Darwyn Cooken pöyristyttävä rikos
28.03.2008 - 1:13 / Otto Sinisalo.
THE SPIRIT BOOK ONE
DC Comics
Darwyn Cooke
192 sivua, värillinen
Nostalgia on myrkyllistä. Jos sitä nauttii yliannostuksen lukija, hän päätyy vain vahingoittamaan itseään. Jos taas nostalgia myrkyttää tekijän sydämen, päätyy hän pahimmassa tapauksessa inspiroitumaan tästä haitallisesta aineesta ja edelleen myrkyttämään pahaa-aavistamattomia lukijoita. Sen sijaan, että katsoisi eteenpäin, nostalgian vaivaama katsoo taaksepäin; hän kierrättää, ei luo. Valmiissa maailmassamme saattaa tuntua siltä, että uutta ei voikaan enää kehittää ja nostalgialle on helppo antautua. Siltikin, vaikka kaikki tarinat olisikin jo kerrottu, on tekijän työ – velvollisuus! – edes yrittää luoda jotain uutta.
Koin eräänlainen kauhistavan, pikku hiljaa valkenevan herätyksen lukiessani James Robinsonin Starman -sarjaa. Aluksi kuvittelin lukevani jotain uutta, uudenlaista kertomusta, jossa supersankareiden sukupolvet vaihtuisivat taustallaan kiehtova, Robinsonin luoma maailma. Olin traagisen naiivi: saagan loppua kohti kävi tuskallisen ilmeiseksi, että joka ikinen Robinsonin käyttämä hahmo, joka ikinen tarina, johon hän viittasi oli jonkun muun vuosikymmeniä aiemmin sepittämä. Starmania ympäröi aluksi mystiikka, mutta lopulta ymmärsin sen olevan nostalgian myrkyttämää kierrätystä. Tarina siitä, miten hyviä muut tarinat ovat.
Nostalgiamyrkyn näkyvimpiä uhreja on sarjakuvamaalari Alex Ross, jonka lähes jokainen teos on kunnianosoitus – mikä vastenmielinen sanakin, “kunnianosoitus” – jonkun muun hahmoille. Kurt Busiekin kirjoittama Marvels vielä menettelee, vaikka onkin lopulta vain sarjakuvallista monumenttien rakentamista. Vastenmielisin Rossin teos on Mark Waidin kirjoittama Valtakunta ja voima, vihalaulu siitä, miten kurjia kaikki muut paitsi vanhat supersankaritarinat ovat.
Darwyn Cooken The New Frontier -sarjakuvaa lukiessani pohdin juuri Cooken suonissa kiertävää nostalgiamyrkkyä. The New Frontierissa Cooke siirtää tutut DC:n supersankarit 50-luvulle, kommunistiparanoian hallitsemiin Yhdysvaltoihin. Kyseessä oli kyllä vahvasti nostalgian värittämä tarina, joka korosti kierrättämiensä hahmojen arvokkuutta. Silti Cooke yritti jotain kertoa uutta, nousta pelkän tribuutin yläpuolelle.
Nyt Cooken käsittelyyn on annettu yksi länsimaisen sarjakuvan pyhistä lehmistä, Will Eisnerin THE SPIRIT. Sarjan alkupään tarinat on hiljattain koottu yksin kansien väliin. Ajatus jonkun muun kuin Eisnerin Spiritistä tuntuu sekä hävyttömältä että typerältä. Naamioetsivä Spirit ei ole hahmo, joka olisi Teräsmiehen, Aku Ankan tai Tex Willerin tavoin tehnyt pesäeron tekijöistään. The Spirit on aina ollut Will Eisnerin Spirit, siitäkin huolimatta että Eisner käytti aikanaan apulaisia hahmon tarinoita piirtäessään. “Darwyn Cooken Spirit” on vain paria astetta hävyttömämpi ajatus kuin vaikkapa “Jim Davisin Tenavat”.
Spirit ei myöskään varsinaisesti ole hahmo, jonka uusi tuleminen tuntuu erityisen houkuttelevalta. Hahmo on arkkityyppinen mysteerimies vailla erityisempiä ominaisuuksia. Eisnerin Spirit-sarjakuvat olivat nimen omaan tarinoita, eivät vain Spirit-tarinoita: suuressa osassa Eisnerin sarjoja nimihahmon olisi voinut korvata millä tahansa vigilantella ja lopputulos ei olisi juuri muuttunut. Katsokaa esimerkiksi Alan Mooren ja Rick Veitchin Spirit-pastissi Greyshirtia, jonka seikkailut voisivat olla yhtä hyvin olla Spirit-tarinoita. Spirit ei ole varsinainen hahmo. Hän on kulissi.
Siltikin hän on Will Eisnerin kulissi. Ja nyt DC Comics ja Darwyn Cooke kaivavat Spiritin esiin Eisernin maattua haudassaan vain pari vuotta; pari vuotta ennen Spirit-elokuvaa, jonka parissa Frank Miller häärii. Hankkeen ympärillä löyhkää nostalgian katku. Ovatko Cooken Spirit-tarinat tarinoita siitä, kuinka hyviä Will Eisnerin sarjakuvat olivat?
Cooke on yhdysvaltalaisen toimintasarjakuvan uutta mestariluokkaa ja on todettava, että Spiritissä hän on parhaimmillaan. Hänen sarjakuvansa ovat hienovaraisen näyttäviä. Cooke ei briljeeraa vaan käyttää sarjakuvasivun tilaa taloudellisesti, poikkeuksena Eisnerin alkuteoksiin viittaavat näyttävät otsikkoaukeamat. Hänen hahmoissaan on modernista animaatiosta lainaavaa dynaamisuutta. Cooke on kertojana taloudellinen: hän kertoo kahdessakymmenessä sivussa kokonaisen mysteeritarinan käänteineen, esitellen samalla joukon uusia hahmoja ja syventäen jo tuttuja. Tämä jo sinällään on harvinaisuus englanninkielisessä nykysarjakuvassa. Kaiken lisäksi Cooken tarinat kertovat jostain. Parhaana esimerkkinä ensimmäisen kokoelman tarina Almost Blue, jossa nuoren punkkarin patoutunut luomisvimma – yhdistettynä sinisen avaruuskiven huumaavaan vaikutukseen! – muuttuu ensin itsetuhoksi ja sitten vain tuhoksi.
Darwyn Cooke on epäilyistäni huolimatta syytön nostalgian rikokseen. Sen sijaan Darwyn Cooken pöyristyttävä rikos on, että hän tekee Spirit-tarinansa sekä hyvin että omalla äänellään. Hän vie Spiritin Eisnerilta, siirtäen hahmon kohti tekijänsä unohtaneiden sarjakuvasankareiden joukkoa. Eräänä merkkinä tästä on kokoelman tarina, jossa Spirit kohtaa Batmanin, toisen vuosikymmeniä vanhan hahmon, joka on jo aikaa sitten hylännyt luojansa.
SUOSITUS: Darwyn Cooken Spirit on A-luokan toimintasarjakuvaa. Silti Eisnerin tunnetuimman hahmon kierrättäminen tuntuu väärältä. Mitä todennäköisimmin tunne on nostalgiaa.
2 vastausta - “Darwyn Cooken pöyristyttävä rikos”
Trackback URI | Kommenttien RSS
Jätä vastaus
Katuoja@Twitter
- No public Twitter messages.
Linkit
- Anime-lehti
- Helsingin sarjakuvafestivaalit
- Kvaak.fi
- Sarjakuvakeskus
- Suomen sarjakuvaseura RY
- Tähtivaeltaja
Archives
- April 2011 (1)
- November 2010 (1)
- September 2010 (1)
- July 2010 (1)
- April 2010 (2)
- March 2010 (2)
- February 2010 (7)
- October 2009 (1)
- September 2009 (2)
- August 2009 (2)
- July 2009 (1)
- June 2009 (2)
- April 2009 (1)
- March 2009 (2)
- February 2009 (3)
- January 2009 (2)
- December 2008 (3)
- November 2008 (18)
- October 2008 (6)
- August 2008 (2)
- July 2008 (2)
- June 2008 (3)
- May 2008 (2)
- April 2008 (3)
- March 2008 (6)
- February 2008 (2)
- January 2008 (4)
- December 2007 (5)
- November 2007 (5)
- October 2007 (6)
- September 2007 (2)
- August 2007 (1)
- July 2007 (2)
- June 2007 (16)
- May 2007 (31)
- April 2007 (30)
- March 2007 (31)
- February 2007 (19)
- January 2007 (5)
- December 2006 (2)
- November 2006 (2)
- October 2006 (6)
- September 2006 (1)
- August 2006 (1)
- July 2006 (2)
- June 2006 (1)
- May 2006 (4)
- April 2006 (3)
- March 2006 (4)
- February 2006 (2)
- January 2006 (2)
- December 2005 (4)
- November 2005 (1)
- October 2005 (6)
- September 2005 (4)
- August 2005 (4)
- July 2005 (1)
- June 2005 (3)
- May 2005 (4)
- April 2005 (2)
- March 2005 (4)
- February 2005 (1)
- January 2005 (1)
- December 2004 (3)
- November 2004 (6)
- October 2004 (4)
- September 2004 (8)
- August 2004 (5)
- June 2004 (5)
- May 2004 (3)
- April 2004 (2)
28.03.2008 - 14:42
Yksi sun parhaita juttuja ikinä (ja näitä on lurkattu pitkään!). Teksti kulkee, ajatus pysyy hyvin kasassa ja jutun teemaksi valittu nostalgia-ongelma liittyy kerrankin itse käsiteltävään aiheeseen, sekä lisäksi on annosteltu juuri sopivassa suhteessa itse Darwyn Cooken Spiritiä käsittelevien huomioiden kanssa. Jäi somasti pyörimään päässä Darwyn Cooke, Spirit ja sarjis-nostalgia, eikä osaa sanoa voisiko näiden kaikkien kolmen asian yhdistelmä olla hyvä vai huono juttu…
31.03.2008 - 10:51
Kiitos palautteesta, anonyymi. En tiedä vaikuttiko se lukunautintoosi, mutta tekstissäni on raskas ajatusvirhe: “‘Darwyn Cooken Spirit’ on vain paria astetta hävyttömämpi ajatus kuin vaikkapa ‘Jim Davisin Tenavat'” – tarkoitan “paria astetta vähemmän hävytön ajatus”; “Jim Davisin Tenavat” ollen hävytttömin ajatus, jonka kirjoitushetkellä keksin.