Amatööritunti

14.09.2005 - 0:59 / Otto Sinisalo.


Ote Naisen kanssa -sarjakuvasta. Stéphane Rossen taidetta.Yli kymmenen vuotta säännöllisesti Helsingin sanomien Nyt-liitteessä ilmestynyt Naisen kanssa -sarjakuva on kiinnostava, varsinkin kontekstissaan. Verrattuna sanomalehtisarjakuvaan yleensä se on suorastaan älykäs. Teppo Sillantauksen ja Mikael Gyllingin kirjoittama ja ranskalaisen Stéphane Rossen piirtämä strippisarjakuva herättää myös intohimoja. Hiljattain ajauduin humalaiseen väittelyyn siitä, onko kyseessä aidosti tarkkanäköinen analyysi parisuhteesta vai humoristisella etäännyttämisellä sovinisminsa haltuun ottava loukkaus. Koska väittelyn toinen osapuoli oli nainen ja minä enimmäkseen selkärangaton mies mitä tulee tasa-arvokeskusteluun, käännyin lopulta jälkimmäiselle kannalle. Siltikin, kirkkaassa päivänvalossa ja selkeässä mielentilassa tarkasteltuna Naisen kanssa on molempia: se flirttailee sovinismin kanssa, mutta vaati erityistä herkkänahkaisuutta, että siitä voisi aidosti loukkaantua. Sarjakuvan subversiivisuus varmistaa sen, että sen mahdolliset sovinistiset tulkinnat menevät ohi, ellei niitä osaa erityisesti etsiä.

Nyt-liitteessä (9.9.2005) kerrottiin, että sarjaa uskollisesti kuvittanut Rosse
on jäämässä toistaiseksi tauolle ja hänet korvaa sarja vaihtelevia taiteilijoita. Tämä on kiinnostavaa, sillä Naisen kanssa on pitkälti Rossen sarjakuva. Sillantauksen ja Gyllingin havainnot naisen ja miehen suhteesta ovat paikoin nokkelia, mutta harvemmin aidosti kiinnostavia. Sarjan vetonaula on aina ollut Rossen nyrjähtäneen ironinen, popkulttuurikuvastosta lainaava kuvitus. Hänen korvaamisensa on mahdotonta, mutta tulee olemaan kiinnostavaa nähdä hänen tuuraajiensa yrittävän.

Erityisen kiinnostava on Nyt-liitteessä julkaistu lista näistä sarjan tulevista vierailevista kuvittajista: Risto Suomi, Marjatta Tapiola, Rosa Liksom ja Cris af Enehielm ovat kuvataiteilijoita, mutta kukaan heistä ei ole tunnettu erityisesti sarjakuvantekijänä vaikka joillain heistä onkin tuotannossaan julkaistua sarjakuvaa. Perinteisestä kuvataiteesta sarjakuvaan siirtyminen ei ole helppo, vaikka näin voisi nopeasti kuvitellakin. Sarjakuvakerronta on kuitenkin taito, joka pitää erikseen opetella. Sarjakuvasivun rakenne, sarjakuvan rytmi ja sarjakuvalle ominaiset elementit eivät ole helppoja hallita. Kokenutkin piirtäjä on ilman harjoitusta sarjakuvantekijänä amatööri.

Eräänlainen varoittava esimerkki on kuvataitelija Jarmo Mäkilä, joka kokeili jotain vuosia sitten siipiään sarjakuvapiirtäjänä kahdella albumillaan (Aavekaupunki, Daydreamer). Muutaman lausunnon perusteella Mäkilän suhtautuminen sarjakuvaan koettiin ylimieliseksi ja hänen kahta albumiaan kritisoitiin rajustikin. Pääosin kritiikki oli oikeutettua: Mäkilä on kelpo maalari, mutta sarjakuvantekijänä hän ei ollut kypsä. Jälkikäteen tarkasteltuna pitää todeta, että paljon kehnompiakin sarjakuvia on Suomessa julkaistu ja että kritiikin ankaruus johtui varmasti osittain Mäkilän oletetusta asenteesta sarjakuvaa kohtaan, ajatuksesta siitä että kuka tahansa pystyy tekemään sarjakuvaa kunhan osaa vain piirtää.

Jää nähtäväksi, miten Rossen saappaita täyttävät taiteilijat onnistuvat. Tuleeko lopputuloksesta samanlainen sylkykuppi, kuin Mäkilän sarjakuvatuotanto? Veikkaan, että vastaanotto tulee olemaan paljon Mäkilän saamaa lämpimämpi, sillä Naisen kanssa käyttää perinteisesti melko vähän puhekuplia, hetkestä-hetkeen siirtymiä tai muita sarjakuvalle ominaisia elementtejä. Sellaisenaan se soveltuu hyvin tällaiseen kokeiluun. Kuka tietää, ehkä Nyt-liitteen uhkapeli onnistuu jollain tasolla lähentämään sarjakuvaa ja perinteistä kuvataidetta. Ainakin se varmistaa sen, että Naisen kanssa pysyy edelleen kiinnostavana, seuraamisen arvoisena sarjakuvana.

Kategoria: Kolumni.



Yksi vastaus - “Amatööritunti”

  1. Anonymous Kirjoittaa:

    Kuka vielä jaksaa lukea Naisen kanssa -sarjakuvaa? Eikö siinä ole eväät käytetty moneen kertaan? Parisuhdeanalyysina se menee mielestäni ohi maalin. Ainakaan itse en ole samastunut naishahmoon millään tavalla, vaikka olenkin nainen. Käsittämättömiä karikatyyrejä, parhaimmillaankin vain vieraannuttava lukuelämys.Mäkilästä vielä: en minäkään ole koskaan ymmärtänyt sitä kovaa kritiikkiä minkä hänen “sarjakuvansa” saivat, vaikka en itsekään niihin ole sen kummemmin tykästynyt. Kyllä, ne olivat sarja pysäytyskuvia, mutta mitä siitä? Tyylihän se on sekin?

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus