Katuoja

Kansainvälinen salaliitto esti tämän arvion ilmestymisen Sarjainfo-lehdessä, mutta julkaisen sen nyt blogissani. Jos en päivitä sivuja tämän jälkeen, olettakaa, että Illuminati on murhauttanut minut.

LÖYDÄ MINUT TÄSTÄ KAUPUNGISTA
Mari Ahokoivu
Asema kustannus

Löydä minut tästä kaupungista - kansi

Kuka minä olen? Kysymys, jonka ajatteleva ihminen joutuu säännöllisesti kysymään itseltään. Yksiselitteistä vastausta, toisin kuin usein ajatellaan, ei ole olemassa. Ihmisen indentiteetti ei ole peruskallioon hakattu monumentti, vaan alati muuttuva kokoelma ajatuksia, arvoja ja kokemuksia. Identiteetti joudutaan määrittelemään aina uudestaan kohdattaessa uusi ajatus, ihminen tai paikka.

Mari Ahokoivun esikoisalbumi Löydä minut tästä kaupungista kertoo juuri itsen katoamisesta. Nimetön tyttö on muuttanut uuteen kaupunkiin. Tyttö istuu asunnossaan, ei juuri mene ulos eikä puhu kenellekään. Puhuva, varjomainen Painajainen pitää seuraa, hengittäen niskaan jos tyttö uskaltautuu liian kauas kotoaan. Ainoa lohtu on ääriviivoin hahmoteltu leijuva hahmo – muisto tai tai tunne, yhtä lailla aineeton kuitenkin. Tyttö on kasvoton, symboloiden identiteetin menetystä ja vieraantumista vieraassa ympäristössä.

Tytön ja Painajaisen vuoropuhelu liikkuu hyvinkin yleisellä tasolla. Ahokoivun kuvaus pelosta ja ahdistuksesta on yleismaailmallinen. Vastaavasti päähenkilö jää tarkoituksellisesti persoonattomaksi – tyypillinen valinta esikoisteokselle, toisen yleisen vaihtoehdon ollessa jonkinlainen omakuva. Vastaava anonymiteetin teema kulkee läpi teoksen. Ahokoivu kieltäytyy nimeämästä mitään: ei tyttöä, ei kaupunkia eikä muitakaan hahmoja. Kokonaisuuden punainen lanka uhkaa paikoin kadota tarinan geneerisyyteen.

Löydä minut tästä kaupungista - Mari Ahokoivun taidetta

Onneksi Ahokoivun maagisrealistinen tarina esittelee toisetkin näkökulmahenkilöt. Tytön kasvoja mahdollisesti kantava Kissa jahtaa kaupungin kaduilla Painajaista, toimien jonkinlaisena kanavana kaikelle sille, jota Tyttö ei uskalla. Silmiä täynnä oleva, palturia lakkaamatta puhuva Koira puolestaan jahtaa Kissaa. Puheliaiden eläinhahmojen naljailu antaa kokonaisuudelle ryhtiä.

Löydä minut tästä kaupungista on ennen kaikkea sarjakuva tunteista: pelosta, yksinäisyydestä, vieraantumisesta. Tunteiden kuvaaminen on sarjakuvan usein kliinisin keinoin haastavaa, mutta Ahokoivu välittää tarinan ahdistuneen tunnelman suvereenisti ja juuri sarjakuvan keinoin. Mustat varjot piirittävät päähenkilöitä ja välillä puhekuplatkin uhkaavat tukahduttaa tytön.

Pitkään pienlehtiä ja nettisarjakuvia julkaisseen Ahokoivun esikoisteos lunastaa odotukset. Löydä minut tästä kaupungista on sarjakuvarunoelma, josta tekijän ääni ja tunne tulee kirkkaana läpi – ja lopulta tekijän identiteetti taiteilijanakin.

Tagit: Arvio.

Nettijulkaisu Katuojaan on vaihteeksi jäänyt vähemmälle – syytän Vulkaanista Tuhopilveä ja sun mutsiasi. Olen myös vienyt suomalaista kulttuuria mm. Arkangeliin, jossa puhuin sarjakuvasta venäläisyleisölle. Jos ihmettelette, missä suomalainen kulttuuri on, vein sen Vienanmeren rannalle!

Otto Sinisalo -vieroitusoireita voi kuitenkin lievittää paperimedian parissa sekä valikoiduissa webbiportaaleissa.

Sarjainfo 1/2010 - Hannele Richertin kansikuva

Suomen Sarjakuvaseura RY:n Sarjainfo-lehti on uudistunut. Numero 1/2010 edustaa Sarjainfon uutta linjaa, jossa uusiksi on pantu kaikki, taitosta paperiin ja kirjoittajista artikkelikonsepteihin. Ensimmäisessä Mari Ahokoivun ja Vesa Saarisen toimittamassa numerossa on kuitenkin tekstejä myös kaltaisiltani vanhoilta pieruilta – minulta ainakin pari arviota kevään uutuusalppareista, jotka ovat luettavissa myös netissä: tällä kertaa sivalletaan Ville Rannan Paratiisisarjaa ja Jean-Philippe Peyraudin Kauneuspilkkuja -minialbumia.

Hiljattaen ilmestyi myös Sarjainfo 4/2009, tuon edellisen päätoimittajan ja yli-ihmisen, Vesa Kataiston, viimeiseksi jäänyt numero. Siihen onkin jäänyt joukko toinen toistaan mehukkaampia feature-juttuja, mukana kirjoittamani “Rasismia, pedofiliaa ja jumalanpilkkaa – sarjakuvakohujen lyhyt historia”, jossa retostellaan 2000-luvun sensuuri- ja kauhisteluidiotismilla monen sivun verran. Lue ja tuohdu!

Taitto on myös uudistunut Tähtivaeltaja-lehdessä, joka muuten tykittää totutun scifistisellä linjalla. Numerossa 1/2010 on kirjoittamani arvio Joe Abercrombien fantsuromaanisaagan ekasta kirjasta. Se olikin yllättäen muikea viihde-elämys, vaikka muuten saankin näppylöitä perinteisestä fantasiamiekkahipasta.

Internetin ihmemaasta kirjoitan Lumonetti-portaalin viihdesivuilla, joilla hehkutan paria viime aikojen suosikkinettisarjistani. Jos et ole lukenut Axe Copia tai Nedroid Picture Journalia, saatat olla tyhmä!

Seuraavaksi paneudun mm. leffa-arvioihin, joita etelän mediamogulit vonkaavat. Listalla on esimerkiksi mainio Kick-Ass -leffa, joka ansaitsi paikan sydämessäni jo pelkästään Nicholas Cagen hysteerisellä Adam West -imitaatiolla. Leffa on kuitenkin jakanut maailmalla mielipiteitä, vastaanoton ollessa kaikkea holtittoman ihkutuksen ja jyrkän moralistisien tuomioiden välillä. Nille, jotka eivät tajua, mistä Mark Millarissa on kyse, Marc-Oliver Frisch muistuttaa, mikä oikein saa Skotlannin lahjan maailmalle tikittämään.

Tagit: Hype, Linkit.