Syytän muusaa

8.05.2007 - 22:25 / Otto Sinisalo.


Miksi kukaan meistä tekee mitään? Jos ei ole pakko, joko elääkseen, elättääkseen tai muusta väistämättömästä velvollisuudesta? Miksi emme vain istu kotonamme ja tuijota seinää?

Syytän muusaa. Teen aina niin.

Kun puhun muusasta, en välttämättä tarkoita ihmistä, vaan inspiraatiota yleensä, oli se lihallinen tai ei. Kun pyörii keskellä yötä sängyssä puiden juuri ennen nukkumaan menoa saamaansa ideaa, muusa puhuu. Kun aloittaa työskentelemään jonkin hankkeen parissa eikä suostu lopettamaan, ennen kuin se täydellinen? Muusa, jälleen.

Kyseessä ei tarvitse olla taiteen tekeminen. Muusa voi inspiroida tekemään parempia putkiremontteja, vakaampia tietokoneohjelmia tai, poimiakseni satunnaisen, täysin sepitteellisen esimerkin, parempia vitsejä Hämähäkkimies-sarjakuvista.

Joskus voimme olla onnekkaita ja muusa ei olekaan ainoastaan abstrakti mielentila, vaan ihmishahmoinen inspiraatio: lihaa ja verta. Joku, jonka kanssa voimme puhua; joku, jota voimme koskettaa.

Yli vuoden ajan olen ollut onnekas.

Olen neurootikko, joka analysoi asioita puhki. Useammin kuin en, tiedostan missä tilanteessa olen ja mitä ihmiset ympärilläni ajattelevat. Tällä on tapana halvauttaa päätöksentekoani. Yksin minun pitää ponnistella saavuttaakseni keskinkertaisuuden huimaavat korkeudet.

On olemassa valokuva, minusta ja hänestä. Se on poikkeuksellinen, mutta ymmärtääksenne miksi, katsokaa vaikka muita minusta otettuja kuvia. Kun linssi osoitetaan minuun, kiusaannun, alan tiedostaa tilannetta. Kyräilen; valokuvissa hymyilen ani harvoin. Tässä valokuvassa kuvaaja on kuitenkin onnistunut kaappaamaan hetken, jossa olen unohtanut itseni, eksynyt kerrankin jonnekin muualle kuin omaan päähäni. Se on harvinaista, mutta muusa voi antaa sen minulle. Hänen kanssaan voin nousta keskinkertaisuuden yläpuolelle. Jos teen jotain poikkeuksellisen hyvää tai poikkeuksellisen oikein, hän on todennäköisesti vaikuttanut asiaan.

Syytän muusaa. Teen aina niin.

Kategoria: Meta.
Tagit:



2 vastausta - “Syytän muusaa”

  1. Reetta Kirjoittaa:

    *niisk* kun oli romanttinen teksti :´)

  2. Jarmo Kirjoittaa:

    Nössö.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus