Katuoja

Tänään tarjoan linkkejä. Alla on lista relevanteista linkeistä ja lähteistä, joita käytin Tampere Kuplii -tapahtuman luennossani. Mutta ennen niitä, Bachelor Frog tiivistää tutkimusmetodini viimeisen kuukauden ajalta:

Englanninkielisten nettisarjakuvien määrän pohjasin The Web Comics Listin yhteenvetoon. Tämän top kympistä löytyvät siis tämän hetken kuumimmat fetissi- ja nörttivitsisarjakuvat. Omavaraisten nettisarjakuvien lista on Wikipediasta, joten sen totuusarvo voi olla aavistuksen kyseenalainen. Wikipedian arvaus osunee kuitenkin jokseenkin kohdilleen.

Hilarity Comics edustaa hyvää, suurilta osin peliaiheista vitsisarjaa, tai ainakin aseistariisuvan kajahtanutta sellaista. Kertaluontoinen Loser Nerd Math Comics piikittelee nöröjen suosimalle XKCD-sarjikselle.

Loputtomasta kankaasta ja mikromaksuista kirjoitti Scott McCloud. Vaikka hän ennusti monta asiaa väärin, on hän silti yksi harvoista jotka edelleen viitsivät tutkia – ja ohjata – sarjakuvan tulevaisuutta.

Paras lähde tutustua kuvamarkoihin ja muihin meemeihin on Know Your Meme, kattava meemitietokanta. Sieltä löytyy artikkeleiden lisäksi myös mainioita meemejä ja niiden historiaa taustoittavia videoita.

Karvinen miinus Karvinen on edelleen päivittyvä nettisarjakuva, jota saa nyt myös painettuna albumina. Axe Cop on 5-vuotiaan Malachain Nicollen kirjoittama tarina poliisista, joka löytää “täydellisen palokirveen” – ja myös vuoden 2010 ehdottomia sarjakuvalöytöjä.

Hyvä kokoelma järjettömiä nettisarjakuvia esitellään Cracked.comin artikkelissa “The 5 Circles of Baffling Web Comic Hell”. Suomalaisiin folio-propellihattuihin ja heidän MS Paint -sarjakuviinsa voi tutustua Hommaforumilla.

Esimerkkeinä keskinkertaisuudesta käytin kotimaista Sosiaalisesti rajoittuneet -sarjakuvaa ja silkasta huonoudesta pahamaineista Ctrl+Alt+Del -sarjakuvaa, etenkin sen vallatonta keskenmenotarinaa. Huonoille nettisarjiksille ilkkuu, joskus oikeutetusti, The Bad Webomics Wiki. Huonoille pelisarjikselle on ansiokkaasti irvaillut myös Ben Croshaw Zero Punctuation -videossaan. Abhay Khosla tarjoilee hänkin tutustumisen arvoisen, aavistuksen psykoottisen katsauksen nettisarjakuviin vuonna 2010.

“Paras sarjiksissa” on Kate Beaton. Suomalaiset sarjakuvablogiesimerkkini löytyvät – yllätys, yllätys – Sarjakuvablogit.comin etusivulta. Tämän hetken lempinettisarjakuvani on Nedroid Picture Journal.

Tagit: Linkit, nettisarjakuva.

Esiinnyn ensi viikonloppuna Tampere Kuplii -tapahtumassa. Ohjelmaan sisältyy yksi paneeli ja esitelmä.

Lauantaina 20.3. kello 12.00 Finlaysonin Werstas-auditoriossa keskustelen Petri Hiltusen, Jouko Ruokosenmäen ja Rami Rautkorven kanssa Marvelin 30-vuotisesta taipaleesta Suomessa. Päädymme varmastikin saivartelemaan yli 30 vuotta vanhoista Ihmesarjoista.

Kello 16.00, samaisessa tilassa, puhun nettisarjakuvista. On mahdollista, että luen nettisarjakuvaa enemmän kuin sarjakuvaa paperilta. Olen huomannut viimeisen kymmenen vuoden aikana korvanneen kertakäyttöisen sanomalehtisarjakuvan yhtä lailla kertakäyttöisellä verkkosarjakuvalla. Huolimatta siitä silkasta volyymista nettisarjakuvaa jota kulutan, pidän nettisarjakuvia pääosin paperisarjakuvan aivovammaisena pikkuveljenä. Olen esitelmääni varten viettänyt tuhansia tunteja internetissä selvittääkseni, miksi näin on. Onko nettisarjakuva salaa relevantti, vai onko se hukannut potentiaalinsa? Oliko sillä potentiaalia ensinnäkään? Tule paikalle kuulemaan, kuinka pilkkaan suosikkisarjakuviasi!

Sarjakuva. Internetissa.

Se tulee olemaan… jotain. Tervetuloa paikalle.

Tagit: Hype, nettisarjakuva.

“Mitä mulla oli ennen skeneä? Ei mitään. Ei siis mitään!”
– Sarjakuvataiteilija (nimi muutettu) Rooster-ravintolassa sunnuntaina 7.10.2007

ROBOTRABBIT
Ninni Aalto
Nettisarjakuva

Skenessä on kivaa, ja kun skene on Lahdessa, Lahdessa on kivaa. Kuinka kivaa, kysytte? Esimerkiksi näin kivaa ja näin.

Ninni Aallon RobotRabbit on tuore lisäys suomalaiseen sarjisblogikenttään. Aalto on kuitenkin kaikkea muuta kuin uusi tekijä. Hän on useita lehden- ja kirjankansia tehnyt kuvittaja, sarjakuvataiteilija, jonka töitä on julkaistu mm. Tähtivaeltajassa ja Schattenissa sekä pitkän linjan järjestöaktiivi. “Inessä skenessä”, siis.

Sarjakuvablogien viehätys ja risti on siinä tavassa, jolla ne yhdistelevät luonnoskirjaa ja päiväkirjaa. Blogimerkinnät ovat usein hetken vaikutelmia tai hauskoja sormiharjoituksia. Parhaimmillaan sarjisblogimerkinnät ovat aidompia ja välittömämpiä kuin albumeihin tai lehtiin päätyneet työt. Syynä tähän on juuri matala julkaisukynnys, joka estää tekijää miettimästä sarjakuvaansa piloille. Toisaalta samasta syystä johtuen merkittävä osa blogisarjakuvaa on materiaalia, joka ei sellaisenaan kelpaisi paperijulkaisuun.

Aalto on parin viikon päivitysten perusteella siitä kiinnostava tekijä, että hänen työnsä ovat selkeästi hiotumpia kuin monien hänen kollegoidensa. Aallon piirroksissa ei ole luonnosmaisuutta kuin vain nimeksi: jos nämä ovat luonnoksia, Aalto piirtää valmista suoraan tussilla. Hänen viivatyössään on tarkkuutta ja voimaa, jossa voi nähdä vaikutteita Hernandezin veljeksiltä tai vaikkapa Terry Moorelta. Huomioitavaa on myös hänen sarjakuviensa huolellinen ja tarinan mukana elävä tekstaus.

Ensimmäisessä pitkässä blogisarjakuvassaan Aalto tarttuu vanhaan tuttuun standardiin, sarjakuvamuotoiseen röpöttelyraporttiin. Sisäpiirin skenevitsejä siis, mutta tarpeeksi etäältä kuvattuja ollakseen huvittavia myös sarjakuvassa esiintyviä hahmoja tuntemattomille. Aalto kunnostautuu myös karikatyyripiirtäjänä. Hän tavoittaa olennaisen ihmisen piirteistä ja saa heidät toimimaan sarjakuvahahmoina. Aalto myös piirtää ihmiset todellisuutta kauniimpina, rypyt siloiteltuna ja ruvet häivytettyinä. Minä tosin näytän Aallon sarjakuvissa vesipäiseltä mutantilta, mutta kyseessä voivat olla skenettämisen jäljet kasvoillani.

RobotRabbit on lisätty ainakin allekirjoittaneen selaimen kirjanmerkkeihin. Aalto on kyvykäs tekijä, jolta on ilmestynyt epätyydyttävän vähän julkaisuja. Toivon mukaan sarjakuvablogin päivittäminen aktivoi ja rohkaisee Aaltoa julkaisemaan lisää.

Tagit: Linkit, nettisarjakuva.

HILLOA KANSALLE!
Olli Hietala
Nettisarjakuva

Olli “Hillo” Hietala on selkeästi Limingan sarjakuvalinjan oppilaita. Myös hänet on nähtävästi opetettu ajattelemaan kynällään, olemaan pohtimatta liikaa lopputulosta ja luonnostelemaan nopeasti. Kuten olen jo monasti ehtinyt todeta, tämän kaltainen välittömyys sopii blogiympäristöön luontevasti.

Taajaan päivittyvä HILLOA KANSALLE! -blogi on sarja Hietalan päiväkirjamerkintöjä. Viime aikojen pääteemana ovat olleet Hietalan vähenevät sivaripäivät nimeltämainitsemattomassa mutta ilmeisen kafkamaisessa laitoksessa.

Hietalan erottaa edukseen sarjisblogaajien massasta hänen kykynsä kuvata ihmisiä. Hän on suomalaisen nettisarjisskenen parhaita karikatyyripiirtäjiä, jolla on kyky poimia muutamalla kynänvedolla kohteestaan olennaiset, tunnistettavat ominaisuudet. Hän ei myöskään kaunistele kohteitaan, vaan kuvittaa heidät karvoineen kaikkineen. Riemastuttavasti Hietala ei myöskään näytä sensuroivan omaa tajunnanvirtaansa:

Oudoin joulu ikinä. Ote Hietalan Kemi-päiväkirjasta

Hietala vaikuttaa Naamakustannuksen riveissä. Hän on myös lyhyellä listallani nuorista suomalaisista tekijöistä, joilta on lupa odottaa merkittävän kiinnostavia julkaisuja tulevaisuudessa.

Tagit: Arvio, nettisarjakuva.

DM OF THE RINGS
Shamus Young
Nettisarjakuva

Tämä sai minut hihittelemään, joten Shamus Young tekee jotain oikein: DM OF THE RINGS on roolipelinörtin näkemys siitä, miten J.R.R Tolkienin Taru Sormusten Herrasta etenisi, jos päähenkilöt toimisivat normaalin roolipelinörtin logikalla. (Lyhyt vastaus: huonosti.)

Youngin sarjakuvan “taide” koostuu ruutukaappauksista Peter Jacksonin Sormusten Herra -elokuvatrilogiasta – eräänlainen fotonovella, siis. Sen kerronta on fiktiivisen pelinjohtajan maalailua ja dialogi “pelaajien” keskinäistä nokittelua ja päänaukomista pelinjohtajalle. Sarja on tietysti täynnä viittauksia Dungeons & Dragons -roolipeliin, Tolkieniin ja vääjäämättä myös Monty Pythoniin. Toisin sanottuna se on niin läpeensä nörttiyden lävistämä, että luettuani kaikki sarjan toistaiset ilmestyneet 108 strippiä lyhyen ajan sisään pelkään muuttuneeni uudelleen neitsyeksi.

Seis, ei Pythonia.

DM of the Ringsin näkymätön pelinjohtaja on toivottoman ihastunut omaan kampanjaansa (ts. Sormusten Herraan) ja kuvittelee tosissaan kertovansa merkittävää, eeppistä tarinaa. Pelaajia puolestaan ei kiinnosta tarina pätkääkään, varsinkaan kun pelinjohtaja toistuvasti yrittää pakottaa heidät seuraamaan juonta orjallisesti. Sen sijaan heitä kiinnostavat vihollisten tappaminen, kokemuspisteet ja aarteet, ja he käyttäytyvät sen mukaisesti. Young onnistuu luomaan vaikutelman peliporukasta, joka pysyy koossa lähinnä velvollisuudesta, viallisesta ryhmädynamiikasta huolimatta.

DM of the Rings on parhaimmillaan kirotun hauska, mutta sarjakuvan kohderyhmä on myös toivottoman kapea. Pelkkä Tolkienin ja roolipelien tuntemus ei riitä vitsien ymmärtämiseen, vaan lukijalta oletetaan myös näkemystä siitä, miten huonosti toimiva roolipeliryhmä oikeasti käyttäytyy. Jos ei ole nähnyt läheltä epäonnistuneita roolipelikampanjoita, DM of the Rings tuskin näyttäytyy erityisen hauskana.

SUOSITUS: DM of the Rings vertautuu Rich Burlewin Order of the Stickiin. Mutta siinä, missä Burlew kertoo jonkinlaista tarinaa roolipeliviittausten toimiessa enenevissä määrin mausteena, Young keskittyy lähes pelkästään irvailemaan roolipelin ympärille kehittyvään vinksahtaneeseen sosiaaliseen kanssakäyntiin. Jos aihepiiri on tuttu, kaikella todennäköisyydellä DM of the Ringsista löytää naurettavaa. Muille Youngin sarjakuva on koko lailla arvoton.

Tagit: Arvio, nettisarjakuva.

JESUS AND MO
Mohammed Jones
Nettisarjakuva

Tänään on helatorstai, yksi kristillistaustaisen maailman tärkeimmistä ateistijuhlapyhistä. Se juhlistaa Jeesuksen taivaaseenastumista, mikä on metafora sille, kun vetten päällä kävelevä ihmisjumala lakkaa olemasta sellainen tyyppi, joka voisi ihan hyvin tulla kadulla vastaan, ja muuttuu ilmiselväksi mielikuvituksen tuotteeksi. Tai voin yhtä hyvin teeskennellä, että siitä helatorstaissa on kyse, sillä uskoin satuihin tai en, tänään minun ei tarvitse mennä töihin.

JESUS AND MO on sarjakuva, jossa vetten päällä kävelevä ihmisjumala on nimenomaan sellainen tyyppi, joka voisi ihan hyvin tulla kadulla vastaan, kuten myös hänen elämänkumppaninsa, Jumalan saneluja vastaanottava kauppamatkustaja Muhammed… ei kun siis Mo. Sarjakuva alkoi vuoden 2005 marraskuussa, Jyllands-Postenin Muhammed-pilakuvakohun ollessa aluillaan. Ensimmäisessä stripissä viitataan Muhammedin piirtämiskieltoon, jonka Mo yrittää kiertää ilmoittamalla olevansa paradoksaalisesti itsensä sijaisnäyttelijä. Jesus puolestaan pitää hyvin nolostuttavana sitä, että hänet kuvataan yleisimmin lannevaatteisena ja kuoliaaksi kidutettavana.

Moisesta kevyestä pilailusta siirrytään sarjan edetessä valtauskontojen perustavanlaatuisten absurdiuksien käsittelyyn. Jesus ja Mo tavataan useimmin joko yhteisestä sängystään lukemassa kirjoja (Raamattu ja Koraani, mutta myös Richard Dawkinsin “Jumalharha” ja Daniel Dennettin “Lumous murtuu”) tai kantakapakastaan väittelemässä ateistisen baariminnan kanssa. He eivät ole karikatyyrejä uskontojensa äärimmäisistä ilmenemismuodoista, vaan edustavat tavallisen tallaajan uskonnollisuutta kaikessa kognitiivisessa dissonanssissaan. Kapakassa istuessaan Jesus ja Mo ovat säännönmukaisesti täysin vihjeettömiä — Luojalta saaliiseen jääneitä, etten sanoisi — ja baariminna toimii tekijän äänitorvena laukoessaan tylyjä totuuksia uskonnollisista latteuksista. Keskinäisessä vuorovaikutuksessaan Jesus ja Mo saattavat kuitenkin äityä hyvin mietteliäiksi, kunhan vain eivät joudu kyseenalaistamaan uskontojensa perimmäisiä olettamuksia.

Kerratessani strippiarkistoa en odottanut purskahtavani nauruun niinkään usein kuin tein. Oikeastaan en odottanut nauravani ollenkaan. Luulin ehtineeni kyynistyä uskonnon suhteen jo sen verran, että siitä revittävä huumori kirvoittaisi korkeintaan katkeransuloisia hymyjä. Jesus and Mo kuitenkin sekoittaa pakkaa sen verran — joukossa on strippejä, joilla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa — että se onnistuu välillä yllättämään ja siten olemaan aidosti hauska.

Teknisesti Jesus and Mo on aivan kauhea tekele. Sen lisäksi, että sarjakuva on tehty leikkaa ja liimaa -menetelmällä, ne leikattavat ja liimattavat kuvat on piirretty erittäin huonosti (yhdessä stripeistä lasketaan leikkiä sarjakuvan tökeryydestä). Se, että tämä on täysin yhdentekevää lukukokemuksen kannalta, on selvä osoitus siitä, kuinka toimiva konsepti on. Piirtotaito on yhdentekevää webbisarjakuvassa, riittää että on jotain sanottavaa.

SUOSITUS: Jesus and Mo on pakollista luettavaa jokaiselle, joka haluaa todistaa toisille ja itselleen olevansa jumalaton ja cool. Mutta toistan itseäni.

Tagit: Arvio, nettisarjakuva.

Peräänkuulutin taannoin sarjakuvamuotoisia sarjakuva-arvioita. Miksi ei käytettäisi sarjakuvaa sarjakuvakritiikin välineenä?

Huutooni on vastattu. Limingan sarjakuvalinjan blogissa on julkaistu sarja opiskelijoiden kurssilla piirtämiä harjoitustöitä, joissa kommentoidaan sarjakuvan välineillä tunnettuja laatusarjakuvia. Tulokset ovat vaihtelevantasoisia – jotkin julkaisuista ovat ilmeisen nopeasti kyhättyjä harjoitustöitä – mutta kiinnostavia yhtä kaikki.

Kurssin vetäjä Keijo Alhqvist on pyytänyt opiskelijoita käyttämään kohdesarjakuvan tyyliä ainakin yhdessä arvion ruudussa. Mikko Mäkelän Glömp 8 -arvio toimii tässä suhteessa hauskasti: koska hän käyttää kokoelman räikeää värimaailmaa, arvasin nopeasti mistä teoksesta oli kyse, vaikken sarjakuvan nimeä heti ensin Mäkelän työstä bongannutkaan. Joukon parhaassa arviossa, samaisen Mäkelän luennassa Doug Allenin Stevenistä käytetään niin Allenin piirrostyyliä kuin myös tämän tapaa rytmittää sarjakuviaan. Vielä kun Mäkelä ei erityisesti arvosta Allenin ulosantia, lopputulos on tyylipuhdas diss.

Rami “You can’t believe it’s not Ville Ranta” Selinin Chris Ware -arvostelu liikkuu kiinnostavasti eri linjoilla. Pidän Selinin jäljestä ja minulla oli ilo olla mukana valitsemassa häntä viime vuonna Kemin sprinttistrippikisan voittajaksi, mutta hänen päätöksensä arvioida Waren teosta käyttämällä ominta tyyliään ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Se välittää Selinin lukukokemuksen arvion lukijalle, mutta ei kerro Waresta juuri mitään. Kritiikkinä se jää hyvin subjektiiviseksi. Mäkelän ja Selinin vertailu on kiinnostavaa: vaikuttaa siltä, että sarjakuvamuotoinen sarjakuvakritiikki on terävämpi, kun sen piirtäjä lainaa visuaalisia koukkuja arvioinnin kohteesta.

Arvioita sarjakuva-arvioista – en ole välttämättä ollut koskaan lähempänä insestiä. Limingan blogista löytyy myös lukuisia muita metasarjakuvallisia kokeiluja – nyt jo yli 100 kappaletta.

Tagit: Arvio, Linkit, nettisarjakuva.

Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, tätä lukiessanne olen Ruotsissa. Uuden sisällön sijaan ohjaan teidät maailman kenties parhaan webbisarjakuvan pariin:

“That’s right, take old Fuck You out for a spin today. You’ll be glad you did!”

Chris Onstadin Achewood: puhuvia pehmoeläimiä, alkoholistikissoja ja Philippe, joka on viisi. Nauttikaa.

Tagit: Linkit, nettisarjakuva.

Brittiläinen sarjakuvaharrastaja Steve Flanagan on tehnyt jotain, jota olen jo pitkään pitänyt hyvänä ideana: hän on pukenut sarjakuvakritiikin sarjakuvan muotoon. Hänen seitsenosainen arvionsa Bryan Talbotin Alice in Sunderlandista on luettavista Gad, Sir! Comics! -blogista.

Tämän kaltainen lähestymistapa saattaa toimia sarjakuvassa paremmin kuin muissa medioissa. Ainakin esimerkkejä metasarjakuvista on lukuisia, merkittävimpänä kenties Scott McCloudin eeppinen Sarjakuva – näkymätön taide. Jostain syystä metatasoille eksyminen tuntuu olevan erityisen luontevaa juuri sarjakuvalle. Vaikka toki intertekstuaalista kritiikkiä voi esittää esimerkiksi parodian tai pastissin muodossa vaikkapa elokuvassa, elokuvaa suoraan kommentoiva elokuva, elokuvakritiikkielokuva, on harvinaisuus ellei peräti täysin käymätön konsepti. Puhumattakaan vaikkapa veistoksen muotoon laaditusta kuvanveistokritiikistä!

Kuvan ja tekstin yhdistelmästä ja helppo rakentaa havainnollistavia esityksiä, jonka todistaa jo sarjakuvailmaisun käyttö opetusmateriaalissa. Sarjakuvan välineissä on myös runsas valikoima tapoja puhutella yleisöä suoraan. Sarjakuvamuotoinen sarjakuvakritiikki avaa kriitikolle kiinnostavia mahdollisuuksia keskustella teoksen kanssa. Se on myös pitkälti neitseellinen alue, johon mahtuisi paljon pioneerityötä. Flanagan esimerkiksi ei ota välinettä haltuun mitenkään erityisen innovatiivisesti, vaan seuraa Talbotin ja McCloudin esimerkkiä asettamalla teoksensa keskiöön oman puhuvan päänsä.

Miksi sitten minä en tee sarjakuvamuotoista kritiikkiä? Yksinkertaista – en osaa piirtää. Mutta sinä voisit tehdä.

Tagit: Linkit, nettisarjakuva.

Ei; ei Kiroileva siili. Se toinen.

EN VAAN OSAA
Milla Paloniemi
Nettisarjakuva

Milla Paloniemen Kiroileva siili oli maaliskuussa Mitä Suomi lukee -listan mukaan Suomen myydyin kirja. Kuten jo aiemmin todettu, Paloniemen strippisarjakuva on ollut ainutlaatuinen, ilmiömäinen menestys. Kiroileva siili on noteerattu merkittävimmissä tiedotusvälineissä ja sarjakuvan kotisivuilla on jo 10 000 rekisteröitynyttä käyttäjää.

Paloniemi on kuitenkin verrattain nuori, 23-vuotias. Jos se, miten yllättävä ja poikkeuksellinen suosio vaikuttaa nuoreen tekijään, kiinnostaa, ei hätää: meillä on aitiopaikat tekijän neurooseihin. EN VAAN OSAA -sarjisblogi dokumentoi Paloniemen arkea ja henkilökohtaisia tuntoja.

Kuten monet muutkin sarjakuvablogit, En vaan osaa tapahtuu arjen kehyksessä, mutta sarjat koostuvat enemmän tekijän tuntojen kuvailusta kuin arjen havainnoinnista. Tekijän takkutukkainen alter ego esiintyy käytännössä sarjan jokaisen stripin jokaisessa ruudussa. Lopputulos tuo lukijan lähelle tekijän ajatuksia: En vaan osaa on rehellinen, lähes tunnustuksellinen. Paloniemen sarjakuvat ovat ilmeisen nopeasti skitsattuja, mutta viimeistelemättömyys ja välittömyys toimii sarjakuvapäiväkirjan kontekstissa. Karikatyyrihahmojen ohella Paloniemen blogissa nähdään myös vapaampaa luonnostelua.

SUOSITUS: En vaan osaa sopii luontevasti suomalaiseen sarjisblogikenttään. Se on myös kiinnostava dokumentti tämän hetken suosituimman kotimaisen sarjakuvan noususta ja sen tekijän elämän murrosvaiheesta.

Tagit: Arvio, Linkit, nettisarjakuva.