Katuoja

BORGTRON NUMERO 11
Jyrki Nissinen
Zum Teufel / Lesot lehdet
36 sivua, mustavalkoinen

Jyrki Nissisen Borgtron-lehti on edennyt jo yhdenteentoista osaansa. Borgtron-mutantti on edelleen jumissa jossain Kainuun korvessa. Surkea otus hautoo itsemurhaa ja tämän sadomasokistinen ”parisuhde” jalkanaamaisen Marjatta-olion kanssa saa yhä surkuhupaisempia piirteitä. Tällä kertaa Marjatta hylkää Borgtronin keskelle öistä talvimetsää. Mutantti harhailee pakkasessa ajatustensa ahdistamana – ”En voi jäädä tänne venaamaan, että ongelmanratkaisuplaneetta räjähtää ja säteily alkaa vaikuttamaan” –  päätyy penkomaan taukopaikan lehtiroskista – ”Tarvitsen pari tuhmaa kuvaa  liitteeksi tulevaan itsemurhakirjeeseeni” – ja lopulta tuhoaa hulluuskohtauksessaan suljetun bensa-aseman rakentaessaan ”Suomen suurinta hampurilaista”.

Borgtron 11 - Jyrki Nissisen kansitaidetta

Borgtron 11 lienee sarjan tähänastisista synkin osa. Ensimmäistä kertaa emme näe muita hahmoja kuin nimihenkilön, ellei hahmoksi lasketa Kainuun talvista metsämaisemaa, jonka puita Nissinen kyllä piiirtää poikkeuksellisella pieteetillä, ainakin verrattuna hänen tyypilliseen rujoon tyyliinsä. Tarina koostuu ainoastaan Borgtronin alati sekavammaksi ja synkemmäksi käyvistä mietteistä, aina siihen asti kun sekopäinen sankarimme toikkaroi alasti, verisenä ja lasinsirujen peittämänä autiolla huoltsikalla.

Olen ollut tunnustuksellinen Nissis-fani 2000-luvun alusta saakka, jolloin luin hänen ensimmäisiä pienlehtiään. Onneksi mies on pysynyt tuotteliaana sekä myös laajentanut repertuaariaan. Auttaja Hai on hämmentänyt Hesarin viikonloppuliitteen lukijoita jo pitkään ja Yli 10 000 koiran koiranäyttely -sarjakuvaromaani on huikeimpia Suomessa koskaan ilmestyneitä sarjakuvateoksia. Aiemmin koin tarvetta perustella mieltymystäni Nissisen tuotantoon, mutta hänestä – ja samalla minun mielipiteestäni – on tullut lähes valtavirtaa ja voinkin nyt lähettää terveisiä kaikille, jotka eivät pidä Jyrki Nissisen tuotannosta: voitte hypätä nuotioon ja kuolla.

Tekisi mieli sanoa, että Nissinen on ”kypsynyt” tekijänä, mutta se ei tekisi hänen tuotannolleen oikeutta. Vaikka Nissinen on aina pyörinyt härskien aiheiden parissa ja viljellyt alatyylisiä heittoja,  Nissisessä ei kyse ole koskaan ollut shokeeraamisesta tai jälkiteini-iän kapinasta. Nissinen katsoo todellisuutta 45 asteen kulmasta ja näkee jotain, mitä me emme. Hänen kirjoittamansa dialogi – tai tässä numerossa monologi – on täynnä päältä katsottuna järjettömiä heittoja, mutta kontekstissa ne toimivat. Borgtronin absurdiudessa ei ole mitään pakotettua, ei minkäänlaista tarvetta keksiä outoja juttuja pelkästään niiden keksimisen ilosta. Kaikesta venkoilustaan huolimatta Nissinen on tarinankertoja ja ymmärtää sarjakuvakerronnan päälle tarpeeksi irtautuakseen normeista. Hän harhaileekin alati kauemmas yleisesti hyväksytyistä tarinankerrontakäytännöistä. Borgtronin tarina nykii eteenpäin kuin soratielle hajoava Toyota Corolla, välillä hyytyen paikalleen kokonaan. Numeron 11 mykistävimmässä kohtauksessa Borgtron täyttää naistenlehden testiä sivukaupalla, lopulta päätyen synkkään lopputulokseen elämänsä laadusta.

Borgtron on kurjuuden ja mielisairauden suureepos. Jos se olisi elokuva, siinä olisi David Lynchin ohjaus ja Tommi Liimatan käsikirjoitus. Jos sävelteos, se olisi Philip Glassin sävellys Gösta Sundkvistin sanoilla. Nissisen käsissä perämetsän mielisairaan sekakäyttäjän elämä muuttuu absurdiksi, yleistettäväksi kuvaelmaksi nurkkaan ajetun mielen hitaasta rapautumisesta.

Minä olen Borgtron. Sinä olet Borgtron. Borgtron on totta.

Kategoria: Arvio.
Tagit: Arvio, pienlehdet