Katuoja

On jälleen se aika vuodesta, kun kolumnistit, kriitikot ja viihdekirjoittajat kytkevät autopilotin päälle. Merkittäviä tapahtumia listataan, ihmisiä luetteloidaan, teoksia arvotetaan, yleistyksiä tehdään. Kyllä, on vuosiretrospektiivien aika.

“Vuoden parhaat” -listoja lukiessa käy sääliksi niitä kovaonnisia teoksia, jotka julkaistiin alkuvuodesta. Jos toimittajaparka ei muista mitä teki eilen, onnea matkaan vaan tammikuun tarjonnan muistelemisessa. Onneksi vuoden alkupuoli on Suomessa perinteisesti sarjakuvakustantajien kuiva kausi, merkittävien teosten ilmestyessä syksyn kirja- ja sarjakuvatapahtumiin.

Joten enköhän muista olennaisimmat, ainakin omasta mielestäni tärkeimmät sarjakuvat. Ja sitä paitsi asioita on hauska listata.

Suomen sarjakuvavuosi 2004 oli erinomaisen mielenkiintoinen. Hyvien julkaistujen sarjakuvien määrä oli viime vuosien kuivaan kauteen verrattuna huikea. Suuret kustantajat kuten WSOY, Otava ja Tammi yrittivät herätellä omaa sarjakuvakustannustoimintaansa henkiin muutamalla hyvällä panostuksella: Joe Saccoa, Lewis Trondheimia, Marjane Satrapia ja Christophe Blainia suomennettiin. Arktinen Banaani -kustantamo marssi esiin voimalla, panostaen erityisesti kovakantisiin albumeihin. Yhtiö on julkaissut niin strippikokoelmia, klassikkoja kuin uutta kotimaista sarjakuvaakin. Arktinen Banaani näyttää jatkavan ensi vuonna vähintään yhtä aktiivisena, pitäen kirjakauppojen hyllyt täynnä uutta, suomenkielistä sarjakuvaa.

Asema kustannus julkaisi tapansa mukaan vähän, mutta hyvää. Kahden uuden Laikku -antologian lisäksi Asema laajensi käännössarjakuviin julkaisten Lewis Trondheimin omaelämäkerrallisen albumin. Tommi Musturin kustantama Glömp esitteli puolestaan jälleen kattavasti uutta kotimaista taidesarjakuvaa. Eurooppalaiseen sarjakuvaan satsannut Jysäys-antologialehti yritti valloittaa lehtikioskit, mutta aika näyttää, miten hankkeen lopulta käy.

Egmont kustannus jatkoi supersankarisarjakuvien säännöllistä julkaisua, mutta yllätti myös muutamalla kiinnostavalla erikoisjulkaisulla. Aion kirjoittaa yleiskatsauksen Egmontin vuodesta 2004 Katuojaan myöhemmin.

Vuonna 2004 julkaistiin myös pitkästä aikaa kaksi suomenkielistä, sarjakuvasta kertovaa kirjaa: Heikki Jokisen kattava ja persoonallinen Sata sarjakuvaa sekä Ville Hännisen toimittama Suomalaisia sarjakuvantekijöitä, josta olen jäävi sanomaan mitään siihen itse kirjoittaneena.

Kaiken kaikkiaan, huikea määrä uutta sarjakuvaa. Skeptikko minussa sanoo, ettei tästä voida mennä kuin alas: markkinat on kyllästetty, suuret kustantajat pettyneet vaatimattomasti markkinoitujen laatusarjakuvien menestykseen, pienemmät turhautuneet isompien jalkoihin jäämisestä, kirjakaupat apaattisia. Siltikin, ensi vuoden alustavat julkaisuohjelmat eivät lupaa katovuotta. Viime vuosien täydellisestä lamautuneisuudesta ollaan päästy, nyt seurataan miten suomalaiset sarjakuvakustantajat löytävät paikkansa.

PARAS KOTIMAINEN SARJAKUVA 2004: Matti Hagelberg: Kekkonen (Otava)

Matti Hagelberg oli ensimmäisiä suomalaisia sarjakuvantekijöitä, joista opin aidosti pitämään. Hänen vinksahtaneet B.E.M -sarjakuvansa olivat aikanaan minulle jotain uutta: absurdeja, tiedostavia ja hauskoja katkelmia Hagelbergin luomasta maailmasta, jonka Marsilaiset, Joulupukki, Jacques Costeau ja oikeastaan tarvittaessa ketkä vain jakoivat sulassa sovussa. Kaoottista B.E.M -maailmaa hallitsi kuitenkin sen oma, sisäinen logiikka. Se oli symmetrinen, huolellinen kokonaisuus, mielipuolen kuvittelema suhteiden ja sääntöjen verkosto.

Kaunista, kovakantista KEKKONEN-sarjakuvajärkälettä lukiessa on helppo muistaa, miksi aikanaan ihastuin Hagelbergin sarjakuviin. Miehen vuosia piirtämä suurtyö esittelee B.E.M -maailman Presidentti Urho Kekkosen. Hagelbergin Kekkonen lainaa todellisen Urho Kekkosen hahmosta ikonisimmat puolet ja kärjistää ne, muuttaa ne fantasiaksi. Kekkonen hiihtää; Kekkonen kalastaa; Kekkonen varttuu oravien kasvattamana; Kekkonen käy Marsissa; Kekkonen jahtaa avaruusolentoja Elviksen kanssa. Fantasiasta huolimatta tarinassa on paikoin tunnistettavuutta, yllättävää inhimillisyyttä, joka syntyy arkisen kohdatessa erikoisen.

Kekkosen legenda muuttuu Hagelbergin käsissä osaksi B.E.M -maailman riemastuttavaa hulluutta. Huolellisella raapetekniikalla kuvitetun sarjakuvan sivut ovat täynnä yksityiskohtia, visuaalisia oivalluksia ja symboleita. Hagelbergin kerronta on haastavaa, usein kuljetetaan päällekkäisiä tarinoita rinnakkain, risteillen kimuranteissa ruutusommitelmissa. Huumori rinnastuu tragediaan, absurdi arkipäiväiseen. Kokonaisuus on eeppinen.

Kekkonen on vuoden 2004 paras kotimainen sarjakuva. Siinä on aistittavissa nerouden kosketus.

KUNNIAMAININTA: Ville Pynnönen: Unikurkialan tarinoita: Alinka (Arktinen Banaani)

Kunnollista kauhufantasiasarjakuvaa suomessa? Muiltakin kuin Petri Hiltuselta? Usko pois. Ville Pynnönen yllätti näkemyksensä yhtenäisyydellä ja piirrostyönsä valmiudella. Pynnösen Twin Peaks -henkinen kauhutarina ansaitsee vikoineenkin paikkansa vuoden parhaiden kotimaisten sarjakuvien joukossa. Erityismaininnan annan Pynnösen tekstaustyöstä, joka on kiinnostavinta aikoihin näkemääni.

Aiempi arvio Alinkasta

KUNNIAMAININTA: Pauli Kallio, ym: Laikku 04 (Asema)

Aseman kustannuksen Laikku-antologiaa vietiin kiinnostavaan suuntaan kokoelmalla Pauli Kallion käsikirjoittamia omaelämäkerrallisia tarinoita. Lyhyet, suomen tunnetuimpien nuorten tekijöiden kuvittamat sarjakuvanovellit piirtävät kiinnostavan kuvan suomen tunnetuimmasta sarjakuvakirjoittajasta, tämän elämästä ja kyvyistä kertojana. Vaikka kokoelma onkin paikoin epätasainen, Kallion tapa tehdä oman elämänsä tapahtumista samastuttavia ja tunnistettavia sarjakuvia tekee albumista erinomaisen luettavan.

Aiempi arvio Laikku 04:sta

Ensi viikolla listojen kokoaminen jatkuu – vuorossa ovat vuoden parhaat käännössarjakuvat ja englanninkieliset sarjakuvat.

Kategoria: Kolumni.