät – yllätys, yllätys – Sarjakuvablogit.comin etusivulta. Tämän hetken lempinettisarjakuvani on Nedroid Picture Journal.

Kategoria: Meta.
Tagit: Linkit, nettisarjakuva

Esiinnyn ensi viikonloppuna Tampere Kuplii -tapahtumassa. Ohjelmaan sisältyy yksi paneeli ja esitelmä.

Lauantaina 20.3. kello 12.00 Finlaysonin Werstas-auditoriossa keskustelen Petri Hiltusen, Jouko Ruokosenmäen ja Rami Rautkorven kanssa Marvelin 30-vuotisesta taipaleesta Suomessa. Päädymme varmastikin saivartelemaan yli 30 vuotta vanhoista Ihmesarjoista.

Kello 16.00, samaisessa tilassa, puhun nettisarjakuvista. On mahdollista, että luen nettisarjakuvaa enemmän kuin sarjakuvaa paperilta. Olen huomannut viimeisen kymmenen vuoden aikana korvanneen kertakäyttöisen sanomalehtisarjakuvan yhtä lailla kertakäyttöisellä verkkosarjakuvalla. Huolimatta siitä silkasta volyymista nettisarjakuvaa jota kulutan, pidän nettisarjakuvia pääosin paperisarjakuvan aivovammaisena pikkuveljenä. Olen esitelmääni varten viettänyt tuhansia tunteja internetissä selvittääkseni, miksi näin on. Onko nettisarjakuva salaa relevantti, vai onko se hukannut potentiaalinsa? Oliko sillä potentiaalia ensinnäkään? Tule paikalle kuulemaan, kuinka pilkkaan suosikkisarjakuviasi!

Sarjakuva. Internetissa.

Se tulee olemaan… jotain. Tervetuloa paikalle.

Kategoria: Hype.
Tagit: Hype, nettisarjakuva

Lumonetistä löytyy nyt kirjoittamani artikkeli, jossa pengotaan taasen Alan Mooren tekemisiä ennen ja nyt. Tekstin ensimmäisessä osassa katsotaan, mitä käy Mooren aikanaan keksimälle John Constantinelle, kun vanha konkari Jamie Delano palaa kirjoittamaan hahmoa. Toisessa taasen luetaan läpi Kerrassaan merkillisen herrasmiesten liiga -sarjan 1910-albumi, jonka pieteetillä tehty käännösversio on juuri ilmestynyt.

Teknisten ongelmien takia artikkelin kuvia ei olla kuulemma vielä saatu sähköiseen internetiin, mutta tässäpä yksi:

1910: Perjantai-illan huumaa Kevin O'Neillin kynästä.

Valitukset siitä, miten sekoitin Kerjäläisoopperan (Gay, Pepusch) Kolmen pennin oopperaan (Brecht) voi kirjata kommentteihin tänne. “Tämä blogi on iät ajat elänyt hirmukommenteistansa”.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Alan Moore, Arvio, Egmont, Hype, Linkit

SPIDER-MAN 2/2010
Mark Guggenheim, Barry Kitson, John Romita Jr.
Egmont
52 sivua, värillinen

Spider-Man -lehti on ollut viimeisen reilun vuoden ajan taas jotain merkillistä, jotain mitä se ei pitkään aikaan ole ollut: se on ollut kiinnostava.

Hämähäkkimies-sarjakuvaperhe oli pitkään sellaisessa kunnossa, että se ei olisi saanut edes suihinottoa spurgulta piriä vastaan Sörnäisissä. Käsikirjoittaja J. Michael ”Oscar-palkinto” Straczynskin rupeama hahmon kanssa alkoi 2000-luvun alussa lupaavasti, mutta ennen pitkää kirjoittaja näytti väsyvän pahasti ennen kuin romahti lopullisesti. Lopun aikojen Hämähäkkimies, joka asui lasitornissa superkavereidensa ja supermallivaimonsa kanssa oli suunnilleen yhtä tunnistettava ja arkkityyppinen kuin Hämähäkkimies, joka olisi Tuusulassa asuva astronauttiviikinki.

Jotain piti tehdä, ja niin kuin supersankarisarjakuvissa aina ”lopullisten muutosten” jälkeen tapahtuu, palautettiin status quo, eräänlainen ainakin. Straczynskin kauden aivovammaisuuden loppuhuipennuksena nähtiin tarina, jossa Hämähäkkimies… ei, en voi kirjoittaa tätä lausetta selvin päin. Hetkinen.

No nyt: Straczynskin kauden aivovammaisuuden loppuhuipennuksena nähtiin tarina, jossa Hämähäkkimies myy avioliittonsa Mary Janen kanssa Saatanalle pelastaakseen kuolevan tätinsä. Seurauksena Hämähäkkimies-tarinat alkoivat uudestaan jonkinlaiselta puhtaalta pöydältä, jossa sankarimme ei ollut koskaan ollut naimissa ja tietyt sivuhahmot, mukaan lukien Spider-Man -elokuvissa monasti nähty Harry Osborn olivatkin taas hengissä.

Hämis myy avioliittonsa Perkeleelle. Tämä on jotain, mitä tapahtuu Hämähäkkimies-sarjakuvassa.

Ei niin, että niin yritykset palauttaa hahmoa juurilleen ja tehdä päähenkilöstä jälleen sinkkumies olisivat mitenkään harvinaisia. Viimeisen päälle 10 vuoden aikana olemme nähneet leski-Hämähäkkimiehen (vaimo ei ollutkaan kuollut!), asumusero-Hämähäkkimiehen (vaimo tuli takaisin!) ja teini-ikäisen Ultimate-Hämähäkkimiehen (vaimo on alaikäinen). 1990-luvulla oli lisäksi klooni-Hämähäkkimies (vaimo on naimisissa kloonin kanssa, joka onkin alkuperäinen!) ja John Byrnen retro-Hämähäkkimies (tappakaa minut).

Tarkemmin ajateltuna on esitettävä kysymys: mikä helvetti on vialla Hämähäkkimies-sarjakuvissa? Noin yleensä?

Hämähäkkimiehen myyttisen status quon etsintä ei rajoitu ainoastaan sarjakuviin. Spider-Man -elokuvasarjakuvakin palautetaan alkupisteeseensä sarjan neljännessä osassa, jossa Peter Parker on jälleen lukiossa. Eikä toivon mukaan naimisissa.

Tietysti hahmon ”juuret” ovat suhteellinen käsite. Suuri osa lukijoista on parinkymmenen vuoden ajan lukenut ainoastaan naimissa olevan Hämähäkkimiehen tarinoita, joten onnellisesti avioliitossa viihtyvä trikoohemmo on heille se tuttu versio ja 2000-luvun lopun merkillinen käänne varmasti siksi kaksin verroin ärsyttävämpi.

On tosin myönnettävä, että Straczynskin jäljiltä hahmo oli sellaisessa umpikujassa, että äärimmäiset keinot olivat tarpeen hahmon kuntouttamiseksi. Ymmärrän siis motiivit, joskin metodit olivat kammottavan epäonnistuneet.

Lopputulos, taasen, on oikein kelvollinen. Uutta sinkku-Hämähäkkimiestä kirjoittaa ja kuvittaa vuorotellen useampi tekijä ja kokonaisuus on pysynyt vuoden päivän hyvinkin vireänä. Yllättäen myöskin vuoden ympäri jatkuneet pitkät taustatarinat – muun muassa Hämähäkkimieheksi tekeytyvät murhaajat ja New Yorkin pormestarinvaalit, joihin superhahmot sekaantuvat – ovat avautuneet johdonmukaisesti, vaikka päätarinoita onkin ollut kirjoittamassa armada sinänsä kelpoja senttareita, muassaan Mark Guggenheimin, Mark Waidin ja Zeb Wellsin kaltaisia rutinoituneita kynäilijöitä. Kuvituspuolella on nähty niin sellaisia työhevosia kuin Barry Kitson ja John Romita Jr. kuin Marcos Martinin kaltaisia uusia kykyjä. Kerrankin luomistyö komitean kautta on ollut menestyksekästä. Siitäs sait, auteur-teoria!

Lapsi saattoi mennä pesuveden mukana viemäriin kun Hämähäkkimiehen historia kirjoitettiin uusiksi, mutta ainakin amme on puhdas. Ongelmiin on kuitenkin törmätty aina, kun hahmon menneisyys tulee puheeksi tarinoissa. Näyttää nimittäin siltä, että kirjoittajatkaan eivät ole aivan kartalla siitä mitkä osat hahmon historiaa on muutettu ja mitkä ovat pysyneet samoina. Kaikki yritykset selvittää hahmon melkein 50-vuotisen historian hätäisesti uudelleenkirjoitettua sotkua ovat kuin pyöreän palikan hakkaamista kolmikulmaiseen reikään laatikossa, joka on täynnä pernaruttoa.

Tämä on johtanut tahattoman koomisiin kohtauksiin, jossa hahmot ikään kuin tiedostavat elefantin huoneessa ja yrittävät nolona väistellä aihetta. Jotan tällaista, siis:

- Muistatko, Peter, kun minä kuolin ja minut haudattiin?
- Toki, Harry. Onneksi olitkin vain monta vuotta Euroopassa kertomatta kenellekään!
- Entä se yksi kerta, jolloin kuolleeksi luultu isäni varasti sinun ja vaimosi -
- Tyttöystäväni. Tai avovaimoni, en tiedä?
- …tyttöystäväsi lapsen, korvasi tätisi näyttelijällä, joka kuoli ja tappoi lapsenne?
- HÄMÄHÄKKIVAISTONI VAROITTAA thwipp

Tiivistääkseni: kunhan Hämähäkkimies-tarinat eivät mainitse sitä yhtä asiaa – hahmon historiaa – jonka vuoksi valtaosa faneista lehtiä ostaa, on menestys taattu … hetkinen.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Arvio, Marvel, Spider-Man

Sarjassamme “lehtiä, joihin kirjoitan”: uusin Anime-lehti on nyt tilaajilla ja lehtipisteissä.

Anime-lehti numero 41:n kansi

Viimeisimmässä Anime-lehdessä jatkuu kolumnisarjani ”Bedefiili muistelee”. Sen kirjoittaminen on aina ilo, sillä lehden myötämielinen toimituskunta on antanut minun kirjoitta melkeinpä mistä tahansa, kunhan se liittyy edes viitteellisesti sarjakuvaan. Saamastani palautteesta päätellen vuodatukseni ovat myöskin olleet lukijoiden suosiossa. Näyttää siis siltä, että olen lopultakin löytänyt yleisön, jonka kanssa olen samalla aaltopituudella: teini-ikäiset tytöt. Huraa?

Uusimassa numerossa puhutaan seksistä sarjakuvassa. Miksi vauvojen tekemisen kuvaaminen kauhistuttaa siinä missä pyssy- ja puukkohippa on koko perheen viihdettä? Kolumnissa on tuttuun tapaan kuvataitelija Mari Ahokoivun kuvitus. Tai “Mari Ahokoivu seksi kuva”, niin kuin me hakukoneoptimointia harrastavat sanomme.

Kategoria: Hype.
Tagit: Hype

BORGTRON NUMERO 11
Jyrki Nissinen
Zum Teufel / Lesot lehdet
36 sivua, mustavalkoinen

Jyrki Nissisen Borgtron-lehti on edennyt jo yhdenteentoista osaansa. Borgtron-mutantti on edelleen jumissa jossain Kainuun korvessa. Surkea otus hautoo itsemurhaa ja tämän sadomasokistinen ”parisuhde” jalkanaamaisen Marjatta-olion kanssa saa yhä surkuhupaisempia piirteitä. Tällä kertaa Marjatta hylkää Borgtronin keskelle öistä talvimetsää. Mutantti harhailee pakkasessa ajatustensa ahdistamana – ”En voi jäädä tänne venaamaan, että ongelmanratkaisuplaneetta räjähtää ja säteily alkaa vaikuttamaan” -  päätyy penkomaan taukopaikan lehtiroskista – ”Tarvitsen pari tuhmaa kuvaa  liitteeksi tulevaan itsemurhakirjeeseeni” – ja lopulta tuhoaa hulluuskohtauksessaan suljetun bensa-aseman rakentaessaan ”Suomen suurinta hampurilaista”.

Borgtron 11 - Jyrki Nissisen kansitaidetta

Borgtron 11 lienee sarjan tähänastisista synkin osa. Ensimmäistä kertaa emme näe muita hahmoja kuin nimihenkilön, ellei hahmoksi lasketa Kainuun talvista metsämaisemaa, jonka puita Nissinen kyllä piiirtää poikkeuksellisella pieteetillä, ainakin verrattuna hänen tyypilliseen rujoon tyyliinsä. Tarina koostuu ainoastaan Borgtronin alati sekavammaksi ja synkemmäksi käyvistä mietteistä, aina siihen asti kun sekopäinen sankarimme toikkaroi alasti, verisenä ja lasinsirujen peittämänä autiolla huoltsikalla.

Olen ollut tunnustuksellinen Nissis-fani 2000-luvun alusta saakka, jolloin luin hänen ensimmäisiä pienlehtiään. Onneksi mies on pysynyt tuotteliaana sekä myös laajentanut repertuaariaan. Auttaja Hai on hämmentänyt Hesarin viikonloppuliitteen lukijoita jo pitkään ja Yli 10 000 koiran koiranäyttely -sarjakuvaromaani on huikeimpia Suomessa koskaan ilmestyneitä sarjakuvateoksia. Aiemmin koin tarvetta perustella mieltymystäni Nissisen tuotantoon, mutta hänestä – ja samalla minun mielipiteestäni – on tullut lähes valtavirtaa ja voinkin nyt lähettää terveisiä kaikille, jotka eivät pidä Jyrki Nissisen tuotannosta: voitte hypätä nuotioon ja kuolla.

Tekisi mieli sanoa, että Nissinen on ”kypsynyt” tekijänä, mutta se ei tekisi hänen tuotannolleen oikeutta. Vaikka Nissinen on aina pyörinyt härskien aiheiden parissa ja viljellyt alatyylisiä heittoja,  Nissisessä ei kyse ole koskaan ollut shokeeraamisesta tai jälkiteini-iän kapinasta. Nissinen katsoo todellisuutta 45 asteen kulmasta ja näkee jotain, mitä me emme. Hänen kirjoittamansa dialogi – tai tässä numerossa monologi – on täynnä päältä katsottuna järjettömiä heittoja, mutta kontekstissa ne toimivat. Borgtronin absurdiudessa ei ole mitään pakotettua, ei minkäänlaista tarvetta keksiä outoja juttuja pelkästään niiden keksimisen ilosta. Kaikesta venkoilustaan huolimatta Nissinen on tarinankertoja ja ymmärtää sarjakuvakerronnan päälle tarpeeksi irtautuakseen normeista. Hän harhaileekin alati kauemmas yleisesti hyväksytyistä tarinankerrontakäytännöistä. Borgtronin tarina nykii eteenpäin kuin soratielle hajoava Toyota Corolla, välillä hyytyen paikalleen kokonaan. Numeron 11 mykistävimmässä kohtauksessa Borgtron täyttää naistenlehden testiä sivukaupalla, lopulta päätyen synkkään lopputulokseen elämänsä laadusta.

Borgtron on kurjuuden ja mielisairauden suureepos. Jos se olisi elokuva, siinä olisi David Lynchin ohjaus ja Tommi Liimatan käsikirjoitus. Jos sävelteos, se olisi Philip Glassin sävellys Gösta Sundkvistin sanoilla. Nissisen käsissä perämetsän mielisairaan sekakäyttäjän elämä muuttuu absurdiksi, yleistettäväksi kuvaelmaksi nurkkaan ajetun mielen hitaasta rapautumisesta.

Minä olen Borgtron. Sinä olet Borgtron. Borgtron on totta.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Arvio, pienlehdet

Kuten nokkelimmat lukijat ovat saattaneet havaita, Katuojan uusi ulkoasu on tehty hätäisesti ja näyttää jokseenkin kuppaisen hevosen peräpukamilta. Vaikka työskentelenkin IT:n parissa, en ole web designer. Sarjakuvistani “nauttineet” tietävät, että visuaaliset kykyni ovat samaa tasoa kuin säkillisellä lekasoraa.

Katuojan vanhaa leiskaa hallitsi Rami Rautkorven suunnitelema mainio logopalkki:

Katuoja - vanha logo. Taide: Rami Rautkorpi

Uuden Vuosikymmenen Katuojaan on päätetty kuitenkin tilata uusi logo. Nyt minulla onkin ilo julkistaa…

SUURI KATUOJA-LOGOKILPAILU
Suunnittele Katuoja-blogille logo. Voittaja saa fantastisen palkinnon. Logon voi lähettää osoitteeseen otto.sinisalo@gmail.com .

Joitain ohjenuoria:
- logon tulee olla alle 540px leveä
- logon tulee olla reunoiltaan valkoinen (tai muuten valkoiselle taustalle sopiva)
- logossa voi käyttää Katuojan linkkiväriä #5588AA (vaaleansininen) teeman eheyden vuoksi

Kilpailuaikaa on maaliskuun 7. päivä 2010 asti. Pidätän oikeuden julkaista kaikki kilpailuun osallistuneet työt kertaalleen tässä blogissa. Voittajatyö kohotetaan blogin otsikkopalkkiin. Kuvan käytöstä t-paidoissa, julisteissa tai Senaatintorille rakennettavissa näköispatsaissa neuvotellaan erikseen.

Jos kilpailutöitä ei kuulu, olen pakotettu piirtämään logon itse. Lupaan, että lopputulos ei tule miellyttämään ketään.

Katuoja - logo 3.0, ensimmäinen luonnos

(Yllä oleva kuva saattaa olla tahaton alluusio tähän. Kuten Ilja Rautsi havaitsi viime merkinnän kommenteissa, todennäköisesti anastan kaikki ideani asiaa itse huomaamatta.)

Kategoria: Meta.
Tagit: Meta