Katuoja

CITY OF SILENCE

Image Comics

Warren Ellis, Gary Erskine

106 sivua, värillinen

PIKKU VAMPYYRI MENEE KOULUUN

Arktinen Banaani

Joann Sfar

34 sivua, värillinen

Tiedän, olen myöhässä. Täytän tänään fossiiliset 25 vuotta ja hei: vanhat miehet unohtelevat asioita. Mitä minun taas pitikään kirjoittaa? Ai niin.

Kirjoittaja Warren Ellisin ja kuvittaja Gary Erskinen yhteistyö CITY OF SILENCE julkaistiin alun perin vuonna 2000, mutta valmistui jo vuosia aiemmin. Nyt yksiin kansiin koottu kolmiosainen minisarja on selkeästi temaattinen aasinsilta, joka yhdistää Ellisin aiempia sci-fi-sarjakuvia (Lazarus Churchyard) uudempiin (Transmetropolitan).

Stealthin kaupungissa ideat ovat vaarallisia. Kaupungin salainen poliisi valvoo, ettei vahingollisiksi katsotut ideat pääse keksijänsä päätä pidemmälle. Tarina seuraa kolmea ajatuspoliisin agenttia, jotka selvittävät tietokoneistettujen okkulttisten salajuonta. Hyvin kahdeksankymmenlukulaista, eikö? Jos kyberpunk ei olisi kuolleempi kuin Isaac Asimov, City of Silence varmaankin luokiteltaisiin genreen.

Ellis tarjoilee tapansa mukaan ilahduttavan pornografisia, väkivaltaisia ja misantrooppisia välähdyksiä tulevaisuudesta. Kuten Transmetropolitanissakin, kuviteltu yhteiskunta ei ole kulttuurisesti tai aatteellisesti yhtenäinen, vaan iloinen sekamelska erilaisia etnisiä, poliittisia ja uskonnollisia ryhmiä, jotka Ellis ronskisti karrikoi. Tämän kaltainen tulevaisuudenkuvaus on ajan myötä muodostunut Ellisille enemmänkin maneeriksi. Julkaisuajankohtanaan tarina oli varmastikin tuoreempi, nyt se tuntuu kertaukselta. Myös ylivoimaiset, välinpitämättömät päähenkilöt ovat enemmänkin miehen tuotannolle tyypillisiä stereotypioita kuin hahmoja.

Albumin alkeellisella tietokonegrafiikalla toteutettu kansi muistuttaa, miksei tietokonegrafiikkaa pidä käyttää sellaisenaan sarjakuvissa. Sisäsivut ovat sen sijaan laatua: Erskinen viehättävän ohutviivainen ja selkeä jälki toimii hyvin kontrastissa käsikirjoituksen vaatimien groteskien tapahtumien kanssa.

SUOSITUS: City Silencessa nähdään Warren Ellis tukeutumassa ideoihin, joista myöhemmin tulivat hänen maneereitaan. Näyttää sievältä, joka tapauksessa. Ellisin tuotannon ystäville.

Vau, sarjakuvia lapsille: Joan Sfarin PIKKU VAMPYYRI.

Mutta lukevatko lapset sarjakuvia? Muuta kuin mangaa? Arktinen Banaani -kustantamo on ollut kaukaa viisas ja naamioinut albumin kovakantisen lastenkirjan näköiseksi. Pettymys lapsiperheen kotona lieneekin armoton, kun paljastuu että kyseessä onkin sielua mädättävä sarjakuvakirja.

Ja sangen hyvä sielua mädättävä sarjakuva se onkin. Joan Sfar on arvostetuimpia uuden polven ranskalaisia sarjakuvantekijöitä, nähtävästi syystäkin. Sfar on tehnyt erilaisia sarjakuvia L’Association-kustantamolle ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Lewis Trondheimin kanssa.

Pikku Vampyyrin nimihenkilö on epäkuollut, joka elää kummitusten ja hirviöiden kansoittamassa kartanossa. Ikuisesti nuorella vampyyrilapsella on kuitenkin tylsää ilman kavereita. Hän haluaa mennä kouluun, mutta mitä tehdä kun koulu on auki päivisin ja vampyyri voi liikkua vain öisin?

Mitään lässyn-lässyn-Disneyskeidaa Pikku Vampyyri ei ole. Sfarin tarinassa on mainiota ilkikurista huumoria ja poliittista epäkorrektiutta. Päähenkilön taikakoira aukoo päätänsä armottomasti ja sivuosissa nähtävät hirviöt ovat ihastuttavan anarkistisia, niin kuin meno albumissa yleensäkin. Kun Pikku Vampyyrin ihmiskaveri tuodaan tutustumaan kummituskartanoon, juostaan pian kilpaa hautuumaalla ja kylvetään mudassa.

Välillä vakavoidutaankin. Kauhuolioiden kanssa kun ollaan tekemisissä, ei synkkyydeltä voi välttyä. Mainitaan itsemurhat ja kuoleminen – rohkean tuntuista lastensarjakuvalta. Jumalastakin puhutaan, eikä mitenkään erityisen kunnioittavaan sävyyn.

Sfar on taitava graafikko. Hän piirtää ruudut täyteen pientä viivaa, joka saa kuvat näyttämään eläviltä. Hahmojen design on oivaltavaa ja niiden reaktiot hienosti kuvattu. Yksityiskohtaisissa kuvissa on katseltavaa moneksi lukukerraksi.

SUOSITUS: Lastensarjakuva, jolla on hampaat. Huvittaa aikuisiakin: kerrankin sarjakuva aidosti “kaikenikäisille”.

Näin tällä viikolla. Huomenna aion juhlia lähestyvää kuolemaani kuin jonkinlainen alkoholilla toimiva risteilyohjus ja sitten ensi viikolla kirjoittaa muistini menettäneenä nämä arviot uudelleen. Keitä te taas olittekaan? Pois nurmikoltani!

Kategoria: Arvio.