Katuoja

Sarjakuvafestivaalit järjestettiin menestyksekkäästi toissaviikolla. Järjestäjänä olen suhteellisen tyytyväinen ja jokseenkin jo toipunut. Kiitos kaikille, toivottavasti viihdyitte.

Voi jälleen todeta, että Sarjakuvafestivaalien olemassaolo on edelleen perusteltua muunakin kuin myynti- ja harrastustapahtumana. Eräs Sarjakuvaseuran tärkeistä tehtävistä on kuitenkin sarjakuvan aseman edistäminen ja sarjakuvaan kohdistuvien ennakkoluulojen todistaminen vääräksi.

Kymmenien vuosien valistamistyön jälkeenkin voi päivälehtiä vilkaisemalla havaita, että vaikka asenteet ovatkin muuttuneet, ei työ ole missään nimessä ohi. Sarjakuvaa yleensä saatetaan verrata pornoon ja ammattitoimittaja voi olla aidosti kiinnostunut siitä, mikä sarjakuvassa muka voi kiehtoa aikuista miestä.

Pahimmassa välikädessä on tällä hetkellä manga, joka tunnetusti viehkoo voimallisesti lapsia ja nuoria. Voin kuvitella, miltä mangapäivän 18.9 Tennispalatsille houkuttelemat sadat rooliasuiset nuoret voivat sivullisen silmissä näyttää: vieraalta, jopa pelottavalta. Sarjakuvaa yleensä harrastavienkin keskuudessa törmää häkellyttävän negatiivisiin asenteisiin mangaa – sarjakuvaa, siis! – kohtaan. Tämä tosin johtuu osittain siitä, että niin merkittävä osa suomeksi saatavilla olevasta mangasta on sangen keskinkertaita viihdelukemistoa. Saatavuustilanteen korjautuminen on kuitenkin vain ajan kysymys, mutta asenteiden muuttuminen tulee kestämään.

Lienee ilmeistä kaikille alaa seuraaville, ettei manga ole mikään sarjakuvan muoti-ilmiö, vaan jatkuvasti merkittävämmäksi muuttuva osa länsimaista sarjakuvakulttuuria; merkittävä osa sen tulevaisuutta. Valtavirran tiedotusvälineet ovat myös hiljattain alkaneet kiinnostua manga- ja animefanikulttuurista. Eletään kriittisiä aikoja. Kaivataan tietoa japanilaisesta pop-kulttuurista. Kuka sitä antaisi, paheksumatta ja kaunistelematta?

Anime-lehti on saavuttanut nopeasti suuren suosion. Lehden toimittajakunnalla on syvääkin tietoa alasta ja etenkin viime numeroissa on nähty hyviä yleiskatsauksia manga- ja animekulttuurin ilmiöihin. Siltikin, lehden näkökulma on aktiiviharrastajan ja sen ulosanti on suunnattu aktiiviharrastajille, etenkin nuorille sellaisille. Lehti palvelee yleisöään hyvin, mutta satunnaista lukijaa huonommin. Tämän lisäksi Anime-lehti keskittyy nimensä mukaisesti animaatioon, sarjakuvan jäädessä vähemmälle.

Otava on julkaissut hiljattain Paul Gravettin teoksen Manga – 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa. Brittiläisen Gravettin näkökulma mangaan ei ole varsinaisesti ulkopuolinen, mutta hän on tutustunut siihen vasta varttuneella iällä. Tämä antaa Gravettille tiettyä perspektiiviä, joka usein puuttuu mangaa koko ikänsä harrastaneilta. Manga-kirjassa hän käy kärsivällisesti mutta tiiviisti läpi mangan historian ja siirtyy kuvaamaan japanilaisen sarjakuvan lajityyppejä. Mangaa ei käsitellä tyhjiössä, vaan se liitetään laajemmin japanin historiaan ja kulttuuriin. Gravett ei sievistele, vaan kertoo taidemangan ohessa myös roska- ja viihdesarjakuvasta. Suuri kahvipöytäkirja on kauniisti kuvitettu havainnollisilla esimerkkisivuilla käsitellyistä sarjakuvista.

Manga – 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa on olennainen teos. Toisaalta se auttaa maallikkoa ymmärtämään mangaa, toisaalta se auttaa harrastajaa näkemään mangan suuremmassa kontekstissa. Parhaassa tapauksessa se voi antaa molemmille välineet keskusteluun japanilaisesta sarjakuvasta mielekkäällä tavalla: ilman älyllistä likinäköisyyttä, ilman ennakkoluuloja. Nyt jos koskaan sille olisi tarve.

Valokuvat: Jukka Vuorinen

Kategoria: Kolumni.
Tagit: manga