Romantiikkaa, toimintaa ja puuksi muuttuva robotti

5.01.2007 - 11:00 / Otto Sinisalo.


Michael Bay ohjaa elokuvaa Transformers-tuoteperheen hahmoista. Kesällä ensi-iltansa saavaa elokuvaa ympäröi tyypillinen innostuneen odotuksen ja pedantin valittamisen kulttuuri. Toisaalta lapsuuden robottihahmot halutaan kovasti nähdä valkokankaalla, toisaalta halutaan, että elokuva tehdään “oikein”, uskollisena lähdemateriaalille.

Seaspray, romanttinen pääosamme.Satunnainen ajatus eilen tuopilla: uskollisuutta lähdemateriaalille vaativat fanit unohtavat, että lähdemateriaali on useimmiten kosmisen typerää. Otetaan esimerkki suoraan autenttisesta lähdemateriaalista. Transformers-animaation jaksossa Sea Change tapahtuu seuraavaa: Seaspay, kerrostalon kokoinen robotti, rakastuu toisella planeetalla asuvaan merenneitoon. Kylvettyään planeetan taikalähteessä Seaspray muuttuu meri-ihmiseksi voidakseen olla mielitiettynsä kanssa. Samassa jaksossa paha robotti huijataan samaisessa lähteessä muuttumaan puuksi.

Romantiikkaa, toimintaa ja puuksi muuttuva robotti: selvästikin aineistoa, joka ansaitsee tulla siirretyksi valkokankaalle sellaisenaan.

Jokaista esimerkiksi Simon Furmanin kirjoittamaa kelpo Transformers-tarinaa kohden on puolen tusinaa animaatiota tai sarjakuvaa, joissa ei ole hiventäkään järkeä. Itse toivon, että Michael Bay tuotantotiimeineen pidetään mahdollisimman kaukana lähdemateriaalista ja hän tekee kaksituntisen spektaakkelielokuvan, jossa murhanhimoiset jättiläisrobotit teurastavat toisiaan ja tuhoavat kiinteistöä.

Toisaalta, Transformers: The Girl Who Loved Powerglide on aikuisviihde-elokuva, joka vain odottaa tekemistään.

Kategoria: Kolumni.
Tagit: ,



Yksi vastaus - “Romantiikkaa, toimintaa ja puuksi muuttuva robotti”

  1. Ilja Rautsi Kirjoittaa:

    Minusta elokuvamaailma kaipaa lisää kosmisen typeriä tarinoita joihin on syydetty bruckheimermainen kasa kokaiinilla kyllästettyjä rahatukkoja. Dreamcatcherista on jo liian kauan aikaa, Taistelukenttä maasta puhumattakaan.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus