Katuoja katsoo televisiota: Battlestar Galactica

18.06.2009 - 11:12 / Otto Sinisalo.


Matkallani kohti keskinkertaisuuden ydintä olen istunut kotonani ja katsonut amerikkalaisia televisiosarjoja. Viime aikoina moni, minä mukaan lukien, on ehtinyt toitottaa yhdysvaltalaisen television elävän jonkinlaista renessanssia. On väitetty, että jatkuvajuoniset televisiosarjat ovat muuttuneet kertakäyttöisestä satunnaisviihteestä kohti todellista taidetta. Joidenkin poikkeustapausten kohdalla tämä pitääkin todistettavasti paikkansa, mutta surullinen totuus on, että merkittävä osa televisiosarjoista on edelleen sietämättömän kertakäyttöistä tauhkaa – fakta, joka paljastuu julmasti, kun ne katsoo nopeasti läpi DVD:lta viikottaisten annosten sijaan.

BATTLESTAR GALACTICA -sarjan 1. kausi oli ensimmäinen koskaan ostamani TV-sarja DVD:lla. Nyt sarjan viimeinenkin kausi on saatavilla. Juuri jatkuvan, hitaasti avautuvan juonensa vuoksi Galactica on ollut otollista katsottavaa juuri intensiivijaksoissa, useampi jakso kerrallaan. Mutta juuri intensiivinen katseluaikataulu on omiaan paljastamaan muutaman ikävän faktan: Battlestar Galactican kirjoittajat mitä ilmeisimmin keksivät juonta sitä mukaa, kun sitä kirjoittivat ja kun on aika antaa vastauksia, he sanovat “se oli taikaa”.

Battlestar Galactican piti olla televisioscifin suuri valkoinen valas, se oikeasti hyvä televisiosarja, joka sattuu vain sijoittumaan avaruuteen. 2000-luvun Battlestar Galactica siis perustuu 1970-luvulla alkaneeseen, nykyään varmaankin noloksi campiksi luettavaan avaruusseikkailuun, jossa ihmiskunnan jäänteet etsivät uutta kotia murhanhimoisten Cylon-robottien takaa-ajamana. Konseptin modernisointi ottaa selkeän pesäeron edeltäjäänsä ja reipashenkisen avaruussodan sijaan meille esitellään veren maku suussa selvitymisensä puolesta kamppaileva joukko ihmisiä jatkuvassa kuolemanvaarassa. Sisäkohtaukset on kuvattu klaustrofobisissa, pimeissä lavasteissa, mutta niiden vastapainoksi nähdään lähes psykedeeliseksi painovoimabaletiksi yltyviä avaruustaisteluita.


Miten niin raamatullisia viittauksia?

Battlestar Galactican eduksi on luettava, että sen tarina lähtee liikkeelle nopeasti. Tavallisesti telescifin ongelmana on ollut hitaus, jota fanit ovat olleet valmiita puolustamaan. “Kunhan jaksat katsoa ensimmäiset kaksi kautta”, he sanovat, “pääsee tarina kunnolla liikkeelle.” Samalla argumentilla Josef Fritz sai varmasti lapsensa pysymään kellarissa. “Ensimmäisen parin vuoden jälkeen se alkaa tuntua kodilta.” Kiitos, Joe: vilkaisen niitä Buffy-videoita ihan kohta.

Battlestar Galactica lähtee kuitenkin juosten liikkeelle ja pitää momentin enimmäkseen esimerkillisesti puolellaan. Ihmiskunnan tuhouduttua avaruudessa harhailevat jäänteet elävät jatkuvassa puutteessa ja kokevat toistuvia menetyksiä, sukeltaen yhä syvemmälle epätoivoon ja eläen hetkessä. Tämä ei ole kliinisen kiillotettua seikkailuscifiä, vaan itsensä suorastaan koomisen kuolemanvakavasti ottavaa avaruusoopperaa. Mukaan mahtuu vain kourallinen sarjan uskottavuutta syöviä selkeitä täytejaksoja, joissa puidaan ihmiskunnan jäänteiden sisäpolitiikkaa. Jos maailmankaikkeudessa on jäljellä enää 40 000 ihmistä, ketä kiinnostaa pääsevätkö he äänestämään ja onko lehdistön sananvapaus kunnossa?

Battlestar Galactica on täynnä angstia. Kaikki hahmot naivat, vetävät viinaa sekä huumeita ja hallusinoivat samalla, kun taustalla soi Bob Dylanin säveltämä (ja Jimi Hendrixin tunnetuksi tekemä) All along the Watchtower, tehden kokonaisuudesta jonkinlaisen avaruus-Woodstockin. Paitsi että hahmoilla on kurjaa jatkuvasti: he kyräilevät, irvistelevät ja murisevat, harhaillen pimeissä lavasteissa hautoen itsemurhaa, niin kuin olisivat ehdolla esiintymään avaruuteen sijoittavaan Unelmien sielunmessun jatko-osaan, ohjaajana Lars von Trier. Onneksi näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan ainakin siedettäviä ja parhaimmillaan fantastisia, kuten James Callisin esittämä universumin suurin nilkki, hysteerinen Cylon-kollaboraattori Gaius Baltar.

Battlestar Galactican koko viisivuotinen juonikaari oli alusta alkaen mystiikan värittämä, seisten tukevasti enemmän perinteisen fantasian kuin todellisen science fictionin puolella. Meille kerrottiin jumalista, ennustuksista ja muinaisista astronauteista. Vaikka sarjan mystiikassa olikin moniselitteisyyttä, ei ollut lopulta yllätys, että sarjan finaali syöksyy päätää pahkaa pseudouskonnolliseen mustaan aukkoon.

Varoitus! Kuvan alla JUONIPALJASTUKSIA Battlestar Galactican viimeisestä jaksosta!


Näin itse asiassa tapahtuu Galactican viimeisessä jaksossa

Tarinan lopussa käy ilmi, että Jumala on todellinen, maailma on täynnä maagisia enkeleitä ja lopuksi avaruussankarit temmataan taivaaseen, jossa he lyöttäytyvät yhteen Jeesuksen kanssa ja ratsastavat yksisarvisilla taistelemaan dinosauruksia vastaan. Liioittelen vain hieman.

Henkistynyt loppuratkaisu ei ole kuitenkaan yllätys, sillä sarja edetessään uppoaa yhä syvemmälle new age -höttöön. Ja mitä voi olettaa sarjalta, joka nähtävästi perustuu Mormoniuskontoon?

Onneksi Battlestar Galactica on ollut vahvasti hahmovetoinen sarja ja se sitoo päättyessään hahmojen tarinat yhteen sievästi. Tämä antaa sarjan panttivankina viisi vuotta viruneelle katsojalle miellyttävän lopullisuuden tunteen. Tätä TV-sarjat tekevät: ne saavat katsojan välittämään itsestään ja kestämään heikotkin jaksot, koska me haluamme nähdä, mitä hahmoille tapahtuu ja haluamme nähdä meille lopuksi luvatut vastaukset. Ja sitten, kaikesta huolimatta, jäämme kaipaamaan päättynyttä sarjaa.

Kuin pääsisi lopulta ulos kellarista ja silti löytäisi itsensä ajattelemasta, että olihan siellä juoksevaa vettä ja ruokaakin tuotiin melkein joka päivä.

Kategoria: Arvio.
Tagit: ,



3 vastausta - “Katuoja katsoo televisiota: Battlestar Galactica”

  1. Anonymous Kirjoittaa:

    "Tavallisesti telescifin ongelmana on ollut hitaus, jota fanit ovat olleet valmiita puolustamaan. "Kunhan jaksat katsoa ensimmäiset kaksi kautta", he sanovat, "pääsee tarina kunnolla liikkeelle." "Minua syytetään yleensä siitä, että sanon suoraan, mitkä jaksot ovat hyviä, mitkä huonoja, ja kehotan usein skippaamaan monen tuotantokauden edestä jaksoja. Olen KÄSKENYT heitä olla katsomatta OLLENKAAN niitä "paria ensimmäistä tuotantokautta".Kun minulta kysyttiin kerran, että mitä jaksoja Smallville sarjasta (n. 9 tuotantokautta) kannattaa katsoa, kirjotin listan, jossa oli pilotti, ja 24 jaksoa pitkin sarjaa. Suurinosa oli kauden päätösjaksoja. Henkilö kertoi myöhemmin hänen elämänsä muuttuneen selkeästi helpommaksi, kun hänen ei tarvinnut katsoa kaikkien ostamiensa omaisuuksia maksavien dvd-boksiensa jaksoja. Kyseinen henkilö syöksyi jostain syystä myöhemmin vararikkoon.

  2. JussiP Kirjoittaa:

    Sarjakuvatapaamisten Joss Whedon -fanclubin pääjehuna tunnen velvollisuudekseni kommentoida tekstissä esilletuotuja virheellisiä näkemyksiä.Buffy ei tarvitse paria kautta käynnistyäkseen. Se on hyvä jo heti alusta. Laatutaso laitetaan paikalleen ennen ensimmäistä alkutekstisekvenssiä. Tiedän tämän koska tarkastin sen juuri DVD:ltä. Sarjan sisäisen logiikan ja draivin selittämiseen riittää pelkkä pilottijakso. Melkoinen suoritus verrattuna tekstissäkin mainittuun nykytapaan viivyttää kaikkea mahdollista.Toisen, kolmannen ja etenkin neljännen kauden aikana taso nousee hyvästä erinomaiseksi. Alas tullaan vasta kuutoskauden nurkilla.

  3. Anonymous Kirjoittaa:

    Jos joku tosissaan hurahtaa BG:n perusteella mormoniksi, niin siitä vaan. Oikeasti kyse on kai kierrätyksestä – dramatiikan kannalta "valmis" mytologia on käyttökelpoisempi kuin hatusta vedetty mä-keksin-iha-ite – uskonto (MäKii?).Jos BG pyrkii tuputtamaan mormoni-uskoa, niin samalla se myös "käännyttää" urpoja Arkaaisen Kreikan (TM) polyteismiin – onhan BG:n tärkeimmät jumaluudet nimetty kreikkalaisten jumalien mukaan: Hera, Afrodite. Jotta tilanne olisi vielä sekavampi, on Kreikan ylijumala mukana roomalaisten versiona eli Jupiter.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus