Katuoja

QUEEN & COUNTRY, VOL. 6: OPERATION: DANDELION

Oni Press

Greg Rucka, Mike Hawthorne

116 sivua, mustavalkoinen

SPIDER-MAN 9/2004

Egmont kustannus

Paul Jenkins, Humberto Ramos

52 sivua, värillinen

Tervetuloa Katuojaan. Sarjakuvafestareista on selvitty. Vino pino albumeita ja lehtiä odottaa arviointia. En ole tosin ehtinyt juuri aivan tuoreimpia sarjakuvia lukea, joten tällä viikolla käydään läpi pari poimintaa hiljattain luettujen sarjisten pinosta.

QUEEN & COUNTRY on edennyt kuudenteen kokoelmaansa. Iso-Britannian tiedustelupalvelun “minder” -agenteista ja näiden esimiehistä kertovassa sarjassa pysytellään tällä kertaa visusti Englannin maaperällä. Päähenkilöiden osastoa uhkaavat rajut leikkaukset tai kenties lakkauttaminen kun uudenlaista tiedustelupolitiikkaa ajava tuore johtaja Barclay on astumassa virkaan. Kenttäagenttien päällikkö Crocker tekee sopimuksen vaikutusvaltaisen alivaltiosihteerin kanssa pelastaakseen osastonsa: hän tutkii alivaltiosihteerin puolesta maanpaossa Lontoossa majailevan Zimbabwelaisen diplomaatin taustat. Ongelmia syntyy, kun kotimaan tiedustelu ei luonnollisesti pidä tunkeilijoista reviirillään ja Crocker joutuu toimimaan salassa Barclaylta.

Kuulostaa kirotun pitkäveteiseltä, eikö? Väärin.

Queen & Country erottelee miehet pojista. Se on perustellusti varttuneiden lukijoiden sarjakuva. Kirjoittaja Greg Ruckan monimutkaisesti polveilevat, kimurantin poliittiset juonet eivät ole helppoja seurattavia. Kerronnaltaan modernissa sarjakuvassa ei ole tapahtumia selittäviä ruutuja tai monologeja. Rucka luottaa kuvien ja dialogin kantavan tarinaa. Queen & Country ei myöskään seuraa klassista toimintatarinan kaavaa, jossa lukijan kärsivällisyys aina lopulta “palkitaan” väkivallan purkauksella. Tarinoiden ratkaisut ovat dramaattisia, mutta samalla pidäteltyjä, hienovaraisen toteavia. Mitään ei alleviivata. Rucka odottaa lukijalta paljon, mutta jos on valmis näkemään vaivaa lukukokemuksen eteen, Queen & Country palkitsee.

Ruckan toteava kerronta jättää paljon kuvittajan varaan. Queen & Countryssa on nähty uusi piirtäjä lähes jokaisessa albumissa. Tällä kertaa remmiin astuu Mike Hawthorne, jonka ligne claire -tyyppinen kuvitus toimii sarjan henkeen loistavasti. Hawthorne ei tavoittele täydellistä realismia, vaan karrikoi hieman. Ratkaisu sopii tarinaan, jossa lukijan pitää pystyä lukemaan hahmojen ilmeitä ja reaktioita. Hawthorne onnistuu vaikeassa tehtävässä ja pitää lukuisat dialogikohtaukset elossa vaihtelemalla kuvakulmia tehokkaasti.

Queen & Country kertoo pääasiassa prosessista. Hahmoilla on selkeät tavoitteet, josta kertoo jo tarinoiden otsikointikin: jokainen kokonaisuus on “operaatio”. Sarjakuva on tapahtumavetoinen ja hahmot ovat alisteisia juonelle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Ruckan hahmot olisivat mielenkiinnottomia, päin vastoin. Hahmojen kehitys on hienovaraista, niin kuin Queen & Countryn draama yleisestikin. Hahmoille annetaan tilaa, vaikkakin juonta edistävien tapahtumien aikana ja niiden välissä. Operation: Dandelionissa nähdään kuitenkin totuttua enemmän puhtaasti hahmovetoisia kohtauksia, kun Rucka muuttaa rohkeasti sarjan status quota. Päähenkilöt reagoivat kollegansa kuolemaan ja uusi minder esitellään. Rucka esittelee virkistävän intohimottomasti uuden agentin homoseksuaalisuuden ja hänen kohtaamansa ennakkoluulot erikoisjoukoissa. Jälleen yksi merkki siitä, miten Rucka kirjoittaa aikuisille.

SUOSITUS: Queen & Country ei ole helppo sarjakuva, mutta se on vaivan arvoinen. Se on ajankohtainen ja aidon tuntuinen kuvaus kansainvälisestä politiikasta ja vainoharhaisesta maailmasta, jossa selkeitä vihollisia ei enää ole ja vaarallisin uhka saattaa majailla viereisessä toimistossa. Näin tehdään sarjakuvaa aikuisille.

Uusimmassa SPIDER-MANISSA Tohtori Mustekala tekee paluun, oletettavasti Marvelin elokuvaosaston vaatimuksesta. Kyseessä on alku jo kolmannelle Paul Jenkinsin kirjoittamalle viisiosaiselle tarinalle, jossa hän esittää tulkintansa suositusta superroistosta.

Se muistuttaa nopeasti siitä, miksi alun perin pidin Jenkinsista ja se jälkeen potkaisee minua perseelle muistuttaen, miksi enää en. Velmut kohtaukset Peter Parkerin omituisten ystävien parissa huvittavat. Jenkinsin vahvuudet ovat pienissä tarinoissa, hauskoissa sivuhahmoissa ja kadunmiehen näkökulmassa supersankarointiin. Kun hän vakavoituu, ovat tulokset pateettisia. Supersankarisarjojen ystävät muistanevat Originin.

Tohtori Mustekala palaa, ja Jenkins yrittää uskotella tämän olevan vaarallisempi kuin aiemmin. Valitettavasti hän ei tee mitään niin vaikuttavaa, että uskottelu onnistuisi. Jää nähtäväksi, minkälainen superroiston juoni on tällä kertaa, mutta Jenkinsin aiempien tarinoiden perusteella en odota suuria.

Humberto Ramos on periaatteessa pätevä kuvittaja, mutta hän on väärä henkilö kuvittamaan Jenkinsin materiaalia. Hän ei kuvita liikettä ruutujen sisällä vauhtiviivoilla tai muilla tehokeinoilla, jonka vuoksi hänen kerrontansa toimintakohtauksissa on hyvistä kuvakulmista huolimatta puisevaa. Esimerkiksi hänen tapansa piirtää ilmassa lentävät luodit ohuiksi viivoiksi on tuskallisen epädramaattinen. Välittyvä vaaran tunne ei ole merkittävä, kun luodit näyttävät lukijalle sadekuurolta.

SUOSITUS: Kolmas kerta toden sanoo, viimeistään? Jenkinsin tuorein superroistoeepos vaikuttaa yhtä pitkäveteiseltä kuin edeltäjänsäkin.

Kategoria: Arvio.