Katuoja

DRAMACON OSA 1
Pauna media group
Svetlana Chmakova
192 sivua, mustavalkoinen

DRAMACON on osa yhdysvaltalaisen TokyoPop-yhtiön niin sanottua OEL-mangajulkaisuja (Original English Language Manga). Termi on tietysti kauhistus kaikille, joille manga tarkoittaa yksinomaan japanilaista sarjakuvaa – tämähän on nyt sitä pelättyä pseudomangaa!

Toisaalta ymmärrän kritiikin: OEL-tyyppiset leimat enemmänkin kannustavat tekijää imitoimaan tiettyjä japanilaisen sarjakuvan maneereja kuin luomaan omaa tyyliään. Kun pokkarin takakannessa lukee manga, se on paketoitu kuin manga, voidaanko olettaa, että piirrosjälki, joka ei toista mangamaneereita päätyy julkaistavaksi sarjassa? Pauna media group on alkanut julkaista TokyoPopin on-se-mangaa-ihan-varmasti-on -tuotteita Suomessa, ensimmäisinä Bizenghast ja Dramacon.

Dramaconin keskusidea on hupaisan intertekstuaalinen: se on yhdysvaltalaisille sarjakuvamessuille sijoittuva ihmissuhdedraama. Nuori käsikirjoittaja Christie saapuu tapahtumaan myymään pienkustanteitaan poikaystävänsä ja kavereidensa kanssa. Asiat mutkistuvat, kun Christien poikaystävän öykkäröidessä tyttö ihastuu naapuripöydän naamiaisasuiseen heppuun.

Parhaimmillaan Chmakova on kuvittaessaan conin friikkisirkusta ja con-kokemusta yleensä. Miljöökuvauksessa on tunnistettavaa hektisyyttä ja epätodellisuutta. Irvaillessaan jenkkiläisen sarjakuvaskenen omituisuuksille Chmakova onnistuu olemaan paikoin oikein hauska.

Kuvatessaan Christien orastavaa ihastusta Dramacon pysyy myös hyvin koossa. Kaikki on somaa ja samastuttavaa, mutta merkittävin ongelma on tarinan keskeisessä konfliktissa. Christien poikaystävä on nimittäin kuvattu niin vastenmielisenä mulkvistina, että on oikeutettua toivoa päähenkilön päätyvän yhteen uuden ihastuksensa kanssa. Toisaalta tarina ei anna yhtään järkisyytä sille, miksi Christie yleensäkään on poikaystävänsä kanssa.

Dramaconin kuvitus on hyvinkin maneerista, kuten odottaa sopiikin. Chmakova liioittelee hahmojensa reaktioita, käyttää pelkistettyjä chibi-hahmoja ja dekompressoi kerrontaa dramaattisimmissa kohtauksissa. Ongelmallisinta on tapa, jolla Chmakova liioittelee Christien joka ikistä reaktiota. Tästä johtuen minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista käsitystä siitä, miltä Christien pitäisi näyttää. Mielessäni hahmo on oikeastaan vain kumisesti vääntelehtivä kasa piirteitä, jotka eivät muodosta mitään mielekästä kokonaisuutta – eräänlainen autismin kuvaus sarjakuvamuodossa, siis, mutta tuskin mitään mitä tekijä tarkoitti.

SUOSITUS: Ongelmista huolimatta Dramacon oli mutkaton ja paikoin kiinnostavakin sarjakuva. Se palvelee parhaiten kaltaisiani tarinan intertekstuaalisista elementeistä kiinnostuneita lukijoita – sarjakuva-aktiiveja, siis.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Arvio, manga