Katuoja

Tämä aamu: istun isäni autonkuljettajan kyydissä matkalla Lushuniin pohtimassa sitä, että tätä nykyä minun yleensäkin pitää kirjoitaa lauseita, joissa esiintyy fraasi “isäni autonkuljettaja”. William (Dalianlaisilla nuorilla on toisinaan tapana käyttää koulussa saamaansa englanninkielistä nimeä ollessaan tekemisissä länkkäreiden kanssa) soittaa autostereoissa Enyaa, joka ei varsinaisesti auta lieventämään jyskyttävää päänsärkyäni. Olen krapulassa tutustuttani Dalianin yöelämään edellisenä iltana.

Kelataan taaksepäin. Eilisilta: Wong-Kar Wai’n elokuvasta nimensä anastastanut yökerho 2046 on lauantai-iltana ammuttu täyteen. Kahden kerroksen klubilla soitetaan paikallisia diskohittejä, tanssilattia on täynnä ja baarimikot syöksevät tulta, kirjaimellisesti: tämä on ohjelmallinen ravintola. Olen paikan ainoa länsimaalainen ja naapuripöydän nuoret miehet miehet adoptoivat nopeasti yksin istuvan turistin, haluten ilmeisesti demonstroida kiinalaista vieraanvaraisuutta. Ei niin, että tietäisin, sillä korvia raiskaavan melun yli ei kuule omaansa, saati sitten naapurinsa ääntä. Kaadamme viski-jäätee-sekoituksia laseihimme ja “Kampai!” -huutojen säestyksellä kiskomme niitä alas ihan liian monta ns. raivolla. Drinkit eivät ole halpoja: maassa, jossa tehtaan insinöörin nettopalkat liikkuvat sadan euron tienoilla, kolme euroa juomasta on paljon. Kiinaan on kuitenkin syntynyt uusi sukupolvi, jolla on varaa ja halua käyttää rahaa itseensä – tai satunnaisiin honteloihin länkkäreihin, joiden kiskominen tanssilattialle epäilemättä huvittaa vielä seuraavanakin päivänä. Dalian on kasvun kaupunki, jossa tarpeeksi hyväosainen nuori voi saavuttaa länsimaisen elintason tai paremmankin.

Dalian: kaupunkikuvaa puistosta

Kelataan taaksepäin. Perjantai: lento Pekingistä Dalianiin kiertää kaupungin yllä. Alun perin sotilaskentäksi rakennettu lentoasema on aivan keskellä kaupunkia, joten ikkupaikalta avautuu huima näkymä Dalianin rahtisatamaan ennen kuin kone laskeutuu Mig-hävittäjien reunustamalle kiitoradalle. Lahdelle on ankkuroitu kymmeniä jos ei satoja kerrostalon kokoisia konttilaivoja odottamaan vuoroaan. Japanilaiset, venäläiset ja kiinalaiset alukset piirittävät satamaa, joka on rakennettu täyteen valtavia varastosiiloja aivan vesirajaan saakka. Dalianissa on kuusi miljoonaa asukasta ja kaksi miljoonaa ulkopaikkakuntalaista töissä täyttämässä kauppa- ja teollisuuskaupungin kasvavaa nälkää.

Kelataan taaksepäin. Edeltävällä viikolla olen Suomessa lukemassa Kiina-aiheisia faktoja lehdistä ja nettisivuilta sekä katselemassa Kiina-aiheisia dokumentteja. Länsimaisia kirjoituksia Kiinasta tuntuu hallitsevan jonkinlainen kunnioituksen sekainen pelko: Kiina on se maa, joka tekee kaiken paremmin, halvemmalla ja välittämättä kustannuksista ympäristölle tai kansalaisilleen. Kiina rakentaa puhelimesi, vie työpaikkasi ja nauraa alentuvasti päälle. Maailman vanhin sivilisaatio on noussut takaisin jaloilleen perimään velkojaan. Yhdysvaltojen on pakko lähentyä Kiinaa, koska maa on velkaa Kiinalle niin paljon, että Kiina voi romahduttaa Yhdysvaltain talouden pelkästään alkamalla periä saataviaan. Kiina etsii jalansijaa Afrikasta, koska Kiinalaiset tuotteet ovat tarpeeksi edullisia monille afrikkalaisille ja koska Kiina haluaa päästä osingoille esimerkiksi Nigerian huomattavista luonnonvarosta. Jättiläinen on nälkäinen.

BOW BEFOLE YOUL NEW CORONIAR MASTELS: Pekingin olympialaisten yhteistyökumppani mainostaa Pekingin lentoasemalla.

Tämä aamu: Lushun on Dalianin hallintoalue, joka sijaitsee 40 kilometriä kaupungin ydinkeskustasta. Vajaan tunnin automatkalla näen rakennustyömaan toisensa jälkeen, nostokurkien ympäröiviä pilvenpiirtäjiä, muovilla päällystettyjä keskeneräisiä kerrostalokomplekseja ja työporukoita kaivamassa viemäriputkia tien viereen. Lahdelman kala- ja katkarapúfarmeilla partioi kymmeniä kalastusaluksia.

Tunne on outo: eurooppalaiseen stagnaatioon tottuneena – Europa universalis; olemme jo saavuttaneet kaiken, joten voimme istua muistomerkiemme ympäröimänä odottamassa (odottamassa mitä? Loppua?) ja pitämässä verisin kynsin ja hampain kiinni saavutetuista eduista – on hämmentävää olla kasvun monumenttien ympäröimänä. Ehkä Tulevaisuus näyttää tältä, ajattelen kun päänsärky alkaa väistyä.

Kategoria: Kolumni.
Tagit: turismi