Katuoja

UNIKURKIALAN TARINOITA: ALINKA

Arktinen Banaani

Ville Pynnönen

256 sivua, mustavalkoinen

Tällä viikolla Katuojassa alkaa syksyn albumiuutuuksien käsittely. Koska albumeita tai muuten kiinnostavia uutuussarjakuvia on työnnetty markkinoille viime viikkoina poikkeuksellisen paljon, jatkuvat albumiarviot pitkälle syksyyn. Seuraavaksi arvioitavina ovat mahdollisuuksien mukaan Jysäys, Asema-kustannuksen uutuudet, Valon Prikaati ja Timo Mäkelän Rooma.

Ensimmäisenä vuorossa on kuitenkin Ville Pynnösen UNIKURKIALAN TARINOITA: ALINKA. Järkälemäinen Alinka-albumi on jatkoa Napatuotteen vuonna 2000 julkaisemalle Unikurkialalle. Varsinaiseksi jatko-osaksi Alinkaa ei kuitenkaan voi luonnehtia, sillä vaikka itse en ole Pynnösen aiempaan albumiin tutustunutkaan, pystyin lukemaan Alinkan ongelmitta.

Unikurkiala on fiktiivinen tila – yhtä aikaa paikkakunta ja mielentila – jossa unen ja todellisuuden raja hämärtyy. Vertailu Pynnösen esikuvaksikin luonnehditun David Lychin Twin Peaksiin lienee väistämätöntä: nimiensä mukaisesti molemmissa yhtenä keskushahmona on tapahtumapaikka, tunne siitä miten ympäristö ja sen pimeä historia vaikuttaa hahmoihin; varmuus siitä, miten tarina ei voisi tapahtua missään muualla. ”Bob” saalistaa vain Twin Peaksissa, Alinka vaanii vain Unikurkialassa.

Justus Pyhähuhta on nuori taideopiskelija Unikurkialan taidelukiossa, ja lahjakas sellainen. Tai näin ainakin tämän mentori, rehtori Stålhammar antaa suojattinsa ymmärtää. Stålhammar on ottanut Justuksen siipiensä suojiin osiltaan sovittaakseen vanhoja syntejään, jotka alkavat nostaa päätään. Ongelmaton ei ole kompleksinen Justuskaan, jota repivät itsetuhoinen suhde vanhempaan naiseen, uusi ihastus ja opiskelijakollegoiden kateus.

Intohimojensa ohella tarinan päähenkilöitä ajavat eteenpäin unissa ja hallusinaatioissa näyttäytyvät henkiolennot. Huivipäinen nainen tarjoaa pelastusta, koukkunokkainen Alinka kadotusta. Keskeiseksi symboliksi nouseva siipirikko kurki edustaa taas hahmojen tekemiä valintoja, kenties. Mikään Kreikkalainen tragedia sarjakuva ei nimittäin ole: vaikka henkimaailman olennot ohjailevatkin hahmoja, kadotuksensa tai pelastuksensa he tekevät itse. Henget vain tarjoavat vaihtoehdot.

Pynnösen taidoista sarjakuvantekijänä kertoo se luontevuus, jolla tarina siirtyy valvetilasta uniin, harhoihin ja takaisin. Albumi on kiitettävän helppolukuinen ja lähestyttävä. Runsas symboliikka lisää tarinaan vain tasoja, jotka lukija voi halutessaan avata useampien lukukertojen jälkeen. Toisin kuin monet aikalaisensa, Pynnönen ei kavahda tekstin käyttöä. Hän ei selitä liikoja, mutta runsas dialogi tekee kokonaisuudesta helpommin lähestyttävän ja hahmoista samastuttavampia. Pynnönen käyttää tekstiä myös tehokeinona. Hänen itse tekstaamansa puhekuplissa nähdään kiinnostavia oivalluksia: puheen kaiku pimeässä käytävässä on paksumpaa fonttia, katkeran naisen hyvästit valuvat jääpuikkoina.

Pynnösen pelkistävä tyyli piirtää hahmoja toimii hyvin. Liika realismin tavoittelu olisi tehnyt siirtymistä valvetodellisuudesta unimaailmoihin helposti vähemmän luontevia. Hahmojen reaktiot välittyvät piirteettömiltä kasvoilta tehokkaasti: tavallaan hahmojen kasvoilla ei ole mitään muuta kuin ilme, pelkkä visuaalinen symboli. Voimakkaat mustat pinnat hallitsevat sivuja, kuten kauhutarinalle sopiikin.

Erinomaisista lähtökohdistaan huolimatta Alinka jää kuitenkin kokonaisuutena hieman epätyydyttäväksi. Osasyy on tarinan yllätyksettömyys: vaikka sivuhahmojen kohdalla Pynnönen yllättääkin taitavasti, päähenkilöiden kohtalon voi aavistaa ja lopun tragedia on ennakoitavissa. Myös Stålhammarin ja Justuksen suhteelle olisi kaivannut selkeämpää tilinpäätöstä. Nyt Justus kääntyy suojattiaan vastaan ikään kuin tarinan pakottamana, toisen hahmon aloitteesta. Lopussa Justus ei vaikuta niinkään vahvalta kuin helposti manipuloitavalta. Stålhammarin dramaattinen kaari on tosin riipaisevampi.

Jos Alinkaa vertaa mainittuun Twin Peaksiin, huomaa kaipaavansa myös Alinkassa Lynchin tyyppistä äkkiväärää huumoria, jota vasten peilattuna Lynchin tarinan kauhut näyttivät entistä pelottavimmilta. Nyt väistämättömän tragedian lohduttomuus etäännyttää lukijaa sarjakuvasta.

SUOSITUS: Sarjakuvantekijänä Pynnösellä on näkemystä. Alinka on kokonaisuutena ehjä kauhufantasia, lajinsa kenties ainoa edustaja Suomessa.

Lehdistötiedote ja näytesivuja albumista

Kategoria: Arvio.