Sarjakuvahahmo Pauli Kallio
7.10.2004 - 13:27 / Otto Sinisalo.
LAIKKU 04
Asema Kustannus
Pauli Kallio, Joel Melasniemi, Tuula Tuisku Honkanen, Jyrki Heikkinen, Mikko
Väyrynen, Ville Pirinen, Ville Ranta, Terhi Ekebom, Christer Nuutinen, Kati
Kovács, Mika Lietzen
144 sivua, mustavalkoinen
Syksyn uutuusalbumeiden arviointi Katuojassa jatkuu. Koska monet kirjoittamisprojektit työllistävät minua, tälläkin viikolla nähdään vain yksi arvio.
Pauli Kallio on Suomen ainoa päätoiminen sarjakuvakäsikirjoittaja. Miehen tuotantoa arvioimalla voi todeta määritelmän olevan perusteltu: hänen kirjoittamiaan sarjakuviaan on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, TV-maailmassa ja Soundissa ja; hänen tarinoidensa kuvittajien lista on kuin suomalaisen sarjakuvan kuka-kukin-on, tunnetuimpina mainittakoon Kati Kovács ja Jukka Tilsa. Pallion kirjoituskoneesta ovat saaneet alkunsa sellaiset sarjakuvat kuin Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Postimies Niilo ja FC Palloseura. Hän on myös kustantanut merkittäviä sarjakuvia oman Suuri Kurpitsa -kustantamonsa kautta. Kallio on suomalaisen sarjakuvan jättiläisiä. Fetsipäinen, levyjä soittava, jalkapalloa pelaava jättiläinen; mies, josta vielä tullaan käyttämään termiä “grand old man”, halusi hän sitä tai ei.
Kun Kallio ilmoittaa Laikku 04 -antologian olevan päätyönsä, asettaa se huomattavat odotukset teokselle.
Aseman Laikku-teema-antologiasarjassa julkaistun kokoelman kaikki sarjakuvanovellit ovat Kallion kirjoittamia. Tarinat ovat omaelämänkerrallisia, vaikka mukana on luonnollisesti tulkintaa. Velmussa Mika Lietzenin kuvittamassa jälkipuheessa Kallio määrittelee tarinoiden “omaelämänkerrallisuusasteen” olevan yli 50 prosenttia, kuitenkin.
Albumi on jaettu kahteen osaan, “Vaikea lapsuus” ja “Mahdoton keski-ikä”. Ensimmäisessä osassa näemme episodeja Kallion lapsuudesta Ylivieskassa 60-luvun lopulla. Nuori Kallio kokee koulukiusaamista, kisailee ikätovereidensa kanssa ja todistaa naapurin pojan kuolemaa. Tarinoissa on häivähdys lämmintä nostalgiaa, varsinkin kun kuvataan Kallion vanhempia. Mutta kaunistelevia lapsuuskuvaukset eivät ole: Kallio tutkii vaikeita kokemuksiaan, vastoinkäymisiä ja konflikteja.
Neuroosien ja epävarmuuksien kuvaaminen jatkuu, kun hypätään 30 vuotta
ajassa eteenpäin Kallion keski-ikään. Tarinoissa Kallio pui ihmissuhteitaan, käy terapiassa ja potee alemmuudentunnetta kirjoittajana. Keski-iän tarinat tuntuvat ymmärrettävistä syistä tarkemmilta kuin asteen eteerisemmät lapsuusmuistot. Tähän vaikuttaa merkittävästi kertojanääni, joka on vahvemmin läsnä loppupään tarinoissa.
Kallio käsittelee vaikeita asioita, mutta hän ei jää hieromaan vaikeuksiaan lukijan naamaan. Hän etäännyttää itseironialla ja huumorilla. Tarinat keskittyvät kuvaamaan tilanteita, lyhyitä tuokiokuvia jotka yhdessä muodostavat kokonaiskuvan kertojasta ja tämän tilanteesta. Tämä on Kallion kerronnalle ominaista: hetkestä-hetkeen siirtymiä, pohdiskelevasti etenevää dialogia. Lähestymistapa vaatii lukijalta havaintokykyä: tarinat ovat merkillisen vaivattomia lukea – todiste Kallion kyvyistä kertojana – mutta tunnelmiin tarttuminen kysyy lukijalta hieman vaivannäköä. Merkki aikuisille lukijoille suunnatusta sarjakuvasta, jos mikä.
Antologiaa on kuvittamassa huomattava joukko suomalaisen sarjakuvan eturivin tekijöitä, monet Kallion entisiä yhteistyökumppaneita. Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjan taannoinen kuvittaja, muusikkona paremmin tunnettu Joel Melasniemi palaa sarjakuvan pariin Laikku 04:n myötä. Hän on taitava kertoja, jonka ohuella, tarkalla viivalla hahmotellut karikatyyrit ja maisemat luovat yllättävän hyvää ajankuvaa. Yllättävän hyvää siksi, ettei Melasniemi ollut vielä syntynytkään 60-luvulla eikä hän ole koskaan käynyt Ylivieskassa. Tuula Tuisku Honkasen naivistisessa tyylissä on vielä hieman jäykkyyttä mitä tulee kuvakulmiin, mutta tarinankerronta toimii. Jyrki
Heikkinen on puolestaan oma tuttu itsensä; hänen venkula kynänsä kuljettaa tarinaa vaivattomasti, vaikkakin tarinan hahmoja on vaikea tunnistaa toisistaan. Mikko Väyrysen konemaisen kylmä piirros toimii hyvin kontrastissa kuvattuihin traagisiin tapahtumiin.
Keski-ikä-tarinat avaa Ornette Birks Makkosen kuvittajana tunnettu Ville Pirinen jo tavaramerkiksi muodostuneella kulmikkaalla, vahvasti karrikoivalla tyylillä. Olen aina pitänyt Pirisestä ja tämän jälki näyttää soveltuvan myös Ornettea vähemmän toiminnalliseen ihmissuhdekamaan. Terhi Ekebomin harmaasävyiset, sumuiset lähikuvat etäännyttävät lukijaa hieman liikaa tarinasta. Ville Ranta piirtää tutulla, luonnosmaisella tyylillään: toimivasti, joskin yllätyksettömästi. Toinen Kramppi-taiteilija Christer Nuutinen yllättää tarinassa, jossa koetaan pika-ihastus. Vanha taistelupari pelaa yhteen ihailtavasti: Nuutisen pelkistetty piirros jättää tilaa Kallion tarinan nyansseille. Kokonaisuuden paras tarina, jossa on ihastuttavaa
lämpöä. Kati Kovács on kuvittanut albumin esittelysivut, kannet ja lopun katharttisen unikuvauksen fyysisellä tyylillään. Myös Kalliolla ja Kovácsilla näyttää synkkaavan hyvin. Pitänee jossain vaiheessa tarkastaa kaksikon albumi Onnen Lahjat.
Rakenteestaan johtuen Laikku 04 hämärtää sarjakuvaromaanin ja sarjakuva-antologian rajoja. Kokoelman sinänsä itsenäiset sarjakuvat muodostavat yhdessä tarinakokonaisuuden, henkilökuvan sarjakuvahahmo Pauli Kalliosta. Kuvattujen ajanjaksojen valinta herättää kuitenkin kysymyksiä. Jako lapsuuteen ja keski-ikään vaikuttaa pakotetulta, varsinkaan kuin yhtymäkohdat aikakausien välillä eivät ole kovin ilmeisiä, kahta sotateemaista tarinaa lukuun ottamatta. Alku- ja loppuosan välinen kontrasti on tyylirikko, joka vähentää kokonaisuuden arvoa. Miksi 30 vuoden siirtymä? Nähdäänkö joskus Pauli Kallion “Nuoruus tuskallinen”?
SUOSITUS: Laikku 04 jatkaa mainiota antologiasarjaa. On hauska nähdä, miten Asema Kustannus jaksaa kokeilla erilaisia teemoja kokoelmissaan. Kallio on puolestaan ottanut albumin hyvin vakavissaan, joskin onnistuu hyvänä kirjoittajana välttämään raskassoutuisuuden. Kokonaisuus on kiinnostava ja kaikki albumin sarjakuvat ammattimaisia, mutta onko Laikusta Kallion pääteokseksi? Määritelmä on mielenkiintoinen, koska ainakin minä miellän Kallion strippien ja lyhyiden sarjakuvanovellien kirjoittajaksi. Laikun kaltainen pitkä, yhtenäinen teos erottuu joukosta ja on kiinnostavaa, että Kallio haluaa nostaa sen potentiaaliseksi päätyökseen. Laatunsa puolesta albumiin leiman voi kuitenkin huoletta iskeä.
Yksi vastaus - “Sarjakuvahahmo Pauli Kallio”
Trackback URI | Kommenttien RSS
Jätä vastaus
Katuoja@Twitter
- No public Twitter messages.
Linkit
- Anime-lehti
- Helsingin sarjakuvafestivaalit
- Kvaak.fi
- Sarjakuvakeskus
- Suomen sarjakuvaseura RY
- Tähtivaeltaja
Archives
- April 2011 (1)
- November 2010 (1)
- September 2010 (1)
- July 2010 (1)
- April 2010 (2)
- March 2010 (2)
- February 2010 (7)
- October 2009 (1)
- September 2009 (2)
- August 2009 (2)
- July 2009 (1)
- June 2009 (2)
- April 2009 (1)
- March 2009 (2)
- February 2009 (3)
- January 2009 (2)
- December 2008 (3)
- November 2008 (18)
- October 2008 (6)
- August 2008 (2)
- July 2008 (2)
- June 2008 (3)
- May 2008 (2)
- April 2008 (3)
- March 2008 (6)
- February 2008 (2)
- January 2008 (4)
- December 2007 (5)
- November 2007 (5)
- October 2007 (6)
- September 2007 (2)
- August 2007 (1)
- July 2007 (2)
- June 2007 (16)
- May 2007 (31)
- April 2007 (30)
- March 2007 (31)
- February 2007 (19)
- January 2007 (5)
- December 2006 (2)
- November 2006 (2)
- October 2006 (6)
- September 2006 (1)
- August 2006 (1)
- July 2006 (2)
- June 2006 (1)
- May 2006 (4)
- April 2006 (3)
- March 2006 (4)
- February 2006 (2)
- January 2006 (2)
- December 2005 (4)
- November 2005 (1)
- October 2005 (6)
- September 2005 (4)
- August 2005 (4)
- July 2005 (1)
- June 2005 (3)
- May 2005 (4)
- April 2005 (2)
- March 2005 (4)
- February 2005 (1)
- January 2005 (1)
- December 2004 (3)
- November 2004 (6)
- October 2004 (4)
- September 2004 (8)
- August 2004 (5)
- June 2004 (5)
- May 2004 (3)
- April 2004 (2)
7.10.2004 - 11:01
Melasniemi ei kyllä ole piirtänyt kramppeja.Nuutinen ja Lietzen kylläkin.