Katuoja

MONSTER 1 – 6
Viz Media
Naoki Urazawa
208-232 sivua, mustavalkoinen

Paljastan tässä arvioissa pääpiirteittän MONSTERIN ensimmäisen osan juonen.

Saksassa työskentelevä japanilainen Kenzo Tenma on aivokirurgi, yksi parhaista. Hänen pyyteettömyytensä ja vilpitön halunsa auttaa asettaa hänet toistuvasti törmäyskurssille sairaalan byrokraattien kanssa. Erinäisistä eturistiriidoista huolimatta Tenma pelastaa nuoren Johanin hengen ja on samalla menettää työnsä. Kun tämän lähimmät esimiehet kuolevat epämääräisissä olosuhteissa, hän säilyttää pestinsä.

Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin Tenmaa epäillään edelleen kollegoidensa murhista, mutta itse lääkäri pääsee totuuden jäljille: näyttää siltä, että Johanista on kasvanut rikollinen nero ja psykopaattinen sarjamurhaaja – tai hän on syntyjään hirviö. Syyllisyyden painamana Tenma lähtee ase kädessään Johanin perään, korjaamaan virhettään. Samalla Tenmaa epäilevät viranomaiset saavat puolestaan syyn jahdata tien päälle katoavaa Tenmaa.

Kun Tenma tutkii Johanin menneisyyttä, yhä monimutkaisempi väkivallan ja salailun vyyhti paljastuu. Tarina etenee verkkaisesti ja polveillen, seuraten Tenman ohella lukuisia sivuhahmoja kuten pakkomielteistä poliisietsivää, Johanin kohtaavia yliopisto-opiskelijoita sekä Tenman katkeraa ex-kihlattua Evaa. Ryyppäävään, elostelevan ja kostonhimoisen Evan kuvauksessa on häiritsevän misogynistisiä piirteitä, varsinkin kun tämä rinnastuu pyhimysmäiseen Tenmaan.

Derrick vastaan Takaa-ajettu vastaan Hannibal: Naoki Urazawan palkittu Monster on puhdas trilleri ilman fantasiaelementtejä, mitä nyt tarinan keskushahmojen eksentrisyys ja yli-inhimillinen kyvykkyys erottaa Monsterin maanläheisemmistä jännäreistä. Japanissa kahdeksantoistaosainen kokonaisuus on tätä kirjoitettaessa ehtinyt kuudenteen englanninkieliseen osaansa. Sivumennen sanoen, englanninkielisen laitoksen kansiratkaisu, jota hallitsee korni logo ja tuhruinen pikkukuva on poikkeuksellisen epäonnistunut. Sarjan osia on nopealla silmäyksellä lähes mahdoton erottaa toisistaan, tai oikeastaan yleensäkään ymmärtää minkä lajin mediateos on kyseessä.

Kiinnostavaa sinänsä on, että Monster sijoittuu Saksaan. Olen vieraillut maassa vain muutaman kerran, mutta Urasawan miljöökuvaus ainakin tuntuu uskottavalta. Myös Monsterin tarina nivoutuu kiinnostavasti – ja kiihkottomasti – Saksan lähimenneisyyteen.

Piirtäjänä Urasawa on toteavan ammattimainen. Hän liikuttaa tarinaa hyvin rauhallisin, varmoin ottein ja hänen kuvansa ovat runsaista yksityiskohdistaan huolimatta seesteisiä. Urasawa ei esittele taitojaan, vaan häivyttää ne taustalle, palvelemaan tarinaa.

Monsterin toistuvana teemana tuntuu olevan tilinteko menneisyyden kanssa ja jonkinlaisen pelastuksen etsintä. Se pakottaa Tenmaa liikkeelle ja tuntuu olevan myös mystisen Johanin toimien takana. Toisinaan ratkaisuissaan Urasawa lipsuu löperöön sentimentaalisuuteen, kun epätodennäköisen vilpitön Tenma pysähtyy pakomatkallaan laittamaan satunnaisen sivullisen asiat kuntoon. Päähenkilö on sarjan kenties keskeisin ongelma: Tenma on hahmo vailla varsinaisia paheita tai muita kiinnostavia ominaisuuksia. Hän jää lopulta melko värittömäksi sankarihahmoksi verrattuna paikoin hyvinkin värikkääseen sivuhenkilökaartiin.

SUOSITUS: Jännäri on genre, jota harvemmin näkee onnistuneesti sarjakuvaksi toteutettuna. Urasawa onnistuu luomaan kiinnostavan ja pitkän jännityskertomuksen hyvin hienovaraisin keinoin, turvautumatta helppoihin shokkeihin. Parhaimmillaan Monsterissa on mainiota jännitettä ja hyviä koukkuja, joiden ansiosta 18-osaisen sarjan seuraaminen tuntuu palkitsevalta.

Tagit: Arvio, manga, Viz.

Tein mitä uhkasinkin. Nyt: hieman arvioita.

DEATH NOTE 1 – 7
Viz media
Tsugumi Ohba, Takeshi Obata
200 – 216 sivua, mustavalkoinen

Toisinaan sarjat ovat supersuosittuja syystäkin. Ahkerasti hypetetty ja ankarasti fanitettu mangasarja Death Note on esimerkillisen koukuttava.

Alun perin Shonen Jump -antologiassa ilmestynyt Death Note on koottu Japanissa 12 kirjaksi, joista englanniksi on käännetty tätä kirjoitettaessa 7. Teos on sovitettu elokuvaksi, jolle kaavaillaan jatko-osia sekä hiljattain alkaneeksi animesarjaksi.

Kyseessä on siis ilmiö. Ensimmäisen osa luettuaan sarjan suosion syyt voi ymmärtää. Toisin kuin voisi sarjan pituuden puolesta pelätä, Death Note lähtee liikkeelle juosten. Tapaamme Light Yagamin, lukiolaispojan, joka löytää shinigami-demonin, eräänlaisen kuoleman jumalan, muistikirjan. Kun kirjaan kirjoittaa ihmisen nimen, tämä kuolee. Pian näemme shinigamin vaatimassa kirjaansa takaisin, mutta Light onkin jo ottanut sen käyttöön: kirja on täynnä nimiä. Light on päättänyt tehdä maailmasta paremman paikan, raato kerrallaan.

Sarjan varsinaiseksi kantavaksi juoneksi muodostuu eräänlainen nyrjähtänyt etsivätarina. Light saa vastaansa teinimestarietsivä L:n, joka yrittää pysäyttää Kira-nimimerkin taaksen kätkeytyvän Lightin murha-aallon ja samalla pysyä itse hengissä. Ratkaisu on kiinnostava. Kirjoittaja Tsugumi Ohba pelaa avoimella kädellä: lukija tietää, kuka on syyllinen ja miten murhat tehdään, mutta Kira ja L:n välinen kimurantti peli pysyy silti ennalta-arvaamattomana. Soppaa sotkemassa nähdään muuan muassa poliiseja, FBI-agentteja, Kira-faneja ja lisää shinigameja. Toisinaan tarina juuttuu paikoilleen, kun seurataan lähinnä huoneessa istuvia etsiviä puimassa erilaisia hypoteeseja. Puuduttavista suvannoista kuitenkin päästään taas liikkeelle, kun Ohba sekoittaa pakkaa uusilla käänteillä.

Maailman paras etsivä vastaan maailman etevin sarjamurhaaja! Sinänsä epätodennäköisestä lähtöasetelmastaan huolimatta Death Note ottaa itsensä äärimmäisen vakavasti eikä yritä etäännyttää lukijaa ironialla, vaikka tarinassa toisinaan huumoria viljelläänkin. Ohban uhkapeli toimii eikä kokonaisuus ole toistaiseksi muuttunut itsetarkoituksellisen pönäkäksi, vaikka vaara onkin koko ajan olemassa.

Kiinnostava näkökulma Death Noteen avautuu päähenkilöitä tarkastelemalla. Lukijan samastumiskohteiksi tarjotaan kaksi ylimaallisen etevää teini-ikäistä sosiopaattia, siinä missä tarinan aikuiset ovat lähinnä hyödytöntä yleisöä. Asetelma on samankaltainen kuin vaikkapa Akirassa tai Battle Royalessa: lapset vastaan aikuiset, panoksena tulevaisuus. Death Notea voikin halutessaan lukea vertauskuvana Japanin poikkeuksellisen syvästä sukupolvien välisestä kuilusta.

Kuvittaja Takeshi Obata on tuttu toisesta huippusuositusta mangasta, Hikaru no Go’sta. Obatan jälki on miellyttävän hillittyä ja selkeää, melkeinpä kliinistä. Se palvelee ensisijaisesti tarinaa. Obata elävöittää Death Noten pitkiä dialogikohtauksia välittämällä mainiosti eksentristen hahmojen ruuminkieltä.

SUOSITUS: Death Note on saamansa suosion arvoinen fantasiasarjakuva. Se ottaa keskeisen premissinsä anteeksipyytelemättömän vakavasti ja lähtee kirien liikkeelle, sukeltaen jo ensimmäisessä osassaan vastustamattoman monimutkaisiin ajatusleikkeihin. Aika näyttää, jaksaako tarina pysyä kiinnostavana koko 12 osan pituutensa, mutta toistaiseksi Death Note ei ole pettänyt.

Tagit: Arvio, manga, Viz.