Kuvanauhakoneen sydämessä

4.02.2006 - 16:33 / Otto Sinisalo.


On kulunut päivälleen neljä vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäisen sarjakuvakritiikkini. Kirjoitan edelleen. On kulunut kuusi päivää siitä, kun lähdin Angoulêmesta. Näen edelleen unia sarjakuvista.

Herge lumisateessaEnsimmäistä kosketustani Angoulêmen sarjakuvafestivaaleihin on vaikea kuvalla. Neljä päivää, 200.000 kävijää, tuhansia kutsuvieraita, satoja kustantajia. Vanha kaupunki on koristeltu sarjakuvalla ja festivaalien aikana kadunkulmasta ei voi kääntyä törmäämättä kustantajan telttaan, sarjakuvanäyttelyyn, vaihtoehtotapahtumaan tai sarjakuvapuotiin. Viikon ajan kaupunki elää ja hengittää sarjakuvaa. Angoulêmessa kodittomat eivät kerjää, he myyvät omakustanteitaan.

Erilaisten impulssien määrä on suorastaan väkivaltainen. Aisteja rasitetaan jatkuvalla tulvalla: tässä on uusi albumi, tässä on maailmantähti signeeraamassa, tässä on näytteillä orginaaleja, tässä on luonnollista kokoa oleva Tintti-patsas. Se on tungosta, se on hysteriaa, se on festivaali.

Ranskalainen sarjakuva on oikeaa, ammattimaista teollisuutta. Se on suuri, kovaääninen kone, joka sylkee ulos 2000 albumia vuodessa. Suurten kustantajien osastot ovat persoonattomia kuin kodinkonemessujen kojut. Kauppojen hyllyt ja telttojen pöydät pursuavat uusia sarjakuvia, jotka on toteutettu paikallsella laadulla: kaikki suuria, kovakantisia, kauniita laitoksia. Käännösalbumit ovat säännöstään paremman näköisiä kuin alkuperäiset.

Ja silti toistuvasti puhutaan “sarjakuvan kriisistä”: ranskalaista sarjakuvaa uhkaavat milloin manga, milloin videopelit, milloin apatia. Kone on nälkäinen, se tarvitsee alati uutta: Japanilaisen sarjakuvan jälkeen korealainen sarjakuva on marssinut ranskalaisille sarjakuvamarkkinoille. Nyt kiinalaiset ilmoittavat seuraavansa perästä. Ja Suomi? Tänä vuonna suomalaistekijät ovat joukolla esillä niin näyttelyissä kuin festivaalin puheohjelmassa. Verrattain uusia, nuoria tekijöitä on julkaistu käännöksinä. Ville Ranta on piirtänyt Lewis Trondheimin käsikirjoituksen pohjalta albumin. Albumin kymmenentuhannen kappaleen ensipainos myytiin loppuun viikossa. Kuuletteko koneen käyvän?

Festivaalien silkka valtava skaala on myös tavallaan demokratisoiva: kaikki ovat pieniä Angoulêmessa. Kukaan ei pääse olemaan diiva. Kustannusmogulit, piirtäjäsupertähdet, toimittajat ja fanit kohtaavat samassa pöydässä. Juon drinkin lapsuuteni piirtäjä-idolin kanssa.

Lauantaipäivänä Angoulême on lumen peitossa. Paikalliset leikkivät lumisotaa, autot ajelevat päin seiniä, bussit eivät kulje, junat myöhästelevät. Iltapäivällä kävelen pois festivaaleilta kapeita, jäätyneitä katuja vanhan kaupungin laidalle. Istun kahville ja tupakalle, viivyttelen paluuta keskustaan. En osta yhtään sarjakuvaa.

Kategoria: Kolumni.



3 vastausta - “Kuvanauhakoneen sydämessä”

  1. roju Kirjoittaa:

    “Ranskalainen sarjakuva on oikeaa, ammattimaista teollisuutta. Se on suuri, kovaääninen kone, joka sylkee ulos 2000 albumia vuodessa.”Eps, tämä lienee lapsus. Oikea luku lähempänä 20:ä kuin kahta tuhatta. Justiin näin sen luvun jossain mutta koska aivoni ovat styroksia, en saata sitä muistaa. En tiennyt että tää tulee kokeeseen.edit: tarkistin ja voitit kirkkaasti: 3600 nimekettä josta uutuuksia 2701 ja mangaa 1172. Tiesin taipuvaisuuteni suurenteluun mutta tuo oli jo jotain.2004 myytiin 43,3 miljoonaa albumia.

  2. roju Kirjoittaa:

    siis tarkoitin 20 tuhatta.

  3. Otto Sinisalo Kirjoittaa:

    Sen nimikemäärän otin ulkomuistista, lähteenä Benoit Mouchardin puhe Kemissä 2005. Silloin oli naurussa pitelemistä, kun Hra. M kertoi miten ranskalainen sarjakuva on kriisissä – vain 2000 nimikettä vuodessa, eikä sarjakuvia sanomalehdissä juuri lainkaan! Zut alors!

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus